

PS ARKISTO
Purra kansallisesta päästökauppajärjestelmästä: Hävytöntä, että SDP kiihdyttää yrittäjien ja autoilijoiden kurittamista
Perussuomalaiset ei hyväksy missään olosuhteissa kansallista liikenteen päästökauppaa, kommentoi puolueen puheenjohtaja Riikka Purra. Kansallinen päästökauppa nostaisi polttoaineiden pumppuhinnat sikamaisen korkeiksi. Tuore Ilmastopaneelin raportti arvioi kansallisen päästökauppajärjestelmän korotusvaikutukseksi 30-80 senttiä polttoaineen litrahintaan.
– Jos SDP kantaisi aidosti huolta kehä kolmosen pohjoispuolella olevien kansalaisten elämisen ehdosta ja yritysten toimintaedellytyksistä, olisi liikenneministeri Timo Harakka tyrmännyt välittömästi Ilmastopaneelin esitykset. Hän totesi vain, että bensan hinta nousee vääjäämättömästi, Riikka Purra ihmettelee.
– SDP-vetoinen hallitus ajaa liikenteen päästötavoitteellaan täysin nurkkaan. Suomi on sitoutunut puolittamaan liikenteen päästöt 2030 mennessä. Tällä liian kireällä aikataululla päästötavoitteiden toteuttamisen hintalappu on autoilijoille ja yrityksille kohtuuttoman suuri.
Maariski kasvaa merkittävästi
Logistiikkakustannukset ovat eräs keskeisimmistä yritysten kustannuskomponenteista. Ne ovat nousussa muutenkin. Kansallinen päästökauppa nostaisi kustannuksia pitkälle kipurajan yli.
– Jos logistiikkakustannuksia ei voida ennustaa luotettavasti, Suomen maariski kasvaa merkittävästi, Purra muistuttaa.
”Suomea ennallistetaan kivikaudelle”
Purran mukaan yritykset seuraavat tarkasti eri maiden poliittisia suunnitelmia ja niistä aiheutuvia maariskejä.
– Konsernit turvaavat kokonaiskannattavuuttaan riskilaskelmilla. Jos riskit kasvavat liian suuriksi, Suomeen sijoitetut tehtaat suljetaan, eikä uusia tehtaita maahamme enää sijoiteta.
– SDP-vetoinen hallitus on pakkolaeilla ja hintojen korotuksilla lopettamassa fossiilisten polttoaineiden käytön ennen kuin korvaavia tuotantomuotoja on ehditty kehittää. Suomea ennallistetaan kivikaudelle.
Hintojen nousu kurittaa jo nyt
Purra kertoo samalla tulevasta ohjelmajulkistuksesta:
– Perussuomalaiset julkistaa tammikuussa sinivalkoisen siirtymän ohjelman. Siinä kuvataan keinot, joilla sekä hiilidioksidipäästöjä minimoidaan että lasketaan sähkön ja polttoaineiden hintoja, Purra kertoo.
– Suuri osa suomalaisista miettii tälläkin hetkellä, miten he selviävät nousseiden hintojen kanssa. On hävytöntä, että he saavat lisää laskuja hallitukselta ja Ilmastopaneelilta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- liikenteen päästökauppa ylikunnianhimoiset ilmastotavoitteet sähkön hinnannousu sinivalkoinen siirtymä Ilmastopaneeli maariski ilmastotoimet lisälasku polttoaineiden hinta Riikka Purra Timo HArakka perussuomalaiset SDP hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset vaativat muutoksia valtion talousarvioon: Hallitus arvostaa ilmastonmuutoksen suomalaisten hyvinvoinnin edelle

Ilmastopaneeli ehdottaa Suomen omaa liikenteen päästökauppaa – Ronkainen: Kuolinisku koko taloudelle

Hiilineutraali Suomi 2035 -ilmastostrategia perustuu vääriin laskelmiin ja on vaarallinen – Ranne: ”Kun skenaariot irtoavat todellisuudesta, ne muuttuvat arvottomiksi”

Peltokangas: Hallitus myöntää itsekin – ilmastostrategia vie suomalaisten rahat ja työt

Perussuomalaiset esittää sinivalkoista siirtymää: Suomi tarvitsee nyt investointeja, työtä, tuottavuutta ja kasvua

Perussuomalaisille Suomen huoltovarmuus ja kansan hyvinvointi on ykkösasia: ”Ilmastotavoitteet on nyt laitettava jäihin”

Inflaatio tekee tuhojaan myös Ruotsissa – seitsemän vuoden palkankorotukset muisto vain

Seuraava hallitus tosipaikan edessä – kansalaisten taloudellinen selkäranka katkeamassa

Pankin ekonomisti ennustaa viiden vuoden talouskurjuutta: ”Jos et vielä ole nähnyt talouskriisiä, niin nyt on syytä varautua”
Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEA:n kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













