

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Mäkynen: Siirtotyöläisillä ohituskaista korona-Suomeen – kotimaiset työttömät unohdettu
Kansanedustaja Jukka Mäkynen on jättänyt elinkeinoministeri Mika Lintilän vastattavaksi kirjallisen kysymyksen Turun ja Skopjen välisestä lentoliikenteestä. Mäkynen arvostelee hallitusta siirtotyöläisten maahantulon edistämisestä samaan aikaan kun yhä useampi suomalainen jää koronan takia työttömäksi.
Turun ja Skopjen välinen matkustajaliikenne keskeytettiin lauantaina 9.1.2021 ainakin maaliskuuhun 2021 asti. Skopjen lennoilta tulee paljon siirtotyöläisiä Suomeen. Skopjen lennoilta on tullut viime vuoden 2020 syksyllä paljon koronavirusta Suomeen. Siirtotyöläisten tulo Suomeen on ylipäätään ongelmallista koronaepidemian aikana, koska moni suomalainen on menettänyt työpaikkansa koronarajoitusten vuoksi.
– Jos Turku-Skopje-lennot käynnistyvät keväällä 2021 uudelleen, niin miten elinkeinoministeri perustelee siirtotyöläisten maahantulon, kun Suomessa on samaan aikaan voimassa olevat koronarajoitukset ja niiden aiheuttama kotimainen työttömyys? Herää kysymys siitä, onko hallitukselle siirtotyöläisten työllisyyden turvaaminen tärkeämpää kuin suomalaisten työntekijöiden? kysyy kansanedustaja Jukka Mäkynen kirjallisessa kysymyksessään.
Hallituksella edessään arvovalinta
Mäkysen mukaan hallitus on nyt vakavan valinnan edessä.
– Yrityskentältä on nähty vaatimuksia helpottaa siirtotyöläisten tuloa Suomeen. Taustalla on useimmiten halpatyövoimapula. Hallituksen ei pidä edistää halpatyövoiman tuloa Suomeen. Hallituksen tulee ensisijaisesti työllistää koronarajoitusten vuoksi työnsä menettäneet suomalaiset.
– Hallituksella onkin edessään arvovalinta; ei voi olla niin, että siirtotyöläisille luodaan ohituskaista Suomeen. Hallitukselta menee uskottavuus lopullisesti, mikäli siirtotyöläisrumbaa ei saada kuriin ja samaan aikaan yhä useampi suomalainen työntekijä joutuu koronarajoitusten vuoksi työttömäksi, Mäkynen linjaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- halpatyövoimapula siirtotyöläiset koronarajoitukset Mika Lintilä halpatyövoima Jukka Mäkynen työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wihonen: Miten kausityöntekijöiden tartuntariskit on huomioitu?

Kokoomus ja demarit vaativat lisää ulkomaista halpatyövoimaa, vaikka työttömyys kasvaa Suomessa – perussuomalaiset eivät halua sellaista työperäistä maahanmuuttoa, jossa veronmaksaja maksaa palkat

Halla-aho: Työperäisille maahanmuuttajille asetettava euromääräinen minimituloraja, jolla Suomeen pääsee

Monilla aloilla merkittävää kotimaista työttömyyttä – silti hallitus pyrkii tuomaan lisää halpatyövoimaa Suomeen

Mäkynen: Korona uhkaa demokratian toteutumista kuntavaaleissa – ”Mikä taho kantaa vastuun kuntavaalien terveysturvallisuudesta?”

Ruotsin kokoomus vaatii 3 100 euron vähimmäisansioita työn perässä muuttaville

Maltillinen kokoomus peesaa ruotsidemokraatteja: ”Halpatyövoiman tuonti, sosiaaliturvan romuttaminen ja palkkojen polkeminen lopetettava”

Antikainen: Hallituksen sähläys koronarajoituksissa tekee rajavartijoiden työstä tarpeettoman hankalaa

Mäkynen: Kaatumisharjoittelu lisättävä koulujen opetussuunnitelmiin – kaatumisten ja liukastumisten kustannukset valtavia
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










