

PS ARKISTO
Juvonen: Ei pakkolakeja vaan palkkaa hoitoalan ammattilaisille
Pakkolaki tulee vaikuttamaan henkilöstöpulaan sotealalla juuri päinvastoin kuin hallitus luulee. Hoitajat ovat syystäkin loukkaantuneet siitä, että heiltä ollaan viemässä jopa lakko-oikeus, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
Arja Juvonen uskoo monen hoitajan jättävän sotealan, mikäli lakko-oikeuteen kosketaan.
– Hallituksen vastaus sotealan palkkapyyntöihin on pakkolaki ja koodisana potilasturvallisuus. Miksi sosiaali- ja terveydenhuollon vaarantuneeseen potilasturvallisuuteen ei ole otettu aikaisemmin kantaa? Juvonen ihmettelee.
– Sotealalla on arkipäivää se, että työvuoroista puuttuu tekijöitä ja henkilöstö venyy ylitöihin ja tekee pidennettyjä työvuoroja. Sotesektori on selvinnyt tähän saakka vain joustoilla.
Miksi hoitaja ei saisi vaatia rahaa?
Juvonen sanoo koronavuosien olleen kriittistä aikaa. Suomessa hoitajille ei maksettu koronalisiä, kuten monessa muussa maassa, eikä hoitajia houkuteltu rahalla.
– Miksi hoitaja ei saisi vaatia rahaa? Kutsumus ei elätä. Sotehenkilöstölle on nyt annettava kiitos tehdystä työstä, Juvonen vaatii.
Palkka näkyy eläkkeessä
Juvonen mukaan hoitajalakko on tuonut näkyväksi vajaamiehityksellä toimivan sotesektorin, joka jatkuu sellaisena myös hoitajalakon jälkeen, mikäli alan toimijoita ei kuulla.
– Hallituksen olisi pitänyt yrittää ratkaista jo aikaisemmin hoitoalan kipukohtia. Monella alalla työn vastuullisuus vaikuttaa alan palkkoihin. Miksi ihmeessä sote-alaa ei nähdä sellaisena?
– Palkkaus on myös eläkepolitiikkaa. Tämän päivän pienituloiset soteosaajat ovat tulevaisuuden pienituloisia eläkeläisiä, Juvonen muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomuspormestari Vartiainen möyläytti: Ei halua hoitajille lisää palkkaa – tahtoo alalle halpatyövoimaa Filippiineiltä

Hallitus haluaa ratkaista hoitajapulan kouluttamalla karkoituspäätöksen saaneita kolmansien maiden henkilöitä hoito- ja hoiva-alalle

Vihreät, kepu ja kokoomus himoitsevat Suomeen töihin ulkomaalaisia hoitajia, perussuomalaiset torppaa – Purra: ”Meidän pitää kyetä houkuttelemaan takaisin hoitoalalta lähteneitä henkilöitä”

Keskusta haluaa tuoda hoitajia ulkomailta – perussuomalaiset vaatii, että lääkärien ja hoitajien on osattava suomea

Purra: Hoitajilla on täysi oikeus vaatia parempaa laillisessa lakossa

Tavio: Hoitajillakin on laillinen oikeus lakkoon

Koponen: Hoitajilla on täysi tukeni

Kehysriihessä hoitotakuulakiin 95 miljoonaa – Juvonen: Laki ei voi toteutua, sillä hallitukselta puuttuu sotehenkilöstö

Suomi käyttää terveydenhuoltoon moniin muihin maihin verrattuna paljon vähemmän rahaa – ”Seuraukset ovat nyt näkyvissä”
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













