

LEHTIKUVA
Hiilineutraali Suomi 2035 -ilmastostrategia perustuu vääriin laskelmiin ja on vaarallinen – Ranne: ”Kun skenaariot irtoavat todellisuudesta, ne muuttuvat arvottomiksi”
Eduskunta käsitteli torstaina hallituksen selontekoa kansallisesta ilmasto- ja energiastrategiasta Hiilineutraali Suomi 2035. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne totesi kyseisen paperin olevan paitsi käytännössä arvoton, myös oikeasti vaarallinen.
Lulu Ranteen mukaan selonteon vuosina 2020–2021 tehdyt taustalaskelmat ovat arvottomia, koska tänä päivänä oikeastaan mikään ei toimi kuten niissä kuvitellaan. Kyse ei ole vain Vladimir Putinista. Laskelmissa ei ole haluttukaan nähdä, miten pahasti Euroopan vakaan sähköntuotannon pohja oli mädäntynyt ja petti jo vuonna 2021.
– Esimerkiksi maakaasun ja hiilen hinnat ovat nyt moninkertaiset malleissa käytettyihin verrattuna ja Saksan ”Energiewende” on konkurssissa, minkä seurauksena suomalaisten sähkön hinta on räjähtänyt.
Selonteko ei pohjaudu todellisuuteen
Hanhikiven peruunnuttua ydinvoimaa ei ole tulossa nimenomaan Suomen pohjoisosaan, mikä on Ranteen mukaan kriittinen puute verrattuna laskelmiin.
– Kun skenaariot irtoavat todellisuudesta, ne muuttuvat arvottomiksi. Selonteko ei pohjaudu todellisuuteen. Vaaralliseksi tilanne muuttuu, kun todellisuudesta irtautuneita suunnitelmia ei päivitetä, vaan niitä ajetaan härkäpäisesti eteenpäin.
Ranne muistuttaa vielä vaarallisempaa olevan, kun suunnitelmilta puuttuu oikeutus kansalaisten silmissä ja niitä ajetaan seurauksista välittämättä.
– Ei ole olemassa mitään järkevää perustetta sille, miksi Suomen pitäisi olla hiilineutraali 15 vuotta muita maita ennen. Vaikka olisi miten kiire, maapallon lämpenemiseen sillä ei ole mitään vaikutusta, mutta Suomi ja suomalaiset kärsivät.
Arviointi ulkoistettu Ilmastopaneelille
Ranne huomauttaa, että hallitus kuittaa toimintansa lukuisat kielteiset vaikutukset vakiolauseella, jonka mukaan kaikki toteutetaan ”sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti”. Näin kuitataan ilman, että politiikkatoimien todellisia seurauksia saati oikeudenmukaisuutta olisi juurikaan arvioitu.
– Oikeudenmukaisuuden arviointi on ulkoistettu Ilmastopaneelille, jota kiinnostaa globaali oikeudenmukaisuus paljon enemmän kuin suomalaisten hyvinvointi, Ranne lataa.
– Hallituksen, Ilmastopaneelin, Sitran sekä muiden viherorganisaatioiden rakentama ideologinen piiri on Suomelle tuhoisa.
Suomalainen on EU:ssa ikuinen maksaja
Ranteen mukaan vaarallisinta on, että hallitus ja kokoomus vannovat EU:n nimeen eivätkä edes halua nähdä, mihin ollaan menossa.
– EU:n vastaus vanhojen EU-maiden energiapolitiikan konkurssiin on lisää yhteisvastuullista velkaa ja jäsenvaltioiden itsenäisyyteen puuttuvaa sääntelyä. Siitä on sosiaalinen oikeudenmukaisuus kaukana.
Ranne vaatiikin Suomea heräämään nyt tajuamaan, että näin jatkaen sekä energialla että yhteisvastuulla on vain yksi suunta: Pohjoismaat kantavat entistä suuremman taakan holtittomasti asiansa hoitaneiden EU-maiden vastuuttomista päätöksistä ja katastrofaalisista epäonnistumisista.
– Suomalainen on siinä ikuinen kärsijä ja maksaja, Ranne päättää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sitr ilmasto- ja energiastrategia hiilineutraalisuustavoite 2035 ilmastoideologia epäonnistunut energiapolitiikka Ilmastopaneeli ilmaston lämpeneminen Energiewende yhteisvastuut sähkön hinta sähköntuotanto Maakaasu Hiili Vladimir Putin Lulu Ranne EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää puolustaa turvetuotannon jatkamista: ”Ketä lämmittää turve luonnontilaisessa suossa?”

Purra: EU:n uudet metsien ”ennallistamisvaatimukset” ovat hulluja

Koskela moittii epärealistista hallituspolitiikkaa: Hallitus osaa asettaa tavoitteita, mutta ei anna mahdollisuutta saavuttaa niitä

Peltokangas: Hallitus myöntää itsekin – ilmastostrategia vie suomalaisten rahat ja työt

Tavio: Ilmasto ja korona eivät voi olla tekosyy jatkuvalle velkaantumiselle – ”Muut maat osaavat välttää velkaa”

Purra: Ruotsin asia on meidän

Ranne: Järki palaa energiakeskusteluun pätkittäin

Ilmastopaneeli ehdottaa Suomen omaa liikenteen päästökauppaa – Ronkainen: Kuolinisku koko taloudelle

Purra kansallisesta päästökauppajärjestelmästä: Hävytöntä, että SDP kiihdyttää yrittäjien ja autoilijoiden kurittamista
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

SDP lupaa veronkiristyksiä ja aikoo palauttaa rahat järjestörälssille
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa valmis perumaan useita Orpon hallituksen talouspäätöksiä. Konkreettisia menoleikkauksia SDP ei ole edelleenkään löytänyt.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Seppänen tyrmää vaatimukset sharia-laista länsimaissa: ”Suomessa laki on kaikille sama”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen ihmettelee, miksi ne, jotka haluavat elää šaria-lain sääntöjen mukaisesti, tulevat länsimaihin sitä vaatimaan. Seppäsen mukaan islamin oikeusperinne eli šaria sotii monilta osin Suomen perustuslakia, demokratiaa ja sukupuolten yhdenvertaisuutta vastaan. Seppänen muistuttaa uskonnonvapauden tarkoittavan oikeutta harjoittaa omaa uskontoa, ei lupaa rakentaa maahan Suomen lain syrjäyttävää rinnakkaista oikeusjärjestelmää.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.
Uusimmat

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena

Rydman uudesta STEA-asetuksesta: ”Suomalainen veronmaksaja voitti”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









