

LEHTIKUVA
Juvonen: Pehmeät puheet eivät enää riitä saattohoidon parantamiseksi
Kuolevan potilaan hoidossa on valtakunnallisesti eroja. Saattohoitoon erikoistuneita hoivakoteja ei ole riittävästi saati tasavertaisesti ympäri Suomen. Saattohoidossa olevan potilaan kivunhoidossa on edelleen kehitettävää ja opittavaa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
– Perustason hoitoa on tarjolla, mutta vaativampaa hoitoa ei. Tämän saimme jälkeen kerran tänään lukea Lääkäriliiton tekemästä selvityksestä (Helsingin Sanomat 10.1.19).
– On uskomatonta ja hävettävää, että saattohoidon epäkohdat ponnahtavat vuodesta toiseen esiin. Olemme jääneet Suomessa vain saattohoitoa parantavien pehmeiden puheiden tasolle, sillä parannuksia ei ole valtakunnallisesti saatu, Juvonen toteaa pettyneenä.
Suomeen on saatava saattohoitolaki
Juvosen mielestä tämän asian kanssa on nyt jyrähdettävä ja myönnettävä se tosi asia, että ilman riittävää ohjausta eli velvoittavaa saattohoitolainsäädäntöä tätä asiaa ei saada koskaan kuntoon.
– Suomeen on saatava saattohoitolaki, Juvonen vaatii.
– Saattohoitoa ohjeistetaan tällä hetkellä sosiaali- ja saattohoitosuosituksila. Kyseessä on niin sanottu informatiivinen ohjaus, joka ei ole velvoittavaa. Myöskään olemassa olevat ohjeet ja oppaat eivät ole sitovia säännöksiä.
Koskettaa jossain vaiheessa jokaista
Juvonen teki eduskunnassa taannoin lakialoitteen, jonka tarkoitus on ollut turvata yhdenvertaista kuolevan potilaan hyvää hoitoa.
– Puhumme tärkeästä ja jokaista meitä joskus koskettavasta asiasta. Tätä asiaa ei voi työntää syrjään. Kyseessä voisi olla myös eduskunnan tahdon asia, sillä kansalaisilta tälle asialle on tullut tukea ja kannatusta jo monen vuoden ajan. Mehän olemme eduskunnassa kansamme edustajia, Juvonen muistuttaa.
– Hallituksen yksi suurimmista mustista pisteistä on se, että se ei ole ymmärtänyt tätä saattohoitoteemaa. Se mistä ei tiedä tarpeeksi on helppo ohittaa ja unohtaa.
Resursseja ja valvontaa
Juvosen mielestä saattohoidon määritteleminen lainsäädännöllä on ainoa keino saada riittävät resurssi ja myös valvonta saattohoidolle.
– Se on järkevää, mutta myös inhimillisesti oikein. Kyseessä on ihmisen asia, Juvonen muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen vaatii saattohoitolakia: ”Nyt vihdoin tämä asia on korjattava”

Juvonen: Eutanasia-aloite ymmärrettävä – ”Kuolevan potilaan hoito tarvitsee saattohoitolain”

Juvonen: Suositukset eivät riitä saattohoidossa – saattohoitoa on ohjattava lainsäädännöllä

Juvonen vaatii erillistä saattohoitolakia – takaisi hyvän saattohoidon ympäri Suomea
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














