

LEHTIKUVA
Juvonen ja Juuso: Hallitus keskittynyt estämään turismin – ”Muista syistä rajan ylittäneet päässeet kulkemaan ilman testausta”
Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossa tartuntatautilain muutosta pakollisiin koronatestauksiin liittyen. Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen ja Kaisa Juuso nostavat esiin ristiriidan hallituksen puheiden ja tekojen välillä.
– Hallitus on kerta toisensa jälkeen korostanut, kuinka Suomella on Euroopan tiukimpiin kuuluva rajakontrolli. Kuitenkin STM on ohjauskirjeissään aluehallintovirastoille viitannut kintaalla pakollisten rajatarkastusten käyttöönotolle. Sen sijaan, että hallitus olisi keskittynyt estämään tartuntojen pääsyn rajan yli, se on keskittynyt estämään turismin ja samaan aikaan muista syistä rajan ylittäneet ovat päässeet kulkemaan ilman testausta. Hallituspuolueiden edustajat keksivät toinen toistaan omituisempia tekosyitä sille, miksi koronakoiria ei voitaisi ottaa käyttöön rajoilla, Arja Juvonen ja Kaisa Juuso ihmettelevät.
Muualla vaaditaan negatiivinen testitulos
Sen sijaan, että tartuntoja olisi torjuttu johdonmukaisesti, hallitus on PS-kansanedustajien mielestä laiminlyönyt monia tarpeellisia toimia.
– Muissa Euroopan maissa maahan saapuvilta vaaditaan Suomessa negatiivinen testitulos. Suomessa hallitus pakoilee vastuuta ja sysää ongelman laiva- ja lentoyhtiöille. Keinojen etsimisen sijasta nostetaan kädet pystyyn ja jupistaan perusoikeuksista. Ilmeisesti näissä perusoikeuksissa kansalaisten oikeus henkeen ja terveyteen on jossain kaukana vapaan liikkuvuuden alapuolella, kun rajoja ei saada kiinni eikä joukkoliikenteeseen haluta säätää maskipakkoa.
Puheiden sijasta tehokkaita toimenpiteitä
Perussuomalaiset vaativat negatiivista testitulosta maahan saapumisen edellytykseksi sekä hallitukselta korjausliikettä viestintänsä suhteen.
– Hallituksen puheet ja teot koronakriisin torjuntatoimiin liittyen ovat olleet vahvassa ristiriidassa keskenään. Kun hallitus haluaa poikkeusoloissa keskittää viestinnän itselleen, sen pitäisi ensin varmistaa, että pystyy viestimään paremmin kuin alueelliset ja paikalliset toimijat. Sairaanhoitopiirien edustajilta on totuttu kuulemaan faktoja, hallitukselta latteuksia.
– Perussuomalaiset vaativat, että hallitus selkiyttää tiedottamistaan niin, että sekä viranomaisille että kansalaisille välittyy selkeä ja yksiselitteinen käsitys siitä, kuinka eri tilanteissa pitää toimia. Nyt on hallituksella näytön paikka, puheiden sijasta tarvitaan konkretiaa ja tehokkaita toimenpiteitä, joiden vaikutukset on huolella arvioitu ennalta, Juvonen ja Juuso toteavat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pakkotestaus maskipakko koronatartunnat turismi tiedottaminen johtaminen Kaisa Juuso Rajavalvonta Eurooppa Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kuntavaalien siirtoa juntattiin kulisseissa kahdella eri verukkeella – Grönroos: ”Vaalien siirtäminen avaa rajattomat mahdollisuudet väärinkäytöksille”

Purra kehottaa hallitusta hankkimaan ripeästi rokotteita – ”Pitääkö kaikessa olla aina EU:n selän takana?”

”Koronanyrkki pöytään nyt” – kansanedustaja Rantanen kritisoi koronatoimia sekavuudesta

Ronkainen: Hallituksen rokotusstrategia pettää

Mäkynen: Siirtotyöläisillä ohituskaista korona-Suomeen – kotimaiset työttömät unohdettu

Hallituksen epäselvä linja jatkuu – nyt esitetään maskipakkoa, vielä vuosi sitten ministeriössä teetettiin selvitys, jonka mukaan maskeista ei ole hyötyä – Halla-aho: ”Kyllä moni ihmettelee”

Leena Meri: Testitodistukset käyttöön rajoilla

Juuso kysyy THL:n toimitusten tasapuolisuudesta: ”Mitään aluetta ei saa syrjiä”

Juvonen haluaa eduskuntaan selkokielisen kyselytunnin: ”Jokainen voi harjaantua puhumaan myös selkokielellä”
Viikon suosituimmat

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Suomen Perustan tutkimus selvitti: Vieraskielisten määrä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla – palkkatulot lähes puolet kantaväestöä heikompia
Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.

Antikainen: Kulttuurieliitin tekopyhyys – väärä kuva kaataa Miss Suomen, nyrkit eivät kaada räppäriä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.













