

LEHTIKUVA
1. luetuin
Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.
Sosiaalisesta mediasta ja televisiosta tuttu ylikomisario Jari Taponen ilmoitti viikonloppuna eronneensa poliisin palveluksesta. Taponen kertoi irtisanoutuneensa “arvoristiriidan takia” ja esitti poliisijohdosta kovia väitteitä. Jari Taponen väitti muun muassa, että poliisit pelotellaan hiljaisiksi.
Ensimmäisenä Taposen erosta uutisoi Hufvudstadsbladet. Muut mediat esittelivät Taposen “moneen kertaan palkittuna ylikomisariona” ja toistelivat kritiikittömästi Taposen väitteitä.
– Tuntuu kuin kuristusote olisi vihdoin hellittänyt ja olisin saanut sananvapauteni takaisin, sanoi Taponen Hufvudstadsbladetille.
Media esittää Taposen jonkinlaisena “sananvapauden marttyyrina”, vaikka hän tuli tunnetuksi nimenomaan yhtenä “vihapuhepoliiseista”, jotka pyrkivät rajoittamaan muiden suomalaisten sananvapautta etenkin maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Yhtä ironista on se, että Taponen kritisoi poliisin johtoa politisoitumisesta, vaikka moni on syyttänyt juuri häntä itseään poliisitoiminnan politisoimisesta.
Junnila: “Poliisin asemaa ei tule käyttää tunteiden käsittelyyn”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja Turun pormestariehdokas Vilhelm Junnila kommentoi uutista Taposen erosta X-somessa sanoen ymmärtävänsä, jos poliisi haluaa välttää tarpeetonta ristiriitaa ja ideologisia irtiottoja organisaatiossaan. Junnilan mukaan poliisiin viranomaisena kohdistuu odotuksia ja vahva luottamus. Suomalaiset luottavat poliisin toimivan asiallisesti ja oikeudenmukaisesti.
– Irtisanoutunut Jari Taponen syyttää poliisia, että poikkeavat äänet vaiennetaan, Junnila kirjoittaa.
– Poliisilla on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä huolehtia turvallisuudestamme, eikä sen asemaa tule käyttää alustana yksilön tunteiden ja maailmankatsomuksen käsittelylle.
Kymmenen vuotta “katujengidenialismia”
Vuonna 2012 Helsingin poliisiin perustettiin uusi ennalta estävän toiminnan yksikkö, jonka johtoon valittiin komisario Jari Taponen. Suuren yleisön tietoisuuteen Taponen nousi vuonna 2014 ollessaan räppäri Steen1:n kanssa Ylen aamu-tv:ssä kertomassa, että “Helsingissä tai Suomessa ei ole katujengejä”.
Jengien sijasta Taponen puhui “löyhistä kaveriporukoista”. Rap-artisti Steen1 eli nuorisotyöntekijä Seppo Lampela säesti Taposen näkemystä ja lohdutti katuväkivallan uhreiksi joutuneita sillä, että “jo kasikytluvulla potkittiin mummoja!”
– Ei tässä ole kerta kaikkiaan yhtään mitään uutta. Tämä on täysin normaalia. Tämä on nyt vaan joku hysteriapiikki, Steen1 sanoi.
Ylikomisarioksi ylennyt Taponen tuli seuraavien kymmenen vuoden aikana tunnetuksi television vakiokommentaattorina, joka sitkeästi kielsi katujengien olemassaolon Suomessa. Taponen vetosi siihen, että yksikään maahanmuuttajanuorten muodostama jengi ei täytä kaikilta osin “katujengin” määritelmän “eurooppalaisia kriteerejä”. Tällä saivartelullaan Taponen oli osaltaan estämässä julkista keskustelua väkivaltaisten maahanmuuttajajengin aiheuttamista ongelmista.
Ylikomisario Taponen kiisti katujengiongelman vielä vuonna 2022 senkin jälkeen, kun Helsingin käräjäoikeus antoi erään maahanmuuttajengin johtohahmoille pitkät tuomiot vakavista rikoksista ja käytti tuomioiden koventamisperusteena sitä, että rikokset oli tehty osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.
“Hyvää oppi tekee terroristillekin!”
Katujengidenialismin lisäksi ylikomisario Jari Taponen tuli tunnetuksi erikoisista kannanotoistaan somessa. Vuonna 2017 hän aiheutti Twitterissä syvää hämmennystä puolustelemalla täysi-ikäisten, terroristiksi saakka radikalisoituneiden turvapaikanhakijoiden laittamista suomalaisiin kouluihin.
– Hyvää oppi tekee terroristillekin, Taponen kirjoitti.
Tämä Taposen kohulausunto tapahtui vain kuukausi Turun islamilaisen terrori-iskun jälkeen. Turun terroristi oli käynyt lukuvuoden 2016–2017 yläasteen koulua samassa rakennuksessa seiskaluokkalaisten kanssa, koska hän oli väittänyt olevansa vasta 17-vuotias. Todellisuudessa hän oli tuolloin yli 20-vuotias.
Helsinki palkitsi mitalilla
Vuonna 2022 Taponen sai Helsingin kaupungilta kultaisen Helsinki-mitalin palkinnoksi työstään poliisina. Palkinnon perusteluissa sanottiin, että “Taposen johdolla Helsingin poliisin ymmärrys eriarvoistumisesta ja radikalismista on laajentunut merkittävästi”.
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho vastusti Taposen palkitsemista, koska piti hänen toimintaansa sosiaalisessa mediassa politisoituneena ja kansalaisten luottamusta heikentävänä. Kaupunki palkitsi silti Taposen.
Siirrettiin toisiin tehtäviin
Vuonna 2023 Taposen ura somepoliisina kärsi kovan takaiskun, kun hän sai Twitterissä yhteisöhuomautuksen harhaanjohtavien tietojen levittämisestä. Tästä nolostuneena Taponen pakeni Twitteristä ja poisti käyttäjätilinsä.
Samana vuonna Helsingin poliisin ennalta estävä yksikkö lakkautettiin ja Taponen siirrettiin toisiin tehtäviin. Häneltä myös kiellettiin sosiaalisessa mediassa kommentointi. Sen jälkeen ylikomisario Taponen toimi Seura-lehden tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulun tilapäisenä tutkijana.
Konsultoi nyt ”maalittamisesta”
Maaliskuussa 2025 Jari Taponen erosi poliisin palveluksesta kokonaan. Hän ryhtyi turvallisuus- ja viestintäalan yrittäjäksi perustaen firman yhdessä toimittaja Susanna Makaroffin kanssa.
Uuden yrityksen tavoite on auttaa “yrityksiä, kaupunkeja ja kuntia, järjestöjä, medioita sekä koulutus- ja tutkimuslaitoksia suojautumaan uusilta turvallisuusuhilta”. Näitä turvallisuusuhkia ovat esimerkiksi “ääriliikkeiden suosion kasvu, radikalisoituminen ja kasvava verkkorikollisuus” kuten myös “kiusaaminen ja maalittaminen”.
Kenttäpoliisit kyllästyneitä vouhotukseen
Helsingin kaupunki tulee varmasti käyttämään Taposen palveluja jatkossakin, mutta kenttäpoliisien joukossa lienee monia, jotka eivät jää häntä kaipaamaan.
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti kertoo keskustelleensa vuosien varrella useiden poliisien kanssa epävirallisesti erilaisissa yhteyksissä. Monet poliisi ovat sanoneet hänelle olevansa kerta kaikkiaan kyllästyneitä “muutaman idealistisen nettipoliisin vouhotukseen somessa ja mediassa”.
Kenttäpoliisien mielestä “kyttä on natsisika”-porukan kanssa kaveeraavat somepoliisit “lietsovat julkisuudessa auktoriteettiongelmaa jo ennestään haastavassa asiakaskunnassa”.
Suomen Uutisten haastattelema kenttäpoliisi kertoi samoin jo vuonna 2017. Kenttätyötä tekevät poliisit olivat huolissaan poliisin julkisuuskuvasta ja kokivat, että “vihapuhepoliisit” nakertavat luottamusta poliisin puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen.
Vasemmiston katuaktivisti arvostaa Taposen työtä
Kaikkein eniten ylistystä Jari Taponen saa yhdeltä äärivasemmiston legendaarisimmista katuaktivisteista. Jari “Laku” Laine tunnetaan siitä, että hän ei ole epäröinyt käydä uusnatsien kimppuun omin nyrkein. Itsenäisyyspäivänä 2017 Laine haettiin ennaltaehkäisevästi poliisin säilöön kotoaan jo aamupäivällä, jotta hän ei pääsisi hakkaamaan natseja.
Laine on myös saanut osuman silmäänsä poliisin kumipalloja ampuvasta paineilma-aseesta. Tästä hyvästä hänet tunnetaan myös lempinimellä “Kumisilmä-Laine”. Hänellä on siis hyvä syy vihata poliiseja, mutta Taposta Laine ylistää.
– Pitkään Taponen jakso taistella tuulimyllyjä vastaan stadin läpeensä mädässä poliisissa, Laine kirjoittaa X:ssä.
– Pakko arvostaa sen työtä, viimeinen ns. vasemmiston arvot omaava poliisi on poistunut riveistä, jäljellä enää oikeistolainen kylmä rasistinen väkivaltakoneisto.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Susanna Makaroff Helsinki-mitali Steen1 Seppo Lampela islamistinen terrorismi Helsingin poliisi Tere Sammallahti vihapuhepoliisit Jari Taponen Radikalisoituminen Vilhelm Junnila Jussi Halla-aho Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maassa maan tavalla -ajattelu on ”äärioikeistolaisuutta” – ainakin, jos Diakonissalaitoksen ja Jari Taposen julkaisemiin materiaaleihin on uskominen

Sisäministeri Mari Rantanen: “Hallitus ottaa vakavasti nuorten rikosten kasvun ja jengiytymisen”

Katuväkivalta ja jengirikollisuus pitkälti seurausta maahanmuutosta – perussuomalaiset esittää listan toimia ilmiön kitkemiseksi: ”Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulos maasta”

Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen jälleen otsikoissa – vähättelee katujengiongelmaa Twitterissä virkatilillään

Halla-aho ei olisi myöntänyt kultaista Helsinki-mitalia Jari Taposelle – teki vastaesityksen kaupunginhallituksessa: ”Palkitseminen osoittaisi huonoa harkintakykyä”

Jari Taposelle kultainen mitali Helsingin hyväksi tehdystä työstä, Jani Mäkelä tylyttää: “Parodiaviikot jatkuvat, naurettavaa hölmöilyä”

Ylikomisario Taponen: “Helsingissä ei vieläkään ole katujengejä” – kollegat täysin eri mieltä

Nettipoliisi Taposelta erikoinen selitys kiihkouskovaisten muslimien väkivaltaisuuksiin

Kaikki paitsi pääministeri Marin pitivät Marinia ylistävää nettipoliisi Taposen twiittiä asiattomana – myös Taponen itse
Viikon suosituimmat

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva
Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelman uudessa jaksossa pohditaan työperäisen maahanmuuton taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia Suomelle. Sisäministeri Mari Rantanen näkee, että yleisesti ilmapiiri ja suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut erilaiseksi jo koko Euroopassa. - Suhtautuminen maahanmuuttoon on tullut järkiperäisemmäksi, eli nyt osataan jo katsoa paremmin myös massamaahanmuuton haitallisia vaikutuksia eri maille.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Antikainen: Puola irtautuu Ottawan sopimuksesta – Suomen toimittava samoin
Puolan pääministeri Donald Tusk on ilmoittanut Puolan parlamentissa, että hän haluaa maan irtautuvan jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Tusk on pyytänyt Puolan puolustusministeriötä aloittamaan valmistelut sopimuksesta irtautumiseksi.

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”
Suomen yliopistoja riivaa sekin epäkohta, että eritaustaiset väestönosat eivät ole samalla tavalla edustettuina korkeakouluissa. Jyväskylän yliopisto on keksinyt epäkohtaan mainion ratkaisun: tehdään suomea toisena kielenä koulussa lukeneille oma väylä yliopistoon. Näin pystytään vastaamaan “muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa".