

Huhtasaari: WTO:n säännöksiä noudattavien maiden muodostettava oma vapaakauppa-alue, muut ulkokehälle
Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) esittää tiedotteessaan maailman kauppajärjestö WTO:n säännöistä piittaamattomien vapaamatkustajamaiden siirtämistä ulkokehälle. Sääntöjä noudattavien maiden tulisi muodostaa oma vapaakauppa-alue.
– Nyt kauhistellaan sekä Suomessa että EU:ssa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin aikeita asettaa tuontitullit teräkselle ja alumiinille. Näillä Yhdysvallat pyrkivät suojaamaan kansalliset työpaikat ja turvaamaan huoltovarmuuden estämällä lähinnä Kiinasta tapahtuvan polkumyynnin. Miksi tilanteeseen on ajauduttu? Maailman kauppajärjestö, WTO, on paperitiikeri, koska se ei ole pystynyt valvomaan vapaakaupan pelisääntöjä.
EU voisi Huhtasaaren mukaan estää kauppasodan puhkeamisen puuttumalla polkumyynnin juurisyihin ja estämällä polkumyynnin harjoittajien mahdollisuudet toimia vapaakauppa-alueella eri pelisäännöillä kuin muut.
– Tästä syystä EU:n on esitettävä Yhdysvaltain presidentille diiliä siitä, että yksittäisten tuontitullien sijaan muodostetaan WTO:n säännöksiä noudattavien maiden (EU, Yhdysvallat, Australia, Kanada) keskinäinen vapaakauppa-alue, vaatii perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Laura Huhtasaari.
– Vapaamatkustajat, jotka polkevat törkeästi työntekijöiden oikeuksia ja saastuttavat surutta ilmastoa ja muuta ympäristöä, kuten Kiina, Venäjä, Brasilia, Intia ja monet muut ns. kehittyvät maat, tulisi laittaa WTO:n ulkokehälle. Uuteen vapaakauppa-alueeseen liittyvät maat sopisivat yhtenäiset tullit ja maksut, joilla estetään vapaamatkustajien mahdollisuus polkumyyntiin vapaakauppa-alueella. WTO:n ulkokehällä olevat maat pääsevät vapaakauppadiiliin mukaan, kun todistettavasti alkavat noudattaa WTO:n säännöksiä.
– Terästeollisuudessa on kyse huoltovarmuudesta ja yhteiskunnan toimintaan oleellisesti vaikuttavasta asiasta. Terästeollisuuden säilymisen perusedellytys on samat pelisäännöt kaikille. On aika lopettaa hyssyttely ja siirtyä tekoihin. Neuvottelukierros kansainvälisestä diilistä, jolla varmistetaan teollisuustyöpaikkojen säilyminen ja lisääntyminen Suomessa, on pikaisesti käynnistettävä, Huhtasaari päättää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














