
Huhtasaari tukee julkista terveydenhoitoa – ”Sote-uudistuspakko on saamassa entistä huolestuttavampia piirteitä”
Uudenvuodenpuheessaan sote-asioihin kantaa ottanut presidenttiehdokas Laura Huhtasaari pitää välttämättömänä, että presidentti puuttuisi eriarvoistumiskehitykseen.
– Presidentin on jämäkästi puolustettava suomalaisia ja Suomea. Presidentin velvollisuus arvojohtajana on puuttua päivän politiikkaan varsinkin eriarvoistumisen pysäyttämiseksi. Sote-uudistuspakko on saamassa entistä huolestuttavampia piirteitä. Pankkien omat vakuutusbulvaanit markkinoivat aktiivisesti yksityisiä terveysvakuutuksia. Näin pyritään luomaan runsaasti asiakassuhteita yksityisterveyspalveluiden tuottajille ennen sote-uudistusta ja valinnanvapauden voimaantuloa. Tämä meno ei saa enää jatkua. Minä kannatan julkista terveydenhoitoa.
Huhtasaari muistutti, että hänen oma keskeinen arvopohjansa lepää suomalaisten puolustamisessa. Valtion rajalliset resurssit on ohjattava suomalaisten sosiaaliturvan ja terveydenhuollon varmistamiseksi. Häneltä ei riitä hyväksyntää laittomasti maassa olevien terveyskulujen maksamiseen.
– On täysin edesvastuutonta, että nyt eläkkeellä olevien hyvinvointimme rakentajien lääkekorvauksista leikataan, jotta Kela, valtio ja kunnat pystyvät maksamaan laittomasti maassamme olijoiden ilmaisen terveydenhuollon, lääkkeet ja muun ylläpidon kustannukset.
– Ainoana presidenttiehdokkaana tämänkin arvokysymyksen puolustamiseen saan voimia ja tukea kansalaisten selvältä enemmistöltä. Suomalaisten enemmistö ottaisi kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat heti säilöön odottamaan palautusta joko kotimaahansa tai lähtömaahansa. Tämä parantaa huomattavasti myös sisäistä turvallisuuttamme ja erityisesti tyttöjen ja naisten turvallisuutta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laura Huhtasaaren uudenvuodenpuhe

Huhtasaari uudenvuodenpuheessaan: totuuskomissio selvittämään 90-luvun pankkikriisin tapahtumia – ”Pahoittelut eivät riitä”

Huhtasaarelta vetoomus ay-liikkeelle: ei poliittisia lakkoja ennen presidentinvaaleja
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.















