Italialaiselta kriisipankilta loppuu aika, kenen niskaan tappiot sysätään?

11.12.2016 |19:52

Italian pankkikriisi syveni äkillisesti, kun Euroopan keskuspankki EKP eväsi Banca Monte dei Paschi di Sienan -pankin pyytämän lisäajan. Pankki pyysi lisäaikaa, koska se tarvitsee vuoden loppuun mennessä viiden miljardin euron pääomituksen. Velkojien kanssa on jo tehty miljardin euron järjestelysopimus, mutta loput neljä miljardia euroa jäänevät haaveeksi. EKP:n päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että Italia itse joutuu pelastamaan ongelmapankkinsa jälleen kerran.

Qatarilaista rahastoa on toivottu osallistuvan pääomitukseen 1-2 miljardin euron potilla. Rahasto on kuitenkin ilmoittanut, ettei se osallistu ennen kuin Italian poliittinen tilanne on selkeä. Pankki toivoo, että iso ja merkittävä sijoittaja vetäisi muitakin imussa mukaan pankin pelastamiseksi. Italian uusi hallitus on toimintakykyinen aikaisintaan ensi vuoden alussa.

Pankin aiemmissa pelastustalkoissa euroja on poltettu jo useilla miljardeilla euroilla.

Tällä kertaa pelastustoimet voidaan toteuttaa vain, jos luottotappiot sysätään pankin velkojille. Merkittävä osa velkojista on tavallisia italialaisia, jotka ovat sijoittaneet pankin osakkeisiin.

Aiemmissa pelastusoperaatioissa tappioita ei ole sysätty sijoittajille. Pelastusoperaatio on poliittisesti hyvin tulenarka jo valmiiksi kiikkerässä Italiassa.

Markkinat takajaloillaan

Monte dei Paschin aiheuttamasta markkinaepävarmuudesta kertovat erityisesti pankin velkakirjojen arvostustasot. Niin sanottujen juniorivelkakirjojen (riskipitoisia velkakirjoja) kaupankäyntiarvo on suorastaan romahtanut. Perjantain aikana velkakirjaeriä myytiin alle viidenneksen hinnalla suhteessa velkakirjojen nimellisarvoon.

Pankin osakkeita ei noteerata pörssissä. Osakkeiden arvosta on sulanut tänä vuonna 85 prosenttia.

Monte dei Paschin ongelmien pelätään leviävän koko maan pankkisektoriin. Maan suurimman pankin UniCreditin odotetaan ilmoittavan 13 miljardin pääomituhankkeesta tiistain aikana. Hankkeen onnistuminen on maan pankkisektorille tuiki tärkeä.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
9.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi