

Jengirikollisia piileskelee Turkissa – Ruotsin hallitus sukkasillaan
Turkin johto on pitänyt suurta meteliä Ruotsissa majailevista ”kurditerroristeista”. Ruotsi on sen sijaan ollut hipi hiljaa Turkissa lymyilevistä jengirikollisista. Liekö takana jotakin kriminaalipolitiikkaakin suurempaa?
Joulupäivänä Tukholma Rinkebyssä murhattiin rikollisjengin keulahahmo ja siitä lähtien jengisota on ollut jatkuvasti otsikoissa. Jengisota on nimitys, jota rikolliset itse käyttävät. Poliisi puhuu mieluummin kilpailevista jengeistä, jotka taistelevat huumemarkkinoiden herruudesta.
Keskeinen henkilö edelleen jatkuvissa ammuskeluissa ja räjäytyksissä on Aftonbladetin mukaan Uppsalassa kasvanut Turkin kansalainen, joka Encrochat-palvelussa on käyttänyt nimeä ”Fox kurdish” (Kurdikettu). Hän oleskelee tiettävästi Turkissa.
Hallituksen toimettomuus ihmetyttää
Monet poliisikunnassa ihmettelevät SVT:n mukaan, ettei Kurdikettua ja muita Turkissa pakoilevia jengirikollisia ole saatu leivättömän pöydän ääreen. Kriittisten poliisien mukaan hallituksen olisi aika kutsua Turkin suurlähettiläs puhutteluun ja vaatia vastausta siihen, miten Turkin valtio aikoo toimia kansalaistensa kanssa, joiden epäillään sekaantuneen murhiin ja räjäytyksiin Ruotsissa.
Ruotsin mediassa on jopa esitetty epäilyjä siitä, että meneillään oleva takkuinen Nato-jäsenyysprosessi heijastuisi jotenkin virallisen Ruotsin haluttomuuteen puuttua jengirikollisten mahdolliseen majailuun Turkissa.
– Juridinen yhteistyö maittemme välillä on mallikasta ja jos meneillään olevat hankkeet konkretisoituvat, niin se tulee edelleen lujittamaan yhteistyötämme, muotoilee oikeusministeri Gunnar Strömmer SVT:n uutisissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- huumemarkkinat kurditerroristit Kurdikettu Fox Kurdish "Kurdiska räven" Gunnar Strömmer PKK kriminaalipolitiikka räjäytykset jengirikolliset Encrochat jengisodat murhat rikollisjengit Ammuskelu huumekauppa Turvallisuuspolitiikka Turkki Ruotsi nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jimmie Åkesson: Ruotsi ei saa mennä liian pitkälle Turkin myötäilyssä

Perussuomalaiset varoittanut katujengi-ilmiöstä jo vuosia – nyt on viimeinen hetki toimia puuttumalla juurisyihin eli maahanmuuttoon

Vasemmiston mielestä perussuomalaiset lietsoo aiheetonta pelkoa – Rantanen: Jengirikollisuuteen vastattava kovilla keinoilla

Perussuomalaiset haluaa turvallisen Suomen – Meri: ”Lopetetaan nykyinen löperö maahanmuuttopolitiikka”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












