
Ruotsin 10 000 lisäpoliisille riittää töitä – maan pahimmat ongelmalähiöt taas listattu
Poliisin alkuviikosta julkistamaan 60 syrjäytyneen alueen listaan sisältyy myös 22 aivan erityisen ongelmallista, pääasiassa maahanmuuttajien asuttamaa lähiötä. Ne esiintyvät uutisissa lähes päivittäin. Ampumiset, huumekauppa ja ääri-islamismi ovat tuttuja ilmiöitä lähiöiden arjesta kertovissa otsikoissa. 10 000 uuden poliisin avulla kehityksen kulku aiotaan SVT:n mukaan nyt muuttaa ja ottaa ongelmalähiöt takaisin osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa vuoteen 2024 mennessä.
Poliisin diplomaattisen määritelmän mukaan ongelmalähiö on maantieteellisesti rajattu pienituloisten alue, joita rikolliset enemmän tai vähemmän totaalisesti hallitsevat. Asukkaat eivät tunne eloaan turvalliseksi, mutta toisaalta eivät myöskään uskalla ilmiantaa rikollisia. Näin tilannetta kuvailee nyheter24.se-uutispalvelu. Alueilla vallitsee omertan, vaikenemisen laki.
Ääri-islamistisia varjoyhteiskuntia
Poliisin tiedustelupäällikön mukaan ongelma-alueiden sulkeutuneisuutta lisää se, että ääri-islamistisen uskonnon tulkinnan myötä lähiöihin on syntynyt varjoyhteiskuntia, jotka pyrkivät toimimaan omien lakiensa mukaisesti. Ruotsista lähteneet ISIS-terroristit ovat peräisin juuri täältä. Jengipomot lymyilevät taustalla mutta eivät itse likaa käsiään. He antavat alaikäisten hoitaa likaiset työt eli huumekaupan ja murhaavan väkivallan.
Järjestäytynyt rikollisuus syöpyy yhä tiiviimmin kiinni yhteiskunnan rakenteisiin ja sen kitkeminen on kaiken aikaa vaikeampaa. Kaikista näistä syistä johtuen poliisin on ollut tähän asti lähes mahdotonta suorittaa työtehtäviään valtakunnan 60 kriisipesäkkeessä. Siksi ongelmalähiöt ovat poliisin erityisen aktiivisen toiminnan alueita seuraavan viiden vuoden aikana.
Vastuuta myös asukkaille
Poliisin ja sosiaaliviranomaisten tehostetuista toimista johtuen ongelmalähiöiden tilanne on himpun verran parantunut aivan viime vuosina. Tosin lähtötilannekin on ollut surkea. Nyt toivo laitetaan nuorimpiin ikäluokkiin, joihin vielä pystytään yhteiskunnan keinoin vaikuttamaan. Alueiden asukkaiden itsensäkin on pystyttävä laittamaan rajat nuorisolle ja estettävä heidän luisumisensa rikollisuuteen.
Poliisia on kritisoitu ongelmalähiöiden listan julkaisemisesta, koska se näin lyö lähiöille yhä synkeämmän leiman. Uusien asuntojen ja palvelujen rakentaminen ei kiinnosta sijoittajia ja surkeus kasvaa. Poliisi vastaa kritiikkiin sanomalla, että sen tehtävä on tänään olla enemmän avoin kuin salaperäinen ja suljettu. Poliisi toimii rehellisen tilannekuvan, tosiasioiden perusteella.
Ruotsin pahimmat ongelmalähiöt. Lähde: Ruotsin poliisi
Araby, Växjö
Bergsjön, Göteborg
Husby, Stockholm
Rinkeby/Tensta, Stockholm
Skäggetorp, Linköping
Södra Sofielund, Malmö
Alby, Botkyrka
Biskopsgården, Göteborg
Fittja, Botkyrka
Gottsunda, Uppsala
Hallunda/Norsborg, Botkyrka
Hammarkullen, Göteborg
Hjällbo, Göteborg
Hässleholmen/Hulta, Borås
Karlslund, Landskrona
Lövgärdet, Göteborg
Norrby, Borås
Nydala/Hermodsdal/Lindängen, Malmö
Rosengård, Malmö
Tynnered/Grevegården/Opaltorget, V Frölunda
Vivalla, Örebro
Ronna/Geneta/Lina, Södertälje
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Göteborgin autopaloista tuomio vain yhdelle – muut syytetyt vapautettiin
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











