

Jani Mäkelä (keskellä) Imatralla. / MATTI MATIKAINEN
Jani Mäkelä arvioi perhevapaauudistuksen heikentävän työllisyyttä entisestään
Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) kritisoi hallituksen perhevapaauudistusta. Hänen mukaansa uudistus heikentää työllisyyttä ja heikentää perheiden tulevaisuudennäkymiä. Hän ottaa kantaa myös hoitajamitoitukseen.
Mäkelä kirjoittaa:
”Hallituksen esittämiä ja sinänsä hyvältä kuulostavia uudistusta perhevapaisiin ja hoitajamitoituksen nostamista 0,7 tasolle yhdistää rahoituksen ja todellisuuspohjan puute.
Perhevapaauudistuksessa isille korvamerkittyjä vapaita lisättäisiin, mutta äiti saisi käyttää suunnilleen nykyisen pituiset vapaat. Hienoa, mutta uudistus maksaisi 140 miljoonaa, josta laskun hallitus on sysäämässä työnantajille. Se mikä on pois suomalaisen työn kilpailukyvystä, on pian pois työllisyydestä.
Vapaiden kestoa paljon suurempi este perheen perustamiselle on vakituisen työpaikan puute. Tätä ongelmaa uudistus suorastaan pahentaisi. Ilman tulevaisuuden näkymää ja uskoa lainoista sekä kuluista selviämiseen, moni ei ota riskiä perheen perustamisesta. Työllisyys olisi paras lääke myös syntyvyyteen.
Hoitajamitoituksen kuntoon järjestäminen oli SDP:n puheissa viime kaudella ”parin tunnin työ”, mutta nyt hallitusvastuussa siihen kuluukin koko vaalikausi. On pelkoja, johtaako tämä samalla hoitajapulan vallitessa vanhusten kotihoidon heikkenemiseen entisestään. Rahoitusehdotuksetkaan eivät ole uskottavia.
Hallitus laskee säästävänsä lääkkeistä, mutta niistä säästettiin jo viime kaudella liiaksikin. Soten digitalisaatio muka toisi säästöjä, vaikka todellisuudessa järjestelmät ovat huonoja sekä kalliita. Yksityisen lääkärinhoidon Kela-korvauksen leikkaus pahentaisi hoitojonoja ja heikentäisi tavallisen palkansaajan mahdollisuutta päästä lääkäriin.
Valitettavasti maan asioita ei saada kestävästi kuntoon tällaisilla populistisilla lupauksilla ja tempuilla. Jotta rahaa voisi jakaa, se on ensin tienattava. Velaksi eläminen ei ole kestävää. Yhteisiä varoja jaettaessa täytyy tehdä arvovalintoja. Omat on hoidettava ensin – maailmaa voi parantaa, jos jotain jää yli.”
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Perheille täysi valinnanvapaus vanhempainvapaan jakamiseen ja omaishoitajille 100 päivää vapaata – tasa-arvon edistämisen hintana ei saa olla perheiden taloudellinen selviytyminen
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













