

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Irakin ja Libanonin sekasorto enteilee taas kerran uutta pakolaisaaltoa
Irakin levottomuuksien uskottiin rauhoittuvan, kun pääministeri Adil Abdul Mahdi julisti maahan kolmen päivän suruajan lokakuun puolivälissä. Hetkeksi näin kävikin, kunnes hauras hiljaisuus haaksirikkoutui uusiin taisteluihin. Iranin tukemat shiiamuslimit horjuttavat nyt valtarakenteita sekä Irakissa että Libanonissa.
Irakin levottomuudet saivat alkunsa shiioista koostuvan kansan enemmistön saatua tarpeekseen maata riivaavasta talousahdingosta, huonoista julkisista palveluista, työttömyydestä sekä joka paikkaan ulottuvasta korruptiosta.
Maanantaina jatkuneisiin opiskelijamellakoihin on osallistunut tuhansia ihmisiä ja uhriluku lasketaan kymmenissä.
Väkivalta lisää väkivaltaa
Irakin pääkaupungissa Bagdadissa on ollut öisin ulkonaliikkumiskielto, mutta se ei ole ole juurikaan hillinnyt mielenosoittajia. Turvallisuusjoukot ovat tukahduttaneet mielenilmaisut kovalla kädellä. Liikkeellä on ollut myös lisää bensaa liekkeihin heittäviä kaaoksen lietsojia. Lokakuun alusta raivonneissa mielenosoituksissa on kuollut ainakin 250 ihmistä.
Irakin shiiojen uskonnollinen, kansallismielinen ja populistinen johtaja Muqtada al-Sadr aiheuttaa harmaata partaan Yhdysvaltain lisäksi Iranille. Häntä on usein tituleerattu maan vaarallisimmaksi mieheksi ja hän ei näytä olevan kenenkään talutusnuorassa. Al-Sadr ilmoittikin vetävänsä oman ryhmänsä parlamentista, koska pääministeri ei suostu eroamaan. Tämä heikentää entisestään Irakin johdon mahdollisuuksia saada sekasortoinen tilanne hallintaansa.
Hizbollah hyökkää Beirutissa
Shiiamuslimit ovat pääroolissa myös Libanonin levottomuuksissa. Moniuskontoisen ja valmiiksi räjähdysherkän maan saaminen sekaisin ei tosin vaadi kovin suurta viitseliäisyyttä. Kuluvalla viikolla iranilaismielisen Hizbollah-liikkeen sadat kannattajat hyökkäsivät Libanonin hallitusta arvostelevien mielenosoittajien kimppuun polttaen näiden telttoja keskellä Beirutia.
Libanonin levottomuudet johtuvat – kuinka ollakaan – tavallisten kansalaisten raivosta korruptoitunutta poliittista yläluokkaa kohtaan, joka on johtanut maata vuonna 1990 päättyneestä sisällissodasta lähtien.
Sunnien ja shiiojen sota
Irakin ja Libanonin mellakoita yhdistää se, että Iran-mieliset shiiat ovat keskeisessä roolissa kummankin maan hauraassa ja nyt säröilevässä rauhassa. Lähi-idän mannerlaatat liikkuvat kaaokseen johtaneen arabikevään jälkimainingeissa, kun shiiajohtoinen Iran ja sunnijohtoinen Saudi-Arabia vääntävät kättä alueella.
Väkivalta ja loppumaton sekasorto voivat jälleen kerran ajaa ihmiset massoittain liikkeelle. Tilanne on tosin toinen kuin vuonna 2015. Lähtijät tietävät nyt todennäköisesti jo lähtiessään, minne suunnata: neljä vuotta sitten Eurooppaan tuli yli puolitoista miljoonaa ihmistä ja paljolti juuri nykyisiltä kriisialueilta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen Erdoganin uhkauksesta lähettää pakolaiset Eurooppaan: ”Suomella pahin mahdollinen hallitus, pahimpaan mahdolliseen aikaan”

Halla-aho: Euroopan tehtävä on suojella omia yhteiskuntiaan haitalliselta maahanmuutolta – ”Turvapaikanhakijoiden liikkuminen EU:n sisällä mieleiseensä valtioon on katkaistava”

YK-raportti: Afrikasta yritetään Eurooppaan paremman elämän toivossa, ei sodan takia

Tavio: Hallituksen linja on täysin vastuuton – ”Ihmiset hukkuvat Välimereen, koska heitä houkutellaan lähtemään Afrikasta kohti Eurooppaa”

Antikainen: EU:n uusi siirtolaismenettely avoin kutsu turvapaikkashoppailijoille
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.















