

PS ARKISTO
Ranne: Järki palaa energiakeskusteluun pätkittäin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne tervehtii ilolla sekä Fortumin että Aalto-yliopiston professori Peter Lundin avauksia Suomen energiatuotannon ratkaisuiksi.
Lulu Ranne on tyytyväinen Fortumin lupaukseen (Yle 17.10.2022) kaksivuotinen selvitys uuden ydinvoiman edellytyksistä Suomen ja Ruotsin markkinoille. Ruotsiin syntynyt hallitusratkaisu ja sen linjaukset lupaavat kehittää ydinvoimaa, ja siten Fortumin selvitys langennee hedelmälliseen maaperään myös Ruotsissa.
– Suomessa me perussuomalaiset olemme jo pitkään peräänkuuluttaneet muun muassa modulaaristen pienydinvoimaloiden nopeutetun käyttöönoton mahdollisuuksia. Tein asiasta jo maaliskuussa kirjallisen kysymyksen energia-asioista vastaavalle ministeri Mika Lintilälle.
Tuulivoima ei tuota tyynellä
Ranne pistää ilolla merkille myös miten tuulivoiman kiivaanakin puolestapuhujana tunnettu Aalto-yliopiston professori Peter Lund on puolestaan herännyt siihen, ettei tuulivoima tuota tyynellä, emmekä Euroopan energiakriisissä voi enää luottaa tuonnin riittävyyteen (Verkkouutiset 17.10.2022). Joka tapauksessa Suomen heikko omavaraisuus nostaa sähkön hintoja.
– Professori Lund esittääkin Wärtsilän monipolttoainemoottoreita huipputehon tuotantoon biopohjaisilla tai synteettisillä polttoaineilla.
Suomi liian riippuvainen tuonnista
Ranteen mukaan moottorivoimaloita voitaisiin rakentaa hajautetusti pitkin Suomea, jolloin biokaasulle ja -dieselille, vedylle sekä synteettisille polttoaineille syntyisi paikallisia markkinoita.
– Tuulivoimapuistoille tulisikin asettaa säätövoimavelvoite, jonka ne voisivat täyttää tuottamalla sähkön ylituotannollaan vetyä tai synteettistä polttoainetta, ja tuottaa tyynellä puuttumaan jäävän tehon monipolttoainemoottoreilla.
– Suomi on päästänyt energiahuoltonsa aivan liian riippuvaiseksi tuonnista, minkä professori Lundkin nyt myöntää. Harmi, että tarvittiin näin kaamea herätys energiakriisin muodossa, ennen kuin järki alkaa palaamaan pätkittäin energiakeskusteluun, Ranne sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Talouskasvun edellytyksenä ennustettava toimintaympäristö, järkevä sääntely ja kohtuullinen verotus – ”Lopulta pallo löytää maaliin”

Hiilineutraali Suomi 2035 -ilmastostrategia perustuu vääriin laskelmiin ja on vaarallinen – Ranne: ”Kun skenaariot irtoavat todellisuudesta, ne muuttuvat arvottomiksi”

Suomen Uniper-sekoilu on usean peräkkäisen virheen, varomattomuuden ja kovakorvaisuuden summa – Heikki Koskenkylä kertoo polusta, joka johti katastrofiin

Peltokangas: Hallitus myöntää itsekin – ilmastostrategia vie suomalaisten rahat ja työt

Hallitus kurjistaa kansalaisten arkea – ”Äärivihreän sähläämisen on loputtava”

Demareiden kaasuputkimiehet tekivät hyvän tilin myymällä energiariippuvuutta Venäjästä

Keskiluokka on pulassa sähkölaskujen kanssa: ”Liian köyhä pärjätäkseen omillaan mutta liian rikas saadakseen yhteiskunnalta tukia”

Ruotsin porvarihallitus haluaa luopua ydinvoiman rajoituksista – uusia voimaloita rakenteille ja jo suljetut mahdollisuuksien mukaan uudelleen käyttöön

Tanskalaisen energiajätin miljardisatsaukset tuulivoimaan uhattuna – puolustusvoimat epäilee, lupaprosessi on raskas ja kannattavuus kysymysmerkki
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Tampereen kaupunki ja hyvinvointialue mainostivat seksitapahtumaa: ”Verileikit sallittuja yhdessä huoneessa”
Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen virallisista tapahtumakalentereista löytyy edelleen tiedote tilaisuudesta, jonka kuvauksessa luvataan BDSM-leikkejä, sadomasokistista toimintaa, alastomuutta, seksiä – ja "verileikkejä" erillisessä huoneessa.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Vastaanottokeskus lähtee Espoon Miilukorvesta
Lähes kolmen vuoden oikeustaistelu rauhalliselle pientaloalueelle luvatta ilmestyneestä vastaanottokeskuksesta päättyi 18.6.2026 korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun. KHO hylkäsi valituksen ja Espoon päätös lopettaa toiminta uhkasakon uhalla jäi lopullisesti voimaan.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää: Veriseksitapahtuman mainos virallisilla kanavilla oli virhe
Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiajohtaja Tuukka Salkoaho myöntää, että BDSM-saunaillan päätyminen viralliseen tapahtumakalenteriin oli virhe.

Elon Musk vaatii Saksan yleisradiota tilille valeuutisen levittämisestä – Saksan entinen tiedustelujohtaja näkee Belfastin tapahtumissa yhtäläisyyksiä Chemnitzin veitsi-iskun kanssa
Yhdysvaltalaisen teknomiljardöörin Elon Muskin joutumisella kerta toisensa jälkeen Saksan valtamedian ja siellä erityisesti Saksan yleisradion hampaisiin ei ole mikään sattuma. Häntä pidetään vastakampanjoista huolimatta vauhdilla suosiotaan kasvattavan AfD-puolueen tukijana. Tällä kertaa Muskin mustamaalamisessa saatettiin mennä liian pitkälle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












