

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Pankin ekonomisti ennustaa viiden vuoden talouskurjuutta: ”Jos et vielä ole nähnyt talouskriisiä, niin nyt on syytä varautua”
Talouskurjuus iskee nyt pahiten juuri heihin, jotka veroillaan ja aktiivisella kulutuksellaan pitävät yhteiskuntaa pystyssä. Keskiluokka on uskonut huomiseen ja toiminut sen mukaisesti. Edessä saattaa olla tilanne, joka on monelle tuskallisen uusi ja ennen näkemätön.
– He ovat viettäneet mukavaa ja spontaania elämää. On voitu tehdä mitä lystää tai ostaa mitä huvittaa, jos siltä on tuntunut. Tilanne alkaa jo olla päinvastainen. Kuukausibudjetti pitää tehdä, säästämiset ja ostot suunnitella, ehkä jättää humpatkin harvemmalle.
Näin sanoo Nordean vanhemman liiton ekonomisti Ingela Gabrielsson Dagens Nyheterissä. ”Heillä” hän tarkoittaa nuorta, keskiluokkaista aikuisväestöä, joka vielä 1990-luvun laman aikaan oli onnellisen ymmärtämätön talouden tunnusluvuista. Ja jolla nyt mahdollisesti on lapsia ja asunto- sekä kulutusvelkaa.
– Kyseessä on todellakin suuri muutos olosuhteissa ja paluuta entiseen ei ole vähään aikaan odotettavissa. Tämä on hyvä jokaisen nyt ymmärtää. Puhe ei ole kuukaudesta tai parista, vaan nyt on näin toistaiseksi.
Viiden vuoden yksinäisyys
Kysymys päällä olevan talouskriisin, taantuman – vai miksi sitä haluaakin kutsua – kestosta on tragedian ydin. Se ei nimittäin ole ohi vuoteen tai pariin. Gabrielsson uumoilee kriisin kestoksi vähintään viisi vuotta.
Ennustaminen on vaikeaa siksi, että juuri tällaista, monesta lähteestä pulppuavaa talouskriisiä ei ole aiemmin nähty.
Gabrielsson arvelee lainakorkojen nousevan Ruotsissa kuuteen prosenttiin. Huomattavaa tässä yhteydessä on se, että hän puhuu Ruotsin tilanteesta. Ruotsi ei ole EMU:n jäsen ja maan valuutta on kruunu.
Tyhjästä on paha nyhjästä
Vaikeat ajat eivät ole tulleet Eurooppaan kuin musta joutsen. Hankalaa on ollut jonkin aikaa. Se taas on johtanut siihen, että monet ovat jo siivonneet kulutustaan ja leikanneet sen minkä leikata voi. Keskiluokka eritoten.
Ongelma onkin sitten siinä, mistä ottaa, kun tyhjästä ei voi enää nyhjäistä. Jos tilanne siis vielä tästä pahenee. Mistä sitten leikataan? Ja miten silloin nostetaan veroja? Missä ovat kasvun eväät?
Tällöin ollaan tilanteessa, jossa asuntoja, autoja ja kesämökkejä ynnä muuta kiinteää omaisuutta tulee yhä enemmän tarjolle ja myyntiajat pitenevät. Kierre jatkuu ja hinnat laskevat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- laskeva hintakierre verotuksen kiristäminen Ingela Gabrielsson kulujen seuranta nuoret aikuiset suhdannekuoppa lainojen korot musta joutsen euribor nettoveronmaksajat talouskriisi 1990-luvun lama yhteiskunta keskiluokka Euroopan talous- ja rahaliitto veronmaksajat Taantuma Talouskasvu verotus budjetti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra kansallisesta päästökauppajärjestelmästä: Hävytöntä, että SDP kiihdyttää yrittäjien ja autoilijoiden kurittamista

Työssäkäyvä keskiluokka ahdingossa kohoavien elinkustannusten vuoksi – Purra vaatii päättäjiä kohdistamaan huomion perusasioihin: ”Kaikki tarmo siihen, että tavalliset suomalaiset selviävät”

Perussuomalaiset leikkaisi toissijaisista julkisista menoista ja alentaisi energian hintaa – kokoomus pitäisi sähkön verotuksen korkealla tasolla

Demarit haluaa verottaa yhä lisää – Purra: Veronkiristyksillä flirttailu on huolestuttavaa – ”Ostovoiman heikentäminen vain näivettää taloutta”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja SuomiAreenassa: SDP jakaisi äänestäjille ja someseuraajille ei-kenenkään velkamiljardeja, joita ei ole olemassakaan
MTV:n ja Porin kaupungin SuomiAreenan Raatihuoneenpuiston lavalla kohtasivat keskiviikkoiltana puolueiden puheenjohtajiston vaikuttajat, ja melko ennalta-arvattavasti puoluepomoilta kysyttiin kantoja talouden sopeutuksiin ja lisäsäästöihin lähitulevaisuudessa.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?
Suomen Uutiset Show'n studiossa on tarjolla tällä kertaa suoraa puhetta sananvapauden todellisesta tilasta, kulttuurisesta alistamisesta sekä syistä ilmiön taustalla. Ajankohtaista aihetta pöyhivät Yhdysvaltojen historian ja kirkkohistorian dosentti, professori ja tutkija Markku Ruotsila sekä kansanedustaja Kaisa Garedew.

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta
Suomen Akatemian myöntämä yli 750 000 euron rahoitus Helsingin yliopiston tutkimukselle "Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa" on hämmentänyt sosiaalisessa mediassa. Keskustelijat ovat ilmaisseet epäuskoaan julkista rahankäyttöä ja tiedepolitiikkaa kohtaan. Päivystävät kriitikoiden kriitikot kuten ekonomisti Heikki Pursiainen puolestaan piikittelivät muita keskustelijoita kuten Wille Rydmania jopa henkilökohtaisuuksiin asti. Pursiainen puhui kohututkimuksesta ylistävämpään sävyyn. Suomen Akatemian erikoiset rahoituspäätökset hämmentävät ihmisiä vuodesta toiseen. Ilmiö liittyy laajempaan keskusteluun tieteen politisoitumisesta ja tiederahoituksen kanavoitumisesta ideologisesti värittyneisiin hankkeisiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää