Yhdysvalloissa demokraattipuolueen pakka on aivan sekaisin: kärkiehdokas puuttuu, kahtiajako syvenee, ja vaalit hävinnyt Clinton näkee jo venäläisiä omissakin riveissä – Trumpin jatkokausi näyttää yhä todennäköisemmältä, kun demokraatit tappelevat keskenään. Uusin sanasota leimahti Clintonin ja demokraattiedustaja Tulsi Gabbardin välillä.

Yhdysvalloissa demokraattipuolueen kahtiajako syvenee. Puolue on ajautumassa sisällissotaan perinteisen puolue-eliitin ja vasemmalta laidalta ponnistavien haastajien kesken samalla, kun vahvan ehdokkaan löytäminen vuoden 2020 presidentinvaaleja varten takkuaa pahasti.

Tilanne on pähkinänkuoressa tämä: puolueella ei ole nyt riittävän vahvaa kandidaattia haastamaan istuvaa presidenttiä Donald Trumpia ja puolueen sisäpiiriläiset tietävät tämän itsekin. “Onko ketään muuta?” otsikoi myös New York Times -lehti tunnelmia puolueen sisällä. Puolue-eliitin suosikkeina pidetään Massachusettsin senaattoria Elizabeth Warrenia sekä entistä varapresidenttiä Joe Bidenia. Vasemman laidan haastajista vahvimpana on pidetty Vermontin senaattori Bernie Sandersia, joka on ajanut mm. perustuloa sekä Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmän uudistamista.

Pakkaa sekoittaa nyt entisestään viime vaalit Trumpille hävinnyt Hillary Clinton, jonka uusimpia ulostuloja voisi luonnehtia jo hieman harhaisiksi. Obama-strategi David Plouffen podcast-ohjelmassa vieraillut Clinton, 71, syytti nyt mm. Vihreiden 2016 presidenttiehdokasta Jill Steinia sekä oman puolueensa kongressiedustaja Tulsi Gabbardia Venäjän agenteiksi. Plouffe toimi Presidentti Obaman kampanjapäällikkönä vuonna 2008. Gabbard taas tavoittelee demokraattien presidenttiehdokkuutta tulevissa esivaaleissa. Clintonin lausunnosta uutisoi Suomessa mm. Verkkouutiset.

“Sodanlietsojien kuningatar, korruption ruumiillistuma…”

Gabbard, joka on ensimmäinen naispuolinen sotaveteraani joka tavoittelee presidenttiehdokkuutta, tykitti takaisin Clintonille viestintäpalvelu Twitterissä.

“Siitä lähtien kun julistin ehdokkuuteni, mainettani on yritetty tuhota. Mietimme kuka on sen takana ja miksi. Nyt tiedämme – se olit aina sinä”, Gabbard kirjoitti Clintonille. Gabbard nimitti myös Clintonia mm. “sodanlietsojien kuningattareksi” ja “korruption ruumiillistumaksi”. Näyttääkin siltä, että demokraattipuolue on suistumassa sisällissotaan ennen kuin se edes pääsee haastamaan Trumpia.

Kova vilunkipeli on toki Clintonille tuttua. Esimerkiksi vuoden 2016 demokraattien esivaaleissa Clintonin kampanja juonitteli yhdessä vaalit järjestävän Demokraattien kansallisen komitean DNC:n kanssa tuhotakseen kilpailijansa Bernie Sandersin mahdollisuudet päästä puolueen ehdokkaaksi.

Korruptiokuvio paljastui Clintonin kampanjan sähköpostiviesteistä, jotka vuotosivusto Wikileaks julkaisi vuonna 2016. Korruption paljastanut Wikileaksin perustaja, journalisti Julian Assange pidätettiin huhtikuussa Lontoossa Ecuadorin suurlähetystöstä, josta hän oli hakenut turvapaikkaa. Assangea uhkaa nyt jopa elinkautinen vankeus Yhdysvalloissa, jos hänet luovutetaan sinne. Ulkoministerinä toimiessaan Clinton puhui myös Assangen salamurhaamisesta ja piti myös tätä Venäjän agenttina, samoin kuin kilpailijaansa Donald Trumpia.

Clintonit ovat myös takoneet satojen miljoonien dollarien omaisuuden julkisen sektorin urallaan. Joku voisi tietenkin kysyä, miten? Monille yhdysvaltalaisille politiikkaan pettyneille äänestäjille Clinton edustikin kaikkea sitä, mikä Washingtonissa on pielessä: ylimielisyyttä, korruptiota, lain yläpuolella toimivaa puolue-eliittiä sekä haukkamaista ulkopolitiikkaa, joista Clintonin tontille osuivat esimerkiksi hyökkäys Libyaan sekä pitkään jatkuneet konfliktit Irakissa ja Afganistanissa. Tämä oli myös se sauma, johon Trump iski onnistuneesti omassa kampanjassaan. Nyt epäsuositusta Clintonista onkin tullut jopa riippakivi omalle puolueelleen sekä medialle joka on yrittänyt aktiivisesti suojella häntä.

Venäjä-salaliittoteoriat ovat romahtaneet – mitäs nyt tehdään?

Myös sittemmin perättömiksi osoittautuneet väitteet Trumpista Kremlin agenttina olivat nimenomaan Clintonin kampanjan alunperin liikkeelle laittamia. 2016 vaalien alla Clintonin kampanja palkkasi Fusion GPS -tutkimusyhtiön tekemään niin sanottua opponenttitutkimusta Trumpista. Tämän tuloksena syntyi Steele-muistioksi kutsuttu asiakirja, jota käytettiin myös aloittamaan liittovaltion tutkinta Trumpia vastaan. Muistio sisälsi lukuisia perättömiä ja täysin keksittyjä väitteitä. Mm. värikkäät väitteet siitä että venäläisillä olisi kompromat-aineistoa jolla he kiristävät Trumpia, olivat peräisin tästä muistiosta. Kyseessä olikin Clintonin kampanjan tilaustyö.

(Lue lisää: Viime vuonna Suomen Uutiset uutisoi, kuinka Christopher Steelen sepittämiä tarinoita käytettiin telekuuntelulupien hankkimiseen ja poliittisten vastustajien kampittamiseen.)

Russia-gaten sekä muiden viraltapanoyritysten merkitys presidentinvaaliasetelmassa on se, että avaindemokraatit ymmärtävät itsekin etteivät he tällä hetkellä pysty voittamaan Trumpia rehellisissä vaaleissa. Ainoa keino olisikin löytää jokin tapa päästä Trumpista eroon. Ongelmana on vain se että Robert Muellerin johtaman 40 FBI-agentin voimin tehdyn Venäjä-tutkinnan valmistuttua näyttää kovasti siltä, ettei juttua Trumpia vastaan saada kyhättyä kasaan, ja Clintonin levittämät salaliittoteoriat ovat menettäneet lopullisesti kaiken uskottavuutensa. Clintonin tuoreimmat lausunnot vaikuttavatkin siinä määrin epäuskottavilta, että liittolaisetkin joutuvat ottamaan nyt häneen etäisyyttä.

Myös media söi Clintonien kädestä – vallan vahtikoirasta tuli vallan sylihauva

Media on tietenkin syönyt Clintonien kädestä – myös Suomessa. Esimerkiksi Wikileaksin tapauksessa journalistit ovat vähät välittäneet sen enempää poliittisesta vainosta kuin journalistien sananvapaudestakaan. He kaiketi tietävät etteivät tule ikinä itse tekemään sen tason juttuja joilla vallanpitäjät saisi oikeasti kintereilleen, kuten Assangelle on nyt käynyt. Päinvastoin he ovat jopa auliisti osallistuneet Clintonin harjoittamiin loka- ja tuhoamiskampanjoihin.

Valtamediankin on kuitenkin hankala selittää tai yrittää peitellä Clintonin yhä epävakaammaksi käyviä ulostuloja – ei vähiten sen vuoksi, että he itse kampanjoivat raivoisasti saadakseen Clintonin Valkoiseen taloon. Nyt olisi kenties jo mediassakin pienen itsetarkastelun paikka, jos se siihen vain mitenkään kykenisi.

Myös suomalaisille valtamedian kuluttajille on kaupiteltu vuosikaudet ilmaan rakennettuja voimafantasioita Trumpin hallinnon kaatumisesta hetkenä minä hyvänsä. Media siteeraa ja kopioi usein yhdysvaltalaislähteitä täysin kritiikittömästi, erityisesti jos niillä on jotakin pahaa sanottavaa Trumpista – olipa se sitten totta tai ei. Samanaikaisesti demokraattieliitti on saanut vapaat kädet puuhastella, ja jälki on ollut sen näköistä.

Aika ajoin media voisi kuitenkin keskeyttää voimafantasiansa, katsoa todellisuutta ja raportoida näkemäänsä ja kuulemaansa. Elleivät demokraatit saa pian rivejään järjestykseen, alkaa Trumpin toinen kausi näyttää yhä varmemmalta. Trump on tällä hetkellä ennakkosuosikki, eikä demokraateilla ole varaa suistua nyt keskinäiseen sotimiseen. Siltä kuitenkin pahasti näyttää.

Vuoden 2016 vaaleissa demokraattiehdokas Clintonia pidettiin viime metreille asti ylivoimaisena voittajasuosikkina. Suomessa esimerkiksi Trumpista kirjan kirjoittanut journalisti Saska Saarikoski ennusti vuotta ennen vaaleja Trumpin voiton todennäköisyydeksi 0.0%. Lopulta Trump voitti vaalit suurella marginaalilla. Medialla ja asiantuntijoilla oli asiassa selittelemistä. Sama saattaa olla edessä vuonna 2020. Median kannattaakin alkaa keksiä selityksiä jo nyt. Sen verran huonolta demokraattien tilanne tällä hetkellä näyttää.

Korjaus 2.11.2019: Saarikoski teki huteran ennustuksensa 3.8.2015, ei vaali-iltana. Vaalit käytiin 8.11.2016.