

LEHTIKUVA
Huippututkija: Euroalue on täysi katastrofi
Taloustutkimuslaitos Capital Economicsin perustaja ja johtaja Roger Bootle pitää Eurooppaa katastrofina, joka etenee täysin väärään suuntaan. Bootlen mielestä Ison-Britannian tulisi erota EU:sta ja Kreikan eurosta.
Bootle kertoo talousaikakausilehti Moneyweekin haastattelussa, että Euroopan ”yhä syvempi” yhdentyminen on vain haitallista, sääntelyä on liikaa ja ilman yhteisvaluutta euroa EU olisi paljon terveempi. Hän toteaakin euron olevan EU:n suurin ongelma.
Brittien tulisi erota EU:sta
Bootlen mukaan Euroopan sääntely ja yhdentyminen on mennyt liiallisuuksiin. Hän myöntää, että vuosikymmeniä sitten EU oli hyvä hanke, mutta että sen merkitys on kaventunut markkina-alueena. Muu maailma on kehittynyt talouspuolella aikain saatossa.
Bootle kertoo Ison-Britannian hyötyvän EU-erosta pitkällä aikavälillä. Ylisääntely koskettaa nykyisin kaikkia brittiläisiä yrityksiä samalla tavoin kuin muitakin EU-maita. Euroopan ulkopuolisten kauppakumppanien kanssa ei tarvittaisi näin mittavaa säädöskokoelmaa EU:n ulkopuolella. Jos Iso-Britannia olisi EU:n ulkopuolella, sääntelyviidakko koskisi siten vain niitä yrityksiä, jotka kävisivät EU-maiden kanssa kauppaa.
Bootle myöntää, että lyhyellä tähtäimellä EU-ero olisi sekava, mutta pitkän tähtäimen hyödyt korvaisivat monin verroin alun epävarmuuden.
Euroalueessa liian erilaisia maita
Bootle tiivistää euroalueen perusongelman siihen, että euroalueella on liiaksi erilaisia maita. Etelä-Euroopan maat ovat vuosia hoitaneet kilpailukyvyn heikentymistä valuuttakurssien devalvoitumisella – eli maiden valuutat heikkenivät. Euromaina nämä eivät tähän pysty. Devalvoitumisen puuttuessa tilalle ovat tulleet ikävät asiat: bruttokansantuote romahtaa ja työttömyys karkaa käsistä.
Vastaavasti pohjoisempana samaan yhteisvaluuttaan kuuluu Saksa ja Hollanti, joissa on säästetty ja joiden talous on ollut ylijäämäinen. Ennen euroa tämä näkyi Saksan markan vahvistumisena, mikä tasapainotti tilannetta Euroopan sisällä. Saksan markan vahvistuminen piilottikin sen ongelman, että saksalaiset säästävät liikaa.
Näiden eri tavoin toimivien maiden rahapolitiikka lyötiin lukkoon yhteisen valuutan alle. Valuuttakurssit toimivat ennen euroa kuin sarana, mikä mahdollisti Euroopan sisäisen kaupan.
Kreikalle parasta lähteä eurosta
Bootle ei ole erityisen huolissaan siitä, jos Kreikka lähtee eurosta. Hän kertoo, että hän nimenomaan neuvoisi Kreikkaa luopumaan yhteisvaluutasta.
Hänen mielestään pelot Kreikan euroerosta ymmärretään väärin. Bootle ei usko, että Kreikan lähtö horjuttaisi markkinoita, kuten Euroopan päättäjät ovat aiemmin pelänneet.
Pelko johtuu siitä, että vuoden päästä Kreikan talous voisikin paremmin kilpailukykyisemmällä kansallisella valuutalla. Tällöin muiden Etelä-Euroopan kansalaiset kyseenalaistaisivat ainoaksi vaihtoehdoksi tarjotun leikkaus- ja säästöpolitiikan.
– Te kerroitte meille, että meidän tulee syödä Saksan liittokansleri Angela Merkelin lääkkeet tai meistä tulee Kreikan kaltainen. Itse asiassa me haluammekin olla nyt kuten Kreikka. Katsokaa miten talous kasvaa siellä kohisten, Bootle asettelee sanoja eteläeurooppalaisten kansalaisten huulille.
Hän täsmentää, että Italiankin teollisuus lähtisi ripeään kasvuun kilpailukyvyn parantuessa. Euroaikana Italian talous on vain polkenut paikallaan.
Espanjan ja Irlannin talouksiin tuli euron myötä piristysruiske, mutta se osoittautuikin massiiviseksi talouskuplaksi. Molempien maiden pankkeja on tuettu miljardikaupalla.
Tukholman syndrooma
Bootle arvelee, ettei Kreikka tai muutkaan vaikeuksissa olevat maat tohdi lähteä eurosta ”Tukholman syndrooman” vuoksi. Syndroomalla tarkoitetaan panttivangeiksi otettujen kiintyvän kaappaajiinsa niin, etteivät haluakaan enää vapauteen tilaisuuden tullen.
Bootle perustaa näkemyksensä Ison-Britannian historiaan viime vuosisadalta. Iso-Britannia luopui kultakannasta vuonna 1931 ankaran laman keskellä. Kiinteästä valuuttakurssista eroa ei kuitenkaan ymmärretty oikein. Kultakannassa yritettiin pysyä väen vängällä. Vasta taloudellisten reaaliteettien potkittua maan pois kultakannasta, ymmärrettiin, että se olikin pelastus.
Sama ilmiö toistui 1990-luvun kriisissä. Vuoden 1992 syyskuussa – noin viikko Suomen jälkeen – Iso-Britannia joutui luopumaan silloisesta valuuttaputkesta yhtä lailla pakon sanelemana kuten Suomikin. Tuolloin brittien keskellä vallitsi epätoivo siitä, että kaikki on poissa raiteiltaan.
Bootle huomauttaa, että juuri valuuttaputkesta poistuminen käänsi Ison-Britannian talouden pois lamasta. Samanlainen kasvupyrähdys toteutui myös Suomessa pian valuutan kellutuspäätöksen jälkeen.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


IMF:n Lagarde pitää Kreikan euroeroa mahdollisena
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














