

LEHTIKUVA
Holhoaminen ei paranna maahanmuuttajien surkeita oppimistuloksia – ”Vaaditaan myös omaa halua kotoutua, käydä koulut ja siirtyä työelämään”
Perussuomalaiset nostivat kyselytunnilla esiin maahanmuuttajien huonot oppimistulokset.
Eilisellä kyselytunnilla perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen nosti kysymyksessään esiin maahanmuuttajien Pisa-tulokset.
Tuore tutkimus kertoo, että maahanmuuttajataustaisista oppilaista jopa kuudella kymmenestä on niin heikko lukutaito, ettei heillä ole riittäviä valmiuksia siirtyä jatko-opintoihin tai selviytyä työelämässä.
– Me perussuomalaiset olemme olleet oikeassa sen suhteen, että massamaahanmuuttoa tulee rajoittaa ja yliholhoamisen sijaan velvoittavuutta ja vaatimustasoa tulee lisätä, Koponen sanoo.
Vasemmisto väistelee vastuutaan
Koposen mukaan velvoittavuuden nosto on sekä maahanmuuttajien että suomalaisten etu. Vaaditaan myös omaa halua kotoutua, käydä koulut ja siirtyä työelämään. Koponen kritisoi, että vasemmisto on antirasismin nimissä lakaissut näitä ongelmia maton alle.
– Heidän vastuuton politiikkansa on vain pahentanut ongelmia. Viimeisimpänä entinen opetusministeri Li Andersson Brysselistä käsin väisteli vastuutaan sosiaalisessa mediassa, Koponen paheksuu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Demaripomo Razmyar kommentoi maahanmuuttajien Pisa-tuloksia – PS:n Koponen: ”Kujalla kuin käkikello”
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.

Tuore tutkimus: 60 prosentilla maahanmuuttajataustaisista lapsista ei edellytyksiä selviytyä yhteiskunnassa – Purra: Vastaus ei voi olla lisää kotouttamista ja yhä löysempiä vaatimuksia
Tuoreen yliopistotutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustaisista oppilaista 61 prosentilla on niin heikko lukutaito, ettei heillä katsota olevan riittäviä tietoja ja taitoja osallistuakseen täyspainoisesti yhteiskunnan toimintoihin, kuten jatko-opintoihin ja työelämään.

Adlercreutz ja Romakkaniemi haluavat Suomeen 40 000 uutta maahanmuuttajaa vuosittain – Suomen Perustan toiminnanjohtaja: Tosiasiassa kauhuvisiosta on jo tullut totta
Muiden muassa RKP:n, kokoomuksen, Elinkeinoelämän keskusliiton, Keskuskauppakamarin, Hesarin ja Ylen visiot kymmenistä tuhansista uusista maahanmuuttajista vuosittain hirvittävät monia. Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos kirjoittaa Facebookissa, että näin paljon ja enemmänkin maahanmuuttajia tulee Suomeen jo nyt.

Vasemmiston hehkuttamille ideologioille, unelmille ja arvauksille perustuva ”tulevaisuuden koulu” saa kyytiä ruotsalaistutkijoilta – koulujen pitää keskittyä siihen, mitä nuoret tarvitsevat nyt
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











