

MATTI MATIKAINEN
Junnila: Lobbaukselle tarvitaan säännöt, ei pelkkää rekisteriä
Eduskunta jatkoi eilen keskustelua puoluerahoituksen valvonnasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila kommentoi ehdotusta lobbarirekisterin tekemisestä.
Kansanedustaja Vilhelm Junnilan mukaan ehdotus annettiin kesken hallitusneuvotteluiden vain, koska tarkoitus on liennyttää kohua lobbariosakkaiden asemasta hallitusohjelman teossa. Lobbarirekisteristä oli kuitenkin sovittu jo 1. maaliskuuta.
– Jotta rekisterillä olisi minkäänlaista merkitystä, tarvitaan lobbaukselle selkeät, lainsäädännöksi asti määritellyt toimintatavat, jotka koskevat kaikkia edunvalvojia. Eli nuo paljon peräänkuulutetut säännöt. Rekisterin lisäksi olisi äärimmäisen tärkeää, että eduskunta aloittaisi parlamentaarisen prosessin lobbaussääntöjen tekemiseksi, Junnila totesi.
Vastausta ei saatu
Junnilan mukaan selkänojana voidaan käyttää puhemies Risikon johtaman parlamentaarisen työryhmän esitystä. Junnila tivasi hallitusneuvotteluihin osallistuvilta ryhmiltä, ovatko nämä valmiita uudistamaan lobbauksen valvontaa.
– Tiedämme varsin hyvin, että pelkkä rekisteri ei juurikaan vaikuta toimintatapoihin ja siksi on kysyttävä, oletteko te valmiita parlamentaariseen prosessiin lobbaussääntöjen tekemiseksi? Junnila kysyi.
Hallitusneuvotteluja käyvistä ryhmistä paikalla olleet edustajat eivät kuitenkaan halunneet ottaa asiaan kantaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Onko tämä vitsi? Poliiseja sioiksi kutsuva Dan Koivulaakso johtaa hallitusneuvottelujen oikeusvaltiotyöryhmää

Halla-aho: SDP liittoutui puolueiden kanssa, jotka kannattavat työllisyyden, teollisuuden ja yrittämisen kannalta tuhoisaa politiikkaa (video)

Antikainen hallituskuvioista: Suomalaiset, pitäkää kukkaroistanne kiinni
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.














