
Jimmie Åkesson vei henkilökohtaisesti viestin Turkista Kreikkaan pyrkiville siirtolaisille: ”Ruotsi on täynnä, älkää tulko meille”
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson teki keskiviikkona pikavierailun Turkin Edirneen. Hän keskusteli Kreikan vastaisella rajalla siirtolaisten kanssa, joista monet sanoivat haluavansa Pohjois-Eurooppaan, erityisesti Saksaan tai Ruotsiin. Matkasta raportoi Expressen.
”Ruotsi on täynnä, älkää tulko meille! Emme voi antaa teille rahaa tai taata asuntoa. Anteeksi vain mutta tämä on tilanne”. Näin luki englanniksi Åkessonin jakamissa lentolehtisissä. Allekirjoittajaksi viestiin oli laitettu ”Ruotsin kansa, Ruotsidemokraatit”.
Niin on jos siltä näyttää
– On tärkeätä muodostaa itselleen kuva siitä, miltä asiat näyttävät oikeasti. Olemme kierrelleet täällä ja jutelleet useiden ihmisten kanssa ja kyselleet minne matka. Erittäin monet haluaisivat pohjoiseen Eurooppaan ja useimmat mainitsevat Saksan ja Ruotsin, kertoo Åkesson rajakokemuksistaan Expressenin verkkosivuilla.
Åkesson kertoi täysin ymmärtävänsä ihmisten epätoivon ja hädän sekä heidän halunsa rakentaa parempaa elämää Euroopassa. Yhtälö on kuitenkin mahdoton.
– Ruotsalaisten veronmaksajien rahoilla ei voida ratkaista kaikkien maailman vaikeuksissa olevien ihmisten ongelmia, se vain on mahdotonta.
Puoluejohtajat happamina
Muut Ruotsin puoluejohtajat ovat käärmeissään Åkessonin tempauksesta. Kokoomuspomo Ulf Kristerssonin mielestä puoluejohtajalla voisi olla parempaakin tekemistä. Keskustan virkaa tekevän puheenjohtajan Anders W Jonssonin mukaan on ”täysin tuomittavaa”, että Åkesson meni puhumaan koko Ruotsin kansan puolesta.
”Pakolaisia kohdellaan väkivaltaisesti ja heidän ei sallita hakea turvapaikkaa. Ruotsidemokraattien mielestä tämä on sopiva hetki poimia irtopisteitä, vastenmielistä”, siunailee vasemmistopuolueen Jonas Sjöstedt Twitterissä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Anders W Jonsson Jonas Sjöstedt Ulf Kristersson Jimmie Åkesson Ruotsidemokraatit Turkki pakolaiset Kreikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












