

PS ARKISTO
Immonen: Huumausainerikollisuus kitkettävä – ”Huumelastit on pyrittävä pysäyttämään jo rajalla”
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on ottanut sanomalehti Kalevan tuoreessa kolumnissaan kantaa viime aikoina käytyyn keskusteluun huumausainerikollisuuden kasvusta Suomessa. Erityisesti huumeiden salakuljetus länsirajan yli Suomeen on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina.
Poliisin tiedossa on ollut kauan, että Tornion rajanylityspaikan kautta salakuljetetaan maahamme suuria määriä huumeita.
– Niin sanottu pohjoinen reitti on yksi merkittävimmistä huumeiden salakuljetusreiteistä. Reitti yhdistää kaksi Schengen-sopimuksen maata, mikä mahdollistaa ihmisten vapaan liikkumisen maiden välillä. Salakuljetuksen taustalla operoivat kansainväliset huumeliigat, Olli Immonen avaa kolumnissaan.
Ruotsi kauttakulkumaa rikollisille
Poliisin mukaan jo vuoden 2018 tilastoissa kasvussa olivat kaikki huumausainerikostyypit käyttörikoksista törkeisiin rikoksiin. Lapin alueella käytännössä kaikki törkeät huumausainerikokset ovat olleet salakuljetusrikoksia Ruotsin rajan yli Suomeen. Rikostutkinnan edetessä käy lähes aina ilmi, että Ruotsi on ollut kauttakulkumaana huumerikollisille.
– Tornion tullin tutkimat törkeät huumausainerikokset ovat lisääntyneet viiden viime vuoden aikana huomattavasti. Nykyisin isoja määriä, eli törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkit täyttäviä huumelasteja takavarikoidaan Torniossa noin kymmenkunta vuodessa, kun tapauksia oli vielä kuusi vuotta sitten yksi tai kaksi per vuosi. Huumeita tuodaan myös pienemmissä erissä länsirajan yli, ja yksittäisten henkilöiden salakuljettamat määrät ovat kasvussa. Huumeita levitetään Torniosta muun muassa Oulun seudulle ja Etelä-Suomeen, Immonen kirjoittaa.
– Meri-Lappi on paininut jo jonkin aikaa suuren huumeongelman kanssa, esimerkiksi alaikäisten käyttäjien määrät ovat kasvaneet. Osasyy Tornion huumetilanteeseen voi olla poliisin mukaan länsirajan huumereitti.
Poliisille enemmän resursseja
Lapin poliisi aloitti tammikuussa 2019 ennalta estävän ja paljastavan projektin, jolla nuorten huumeiden käyttö yritetään katkaista. Poliisihallitus antoi työhön 140 000 euron lisämäärärahan viime vuonna. Määrärahalla palkattiin kaksi määräaikaista työntekijää ja yksi konstaapeli.
– Nämä toimet eivät yksin riitä huumeongelman ratkaisemiseen. Poliisi saa huumeiden salakuljettajista vain pienen osan rajalla kiinni. Poliisi tarvitsee paljon enemmän resursseja rajatarkastuksiin ja pistokokeisiin. Myös tarvittava lainsäädännön uudistamistyö on saatava nopeasti käyntiin huumerikollisuuden kitkemiseksi, Immonen toteaa.
– Huumelastit on pyrittävä pysäyttämään jo rajalla, sillä myöhemmin huumeiden leviämistä on vaikeampi estää. Yhteiskunnalla ei ole varaa viivytellä kansalaisten terveyden ja turvallisuuden kustannuksella. Hallituksen on tartuttava tehokkaasti huumerikosten torjuntatyöhön.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- salakuljetus Tulli resurssit rajatarkastukset huumeet Tornio Ruotsi perussuomalaiset Poliisi Olli Immonen Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Nuorten huumekuolemien yleistymistä ei voi jäädä seuraamaan sivusta

Huumeidenkäytön vapauttamista lobbaaville järjestöille jaettiin yli kymmenen miljoonaa veikkausvoittovaroja

Perussuomalaiset: Huumeet tappavat yhä useammin – miten hallitus puuttuu tilanteeseen?

Immonen ja Peltokangas vaativat: Suomen vältettävä Ruotsin tie – ”Rajat ylittävä rikollisuus torjuttava”

Sisäministeri Ohisalon mukaan kovien huumeiden käyttö ja hallussapito pitäisi sallia – ”Vihreät tekemässä Suomesta huumeidenkäyttäjien paratiisia”

Korona vauhdittaa huumekaupan digitalisaatiota – rikollisjengit värväävät työttömiä maahanmuuttajia tekemään likaiset työt

Reijonen: Onko huumemyönteinen sisäministeri tehtäviensä tasalla?
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












