”Islamofobia” on valheellinen leimasana, joka palvelee islamismia

Länsimaissa on 2000-luvun ajan ollut tapana syyllistää poliittisen islamin kriitikoita ”islamofobeiksi”. Leimasana antaa ymmärtää, että kritiikki perustuisi pelokkuuteen tai tietämättömyyteen. Washington Examiner-lehden päätoimittaja Hugo Gurdonin mukaan koko islamofobian käsite perustuu valheelliseen narratiiviin. Hänen mukaansa islamofobian kauhistelu on silmien sulkemista islamilaisen maailman nykyisestä luonteesta sekä huolestuttavasta kehityssuunnasta. Gurdon muistuttaa, miten osa islamilaista maailmaa on radikalisoitunut viime vuosikymmeninä ja kylvänyt tuhoa myös länsimaissa. Gurdonin mukaan islamofobian kauhistelu länsimaissa palvelee islamistien pyrkimyksiä saada enemmän vaikutusvaltaa islamilaisen maailman ulkopuolella. Hän peräänkuuluttaa, että poliittisen islamin kritisointi on aiheellista ja loogista sivilisaation puolustamista.

Poliittisessa keskustelussa vastapuolta pyritään usein leimaamaan fobian käsitteellä. Leimasanan käyttäjät voivat pelata latautuneilla mielikuvilla esittämättä yhtäkään varsinaista asia-argumenttia. Fobian kohdalla vastustajan leimaaminen pelokkaaksi tai tietämättömäksi antaa tekosyyn sivuuttaa tämän näkökulmat joko typerinä tai ennakkoluuloisina.

Aikaisemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa fobian käsite on tullut liitetyksi mm. homofobiaan. Käsitteellä pyrittiin ilmaisemaan, että samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliittojen vastustajat lähinnä kavahtaisivat homoseksuaalisuutta. Fobian käsite on kuvaava niissä tapauksissa, joissa jyrkkä vieroksunta perustuu katteettomaan pelkoon ja ennakkoluuloihin.

2000-luvulla islamin kriitikoita on alettu kutsumaan herkästi islamofobeiksi. Toisin sanoen, heitä on pyritty leimaamaan epärationaalisiksi, ennakkoluuloisiksi, pelokkaiksi ja pelonlietsojiksi.

Washington Examiner -lehden päätoimittaja Hugo Gurdon kirjoittaa, ettei islamofobiaa ja homofobiaa voi rinnastaa suoriltaan. Hänen mukaansa islamofobia on suorastaan valheellinen narratiivi, jolla on vaiennettu aiheellisia huolia maailmanlaajuisesta ja tuhoisasta ilmiöstä.

Pelko islamia kohtaan levisi räjähdysmäisesti syyskuun 11. terrori-iskujen myötä vuonna 2001, kun 3000 amerikkalaista sai surmansa New Yorkin WTC-tornien sortuessa. Islamofobia on noussut tapetille myös Hamasin viime syksyn terrori-iskujen ja 1200 siviiliuhrin myötä.

Tätä nykyä on käynyt hankalammaksi väittää, että ääri-islamin vastustuksen takana olisi vain pelkkiä primitiivisiä ennakkoluuloja ja tiedon puutetta. Tolkun ihmiset ovat heränneet huomaamaan, että osa islamilaisesta maailmasta on kehittynyt huolestuttavaan suuntaan.

Gurdon kertoo omista kokemuksistaan vuosikymmenten perspektiivillä:

”Olen nähnyt eturivissä, mitä islamismi tekee kulttuurille siellä, missä se on vallalla. Olen asunut Sudanin Khartoumissa 1980-luvulla. Näin, miten tuttu 1970-luvun rento ja sopuisan kosmopoliittiväestön asuttama kaupunki – jossa oli hurmaavia, jos nuhjuisiakin yökerhoja – muuttui synkäksi ja uhkaavaksi paikaksi. Kauhu alkoi, kun maan diktaattori yhdessä fanaatikkojen kanssa asetti voimaan sharia-lain ja kirjaimellisesti kaatoi oluet Niilin jokeen tyrannian merkiksi.”

Kuolemantuomiota lievempinä rangaistuksina ihmisiltä alettiin katkomaan raajoja julkisilla paikoilla sharia-lain mukaan.

Gurdon varoittaa, että islamistit pyrkivät levittämään islamismia imperialistisesti islamilaisen maailman ulkopuolelle. Tässä missiossa se hyödyntää juuri niiden länsimaisten yhteiskuntien suvaitsevaisuutta, jotka se pyrkii tuhoamaan. Kohdatessaan vastarintaa islamismi hyödyntää länsimaista suvaitsevaistoa, joka vaatii ymmärtäväisyyttä ja syyttelee soraääniä islamofobisiksi.

Kaikkea tätä vasten poliittisen islamin vastustus ei ole enää epärationaalista ja ennakkoluuloista pelkoa, Gurdon kirjoittaa.

Hänen mukaansa se on ”johdonmukaista vastenmielisyyttä uskonnollisuutta barbariaa kohtaan”. Maailmalla on viimeaikaisia esimerkkejä jihadista, Hamasista, ISISistä ja muista vastaavista terroristiorganisaatioista, jotka tappavat, kiduttavat, kidnappaavat tai muuten vain piinaavat syyttömiä ihmisiä.

Gurdonin mukaan on korkea aika lopettaa islam-kriitikoiden leimaaminen fobisiksi:

”Ihmisten pitää herätä syytöksiin ’islamofobiasta’. Se on sivilisaation puolustamista. Se ei ole selkäpiireaktiota ja pelkoa, vaan loogista kiintymystä siihen, mikä on paljon parempaa.”

Maailmankuulu somalitaustainen ihmisoikeusaktivisti ja kirjailija Ayaan Hirsi Ali ylistää Gurdonin artikkelia. ”Totta, ja hyvin kirjoitettu”, hän kiittelee.

https://t.co/gfGuK57HxS
True and well written by @hgurdon.

— Ayaan Hirsi Ali (@Ayaan) March 27, 2024

Vuonna 2021 Suomen Uutiset raportoi Hirsi Alin saman suuntaisesta kirjoituksesta, jonka mukaan islamistit hyödyntävät länsimaista woke-liikettä valtapoliittisiin päämääriinsä.

Väkivaltaisen jihadismin rinnalle on tullut toinen strategia, dawa, joka korostaa propagandaa ja mielipidevaikuttamista. Dawaan kuuluu erityisesti länsimaisen yhteiskunnallisen asenneilmapiirin muokkaaminen islamismille suotuisampaan suuntaan.

Hirsi Ali muistutti, että islamistit ja woke-liike pitävät länsimaisuutta yhteisenä vihollisenaan ja uhriutuvat islamofobiasta. Islamistit hyötyvät uusherännäisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asenneilmapiiristä, jossa länsimaat ruoskivat itseään.