

LEHTIKUVA
Immonen ja Ronkainen: ”Ylellä on peiliin katsomisen paikka”
Hallitusohjelman mukaisesti liikenne- ja viestintäministeriö asetti viime vuoden lokakuussa kansanedustajista koostuvan työryhmän pohtimaan Yleisradion tulevaisuutta.
Ryhmään perussuomalaisten edustajana kuuluva kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kertoi Suomen Uutisille tiistaina 8.3. näkemyksiään Ylen toiminnasta ja sen rahoituksesta. Hakkarainen totesi työryhmän pitävän esimerkiksi Ylen rahoitusta erittäin ongelmallisena. Hänen mukaansa verorahoituksella toimiva Yle ylläpitää keinotekoisesti vanhoja rakennelmia, koska sillä ei ole minkäänlaista tulosvastuuta.
100-150 miljoonan leikkaukset oikeansuuntaisia
Ylen hallintoneuvoston jäsenet, perussuomalaisten kansanedustajat, Olli Immonen ja Jari Ronkainen allekirjoittavat edustajakollegansa Hakkaraisen näkemykset.
– Hakkarainen ehdotti Ylen rahoituksen leikkaamista 100 – 150 miljoonalla eurolla, mikä on oikeansuuntainen esitys. Ylen toimintaa ja organisaatiota tulee tehostaa sekä toimintatapoja järjestellä uudelleen siten, että turhia kuluja saadaan karsittua ja budjettia pienennettyä, kansanedustaja Ronkainen sanoo.
Kansalaiset pettyneitä ja ärtyneitä
Immonen ja Ronkainen näkevät Hakkaraisen tavoin ongelmallisena ruotsinkieliset kanavat ja ohjelmat, jotka vievät heidän mielestään liian suuren osan Ylen budjetista. Niihin uppoaa laskentatavasta riippuen vuosittain jopa yli kymmenen prosenttia budjetista, vaikka ruotsinkielistä väestöä Suomessa on vain viisi prosenttia.
– Yleisradion toimintaa koskevasta laista on myös poistettava monikulttuurisuuden edistäminen, sillä Ylen tehtävä ei ole määritellä kansalaistensa mielipiteitä ja ajaa tiettyä poliittista agendaa, vaan edustaa koko kansan näkemyksiä. Monikulttuurisuusideologian kannattaminen ei kuulu poliittisesti neutraalin median tehtäviin, Immonen toteaa.
– Saamamme palautteen perusteella suuri joukko kansalaisia ovat pettyneitä ja ärtyneitä Ylen toimintaan, eivätkä enää haluaisi olla rahoittamassa verorahoistaan nykyisenlaista Yleä, jonka toimittajakunnan ohjelmissa esittämien mielipiteiden nähdään edustavat vain pienen punavihreässä kuplassa elävän kansanosan näkemyksiä, Ronkainen toteaa.
Päätoimittajien vetoomus tekopyhä
Maaliskuun ensimmäisenä päivänä julkaistua suurten suomalaisten medioiden päätoimittajien yhteistä kannanottoa ”luotettavan median puolesta” Immonen ja Ronkainen pitävät tekopyhänä.
– Kannanotossa päätoimittajat arvostelevat ”valemedioita” ja kannattavat ”oikeisiin tietoihin perustuvaa ja merkityksellistä journalismia”. Päätoimittajat syyllistävät muita siitä, mihin suomalainen valtamedia on myös itse vuosien ajan syyllistynyt: tiedon hämärtämiseen, poliittisten toisinajattelijoiden vainoamiseen ja mustamaalaamiseen sekä puolueelliseen uutisointiin esimerkiksi maahanmuuttoasioissa, Immonen jatkaa.
– Ylen on ollut selvästi vaikea sopeutua uuteen toimintaympäristöön, jossa tietoa on vapaasti kaikkien saatavilla internetissä. Selkeästi asenteelliselle ja puolueelliselle tiedonvälitykselle ei yksinkertaisesti ole enää sijaa suomalaisten keskuudessa. Toivomme jatkossa verovaroin ylläpidetyltä Yleltä tasapuolisuutta ja neutraalia tiedonvälitystä, Ronkainen kiteyttää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tolppanen: Yleä tarvitaan

Ylen uutislinjaukset hämmästyttävät – ”punavihreässä kuplassa” ei uutisoida edes tuhotöistä tai väkivallanteoista

Rahoitus ja tehtävät hiertävät Yle-työryhmää – Hakkarainen: Monikulttuurisuus ja hömppä pois

Ronkainen Forssan joukkotappelun uutisoinnista: Yksipuolista tiedottamista – Yle ”unohti” kertoa turvapaikanhakijoiden käyttämistä aseista

Luottamus Ylen riippumattomuuteen ja luotettavuuteen notkahti – ”Vääristelee tietoja ja pimittää rahankäyttöä”

STT ryhtyi Ylen vahtikoiraksi: Epäili helsinkiläisopettajaa vihapuheesta – päätoimittaja: ”Nyt lopetetaan tämä puhelu”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.















