

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Jo toinen nainen ammuttiin kuoliaaksi Ruotsissa tällä viikolla – alamaailma siirtyi sopimuksettomaan tilaan
Tukholmassa keskustan kulkijat ihmettelivät tiistai-iltana aseistautuneita miehiä, jotka juoksentelivat vapaana kulmilla, kertoo Aftonbladet. Muutamaa tuntia myöhemmin mahdollisesti samat naamiomiehet ampuivat Tukholman lähellä Vällingbyssärivitalon makuuhuoneen ikkunoihin ja surmasivat 18-vuotiaan naisen.
Päivää aikaisemmin maanantaina nainen käveli kadulla lapsi sylissään Malmössä, kun naamioitunut mies ampui häntä päähän keskellä katua. Nainen kuoli sairaalassa, lapsi on hengissä.
Ruotsin tolkuton ammuskelu on tähän asti ollut pitkälti jäsenten välistä, jossa rikollisjengit ovat taistelleet reviireistä tai milloin mistäkin. Tähän asti konnien läheiset ovat olleet hiljaisen sopimuksen mukaan suojassa luodeilta, kertovat alamaailman edustajat Expressenissä.
Näiden alkuviikon murhien jälkeen hiljaista sopimusta ei ole. Mitä hyvänsä voi tapahtua ja kuka hyvänsä voi joutua asemiesten maalitauluksi.
Mieletöntä tappamista
Tappajat ovat lähes poikkeuksetta nuoria, joskus lähes lapsia. On aivan turha luulla, että näillä syrjäytyneillä ja usein päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville koulupudokkailla olisi jokin suuri suunnitelma, jota he toteuttavat. Siksi sivullisten naisten ampuminen on aivan looginen seuraus Ruotsissa meneillään olevasta kaoottisesta kehityksestä.
Malmön murhan motiivina on arveltu olleen kosto siitä, että surmattu nainen oli vetänyt miesystävänsä pois rikosten maailmasta. Mies oli vuonna 2008 osallistunut arvokuljetusryöstöön Tanskassa ja osa saaliista on edelleen kateissa. Tukholmassa surmatun naisen miesystävä taas on median mukaan keskeinen järjestäytyneen rikollisuuden vaikuttaja ja sitenmahdollisesti pieleen menneen iskun todellinen kohde. Malmön ja Tukholman murhilla saattaa olla yhteinen nimittäjä, joka on Brøndbyn arvokuljetusryöstö.
Todistajat pian harvassa
Naismurhat ovat osa törkeätä kehityskulkua, joka näkyi kirkkaasti tiistaina myös Göteborgin käräjäoikeudessa. Varkauksista syytteessä ollut 17-vuotias nuorukainen kuvasi oikeussalissa todistajia, jotka olivat vielä uskaltautuneet paikalle.
Naispuolinen syyttäjä käski nuorukaista tuhoamaan ottamansa kuvan. Tästä suivaantuneena 17-vuotias sai raivokohtauksen ja sylkäisi päin syyttäjän kasvoja.
– Tällaista ei ole vielä koskaan aikaisemmin tapahtunut minulle ja olen sentään kohdannut kovemman luokan rikollisia kuin tämä 17-vuotias, syyttäjä kommentoi tapahtunutta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraatit haluavat Malmön kouluihin valvontakamerat – listalla myös huivikielto

Ruotsin 10 000 lisäpoliisille riittää töitä – maan pahimmat ongelmalähiöt taas listattu

Räjähteiden ylitarjonta johti pommisumaan Malmössä – oikeusministeri heräsi laatimaan kovempia rangaistuksia rikollisille

Tulitus jatkuu Tukholmassa – jengiväkivaltaa ei näytä pysäyttävän kukaan

Tanskan poliisi: Lähes kaikilla ongelmalähiön jengirikollisilla maahanmuuttajatausta

Göteborgin autopaloista tuomio vain yhdelle – muut syytetyt vapautettiin

Normiviikko Ruotsin jengirintamalla – kaksi kuollutta ja useampia haavoittuneita
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













