

Juvonen: Irtisanomislain työntekijämäärän muutos ei auta – ”Hallituksen kerrottava mihin todellisuudessa tähtää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää irtisanomislain muutoksia tekohengityksenä, jonka todellisia tarkoitusperiä hallitus salailee.
– Esitetyt muutokset ns. irtisanomislakiin eivät ratkaise asian syvintä huolta. Irtisanomislakia on nyt sanottu muutettavaksi siten, että se koskisi alle kymmenen työntekijän yrityksiä. Nyt tehty muutos on vain tekohengitystä.
– On syytä pohtia tarkasti, että mikä on hallituksen todellinen syy irtisanomislain tuomiseen oven raosta kuin väkisin. Uskon sen olevan alkupotku sille, että hallitus haluaa edistää paikallista sopimista ja irtisanomisia myös isommissa yrityksissä ajan myötä, Juvonen varoittaa.
Pelko yli viisikymppisten työtilanteesta
Hän pitää erittäin vaarallisena tilannetta, jossa esimerkiksi luottamusmies ryhtyisi neuvottelemaan työnantajan edustuksen kanssa työntekijöiden palkoista tai muista työehdoista.
– Sellaista luottamusmiestä tai luottamusnaista on vaikea löytää, jolta löytyy siihen hartioita, itsekin luottamusmiehenä toiminut Juvonen sanoo.
– Myös irtisanomislain muutostarpeita selvittävän työryhmän tulee kertoa hyvissä ajoin aikomuksistaan. Kannan suurta huolta yli 50-vuotiaista työntekijöistä ja siitä, että millaiseen irtisanomisliuskaan heitä mahdollisesti ollaan ohjaamassa.
Osaaminen punnittava koeajalla
Juvosen mielestä nykyinen irtisanomislain esitys on selvä signaali työntekijälle.
– Kannattaa tarkasti miettiä, meneekö töihin pieneen yritykseen. Ymmärrän toki täysin yrittäjän näkökulman asiassa, mutta riski siirtyy tässä työntekijälle.
– Itse lähtisin kehittämään rekrytointia siten, että sinne syntyisi mahdollisimman hyviä toimintatapoja. Työntekijän rekrytointi on avainasemassa. Lisäksi korostaisin koeajan merkitystä. Sinä aikana työnantajalla on mahdollisuus päättää epäonnistuneen rekrytoinnin jatkumo, Juvonen ehdottaa.
Pienyrittäjiin lyödään ikävä leima
Yrittäjäperheen kasvattina Juvonen tuntee yrittäjyyden haasteet.
– Arvostan pienyrittäjiä ja olen tavannut monia pienyrittäjiä, jotka tekevät yhteiskuntavastuullisesti töitä. Pienyrittäjissä on myös koettu, että heidän eettisyyttään epäillään ja hallitus on lyömässä heidän otsaansa potkujen antajan leiman.
– Tämän hallituksen esityksen juoni onkin jotakin muuta ja tulemme sen vielä pian kuulemaan. Voisiko hallitus kertoa? Juvonen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho epäilee kohutun irtisanomislain toimivuutta: Työttömyyden hoitamisessa keskeistä on yritysten kilpailukyvyn parantaminen – ”Onko hallitus tehnyt siinä kaikkensa?”

Lehto: Hallitus siirtää ikääntyvää työväestöä kortistoon odottamaan eläkettä – ”Samaan aikaan haalitaan halpatyövoimaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta”

Isänmaallinen rekkamies jäi vaille työsuhdeturvaa – ”Onhan sinulla ollut jotain Suomen lippujakin auton tuulilasilla”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









