

LEHTIKUVA
Ilmastoväki kauhuissaan – Trump hölläsi autojen kulutusrajoja
Henkilöautojen kulutus- ja päästörajat ovat oleellinen asia USA:n autoteollisuudelle, sillä maassa on totuttu siihen, että amerikanraudat ovat amerikanrautoja eivätkä mitään riisikuppeja. Presidentti Obaman kaudella maassa otettiin käyttöön erittäin tiukat ja kunnianhimoiset päästötavoitteet. Trumpin hallinnon päätös höllentää autojen kulutusrajoja on isku vasten ilmastoväen kasvoja.
Presidentti Donald Trumpin hallinto päätti tiistaina helpottaa autoteollisuudelle asetettuja uusien henkilöautojen kulutusrajoja, kertoo Los Angeles Times -lehti.
Ilmastonsuojelijat puolestaan olisivat halunneet Barack Obaman kaudella vuonna 2012 säädettyjen, erittäin tiukkojen ilmastotavoitteiden pysyvän voimassa.
Tavoitteena seitsemän litraa sadalla
Tiistaina voimaan tullut päätös vaatii autovalmistajia parantamaan autojensa polttoainetehokkuutta 1,5 prosentilla vuodessa. Tavoitteena on saavuttaa seitsemän litran keskikulutus sadalla kilometrillä vuoteen 2026 mennessä. Alun perin Trump suunnitteli jopa suurempiakin helpotuksia autoteollisuudelle.
Obaman kaudella asetetut tavoitteet vaativat viiden prosentin vuotuista parannusta polttoainetehokkuuteen, jolloin vuoteen 2026 mennessä uusien autojen keskikulutus olisi ollut vain 5,2 litraa sadalla kilometrillä. Tavoite olisi ollut amerikkalaisille autoille melko kova, sillä se koskee henkilöautojen lisäksi myös lava-autoja ja raskaita citymaastureita ja tila-autoja.
Oikeudenkäyntejä tulossa päätöksen kumoamiseksi
Trumpin hallinnon päätös tulee joutumaan koetukselle oikeudessa. Kalifornian osavaltion ylin syyttäjä Xavier Berecca on jo todennut, että Kalifornia tulee puolustamaan tiukempia kulutusrajoituksiaan oikeudessa. Myös monien ympäristöjärjestöjen odotetaan vievän Trumpin päätöksen oikeuteen.
– Kaikista pahoista asioista, joita presidentti Trump on tehnyt ympäristölle, tämä on kyllä kaikkein pahin, luonnehti Safe Climate Campaign -järjestön johtaja Dan Becker.
Ilmastoväen mielestä löysemmät kulutusrajat tulevat johtamaan tuhansien ihmisten ennenaikaiseen kuolemaan ja astmakohtauksiin. Lisäksi ilmastonsuojelijat järkeilevät, että vaikka Trumpin säädöksen odotetaan laskevan uuden auton hintaa tuhannella dollarilla, ihmisillä menee enemmän rahaa, kun he joutuvat ostamaan suurempikulutuksiseen autoonsa enemmän bensiiniä.
Kalifornialla muita tiukemmat päästörajat
Savusumusta kärsineellä Kalifornian osavaltiolla on ollut 70-luvulta lähtien erioikeus asettaa muita osavaltioita tiukemmat päästörajoitukset. Presidentti Trump kuitenkin poisti Kalifornialta tämän oikeuden viime vuonna.
Uudet, höllemmät kulutusrajat ehtivät käyttöön aikaisintaan vuoden 2022 malleissa. Niiden on laskettu tuovan autoteollisuudelle jopa sadan miljardin dollarin säästöt. Odotettavissa olevat oikeudenkäynnit merkitsevät autoteollisuudelle kuitenkin suurta epävarmuutta. Jos Trumpin päätös kaatuu tai ei tulekaan voimaan esimerkiksi Kaliforniassa, tehtaat ovat vaikeassa tilanteessa.
Autovalmistajat pelkäävät myös menettävänsä maineensa ympäristöstä huolestuneiden ihmisten silmissä. Ainakin Ford, Honda, Volkswagen ja BMW ovat jo vapaaehtoisesti sopineet Kalifornian osavaltion kanssa noudattavansa kulutusrajoja, jotka ovat jossain Obaman ja Trumpin tavoitteiden välimailla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastonsuojelu polttoainetehokkuus kulutusrajat päästörajat Autoteollisuus USA Kalifornia Donald Trump Barack Obama
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turtiainen: Koronaromahdus ajaa Suomen ahtaalle – ”Hallitus on antanut THL:n johtaa maata”

Vasemmistopolitiikka on länsimaissa vastatuulessa, mutta mielipidekontrollia kiivaasti vaativa ideologia kytee silti vahvana

Yhdysvaltain demokraatit kurkuttavat paniikissa toisiaan – puolueessa ymmärretään, ettei Trumpia voi kaataa rehellisin keinoin

Hakkarainen: Metsästrategia pelättyä parempi, Green Deal kaatuu koronaan – ”Euron laulussa lauletaan viimeisiä värssyjä ja kerätään kolehtia”

Esitys sähköautojen latauspaikoista eduskuntaan – Purra: Hallituksen hiilineutraalisuustavoite on etenkin nyt mahdoton

Halla-aho: Suomi ei voi jatkaa miljardien kippaamista kehitysavun, haittamaahanmuuton ja ilmastoposeerauksen kaltaisiin kohteisiin tällaisissa olosuhteissa

Suomi on kiinni ja kansalaiset eristyksissä koronan vuoksi – vihervasemmisto ryhtyi heti torjumaan natseja ja ilmastonmuutosta

Koronakriisi sen viimein todisti – henkilöauto on välttämätön
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.















