

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Maltillinen kokoomus peesaa ruotsidemokraatteja: ”Halpatyövoiman tuonti, sosiaaliturvan romuttaminen ja palkkojen polkeminen lopetettava”
Yritykset haalivat työvoimaa Ruotsiin maailman joka kolkasta ja myös matalapalkka-aloille. Hengenvaarallinen venematka on jäänyt monelta väliin, kun tukijärjestelmän yltäkylläisyyteen on päässyt työluvan ansiosta lentämällä. – Ääritapauksessa osa-aikainen pizzanpaistaja voi muuttaa Ruotsiin vaimoineen ja koko lapsikatraansa kanssa, kirjoittaa Expressen.
Maahanmuuttopolitiikka on Ruotsissa käytännössä yksityistetty ja tilanne on johtanut siihen, että osa työnantajista on jopa myynyt työlupia.
– Ei ole sinänsä ihme, että hyväuskoista järjestelmää on viilattu linssiin. Ihme on sen sijaan se, ettei koko järjestelmä ole romahtanut, muotoilee Expressen pääkirjoituksessaan.
Vähimmäispalkka ja huoltovelvollisuus maahanmuuttajille
Maltillinen kokoomus julkaisi tiistaina uudet ajatuksensa työperäisestä maahanmuutosta. Kristillisdemokraatit olivat tehneet saman jo aiemmin ja molemmat kulkevat ruotsidemokraattien jalanjäljissä. Keskeiset asiat – käytännössä siis koko porvariallianssilla – ovat vaatimus vähimmäispalkasta, työntekijän velvollisuus pitää itse huolta perheestään sekä pikanttina yksityiskohtana henkilökohtaisten avustajien maahantuonnin lopettaminen.
Minimi/vähimmäispalkkavaatimuksella on tarkoitus estää halpatyövoiman, kuten keittiöapulaisten ja siivoojien tulo Ruotsiin, käytännössä tukityöllistettäviksi. Kokoomus ehdottaa, että tuontityöläiselle on maksettava todistettavasti vähintään 31 700 kruunua (3 129 euroa) kuukaudessa ja kristilliset ehdottavat alarajaksi 35 000 kruunua.
– Ruotsissa jo asuvat voisivat hoitaa kyseiset työt, ehdottaa kokoomuksen maahanmuuttopoliittinen asiantuntija Maria Malmer Stenergard.
”Loppu palkkojen polkemiselle”
SVT:n mukaan kyse on yksinkertaisesti siitä, että Ruotsiin ei voida palkata ketään, jonka keskiansio jää ruotsalaisen keskipalkan alle. Kokoomuksen motiivina on maahanmuuttoon liittyvän rikollisuuden kytkeminen ja ulkomailla syntyneen, maassa jo oleskelevan työvoimareservin hyödyntäminen.
Toki kaikki allianssipuolueet huomioivat sen, että yrityselämällä voi olla erityistarpeita, kuten vaikkapa marjanpoimijoiden ja muiden sesonkityöläisten rekrytoiminen määräajaksi.
Ruotsidemokraatit suhtautuvat varovaisen myönteisesti kokoomuksen uuteen ulostuloon. Ruotsi ei voi enää elää rajat auki maailmalle siten, että maahan tullaan elämään pelkästään tukien varassa – vaikka tätä kutsuttaisiinkin ”työperäiseksi maahanmuutoksi”.
– Jotkut kannattavat avoimia, maailmanlaajuisia työmarkkinoita, koska niiden avulla voidaan polkea työntekijöiden palkkoja myös Ruotsissa. Tällainen sikailu ei kuulu 2000-luvun työmarkkinoille. Me emme halua mukaan köyhyyden syöksykierteeseen, kirjoittaa ruotsidemokraatteja lähellä oleva Samtiden-verkkojulkaisu.
Kokoomuksen aloite on torstaina esillä valtiopäivien sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työvoimareservi vähimmäispalkka keskipalkka työlupien myynti kristilliset Maria Malmer Stenergard työlupa työnantaja työntekijä sosiaali- ja terveysvaliokunta Väärinkäytökset Maltillinen kokoomus Työperäinen maahanmuutto Maahanmuuttopolitiikka Ruotsidemokraatit Valtiopäivät Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomus ja demarit vaativat lisää ulkomaista halpatyövoimaa, vaikka työttömyys kasvaa Suomessa – perussuomalaiset eivät halua sellaista työperäistä maahanmuuttoa, jossa veronmaksaja maksaa palkat

Halla-aho: Työperäisille maahanmuuttajille asetettava euromääräinen minimituloraja, jolla Suomeen pääsee

Mäkynen: Siirtotyöläisillä ohituskaista korona-Suomeen – kotimaiset työttömät unohdettu

Perussuomalaiset haluaa estää turvapaikka- ja halpatyövoimamaahanmuuton – Halla-aho: Työn perässä Suomeen tuleville asetettava vähimmäisansioraja

Monilla aloilla merkittävää kotimaista työttömyyttä – silti hallitus pyrkii tuomaan lisää halpatyövoimaa Suomeen

Ruotsidemokraattien tie vaalivoittoon ja hallitukseen: Sosiaaliturva kuuluu ainoastaan maan kansalaisille ja vain kaikille hyödyllinen maahanmuutto on sallittua

Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö panostaa kaikkensa sosialidemokraattien vaalimenestykseen – demareita kannattaa runsas kolmannes jäsenistöstä
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.
Uusimmat

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari

Suomen Yrittäjät: Hallituksen kasvutoimet ovat merkittäviä

Aittakumpu: Kehysriihestä merkittävä tuki lapsiperheille
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää