Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ilokaasun päihdekäyttö lisääntynyt – Koposelta ratkaisuja ongelman kitkemiseksi

04.09.2024 |17:51

Ilokaasun päihdekäyttö nuorten keskuudessa on lisääntynyt merkittävästi. Viimeisimpänä sosiaalisesta mediasta tuttu päihdelääkäri Atte Virolainen nosti aiheen keskusteluun. Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen teki eduskunnassa aloitteen kasvaneiden ongelmien kitkemiseksi.

– Pohdintaan tulisi ottaa alaikäisten osalta hallussapidon kielto ja ilokaasun myynnin tekeminen luvanvaraiseksi. Näillä toimilla lähetettäisiin nuorille viesti, että päihdekäyttö on sekä vaarallista että laitonta, Ari Koponen valottaa.

Pahimmillaan seuraus on kuolema

Päihdetarkoitukseen ostetut ilokaasupullot hankitaan yleensä ulkomailta netin kautta ostamalla. Monen nuoren käsitys ilokaasun vaarattomuudesta on Koposen mukaan täyttä puppua, ja ulkomailla on sattunut tapauksia, jotka ovat johtaneet kuolemaan.

– Pahimmillaan seuraus on kuolema! Nyt ongelmat on huomattu ja niihin tulee puuttua. Se on meidän lainsäätäjien ja myös vanhempien velvollisuus, Koponen sanoo.

Toimenpidealoitteessaan Koponen kertoo, että ilokaasun päihdekäyttö voi johtaa aivovaurioihin ja tukehtumiseen, joten käyttö ei todella ole leikin asia. Markkinoiden pullotettua typpioksiduulia ei ole sekoitettu happeen toisin kuin lääkkeellistä ilokaasua. Tämä lisää päihdekäytön riskialttiutta.

 

Ari Koposen mielestä ongelmaan voisi auttaa alaikäisten osalta hallussapidon kielto ja ilokaasun myynnin tekeminen luvanvaraiseksi./ KUVA PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Arno Kotro kertoo, miten pedagoginen muoti-idiotismi kouluissa romutti erään nuoren koululaisen oppimiskokemukset

08.08.2025 |21:56
7.
Suomen uutiset logo

Halla-aho: ”Palestiinan valtio olisi puhdas illuusio, eikä tunnustaminen tätä asiaa muuksi muuttaisi”

07.08.2025 |12:33
8.
Suomen uutiset logo

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille

12.08.2025 |12:52
9.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää