

LEHTIKUVA
Juvonen vaatii erillistä saattohoitolakia – takaisi hyvän saattohoidon ympäri Suomea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen on jättänyt eduskunnan käsiteltäväksi lakialoitteen erillisen saattohoitolain säätämisestä. Aloitteessa ehdotetaan säädettäväksi kokonaan uusi ja kokonaisvaltainen laki koskemaan saattohoidon järjestämistä.
Lakialoitteella nostettaisiin lain tasolle Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan (ETENE) laatimat saattohoitosuositukset. Säädettäväksi esitettävään saattohoitolakiin kirjattaisiin eettisesti hyvän saattohoidon kulmakivet. Lailla turvattaisiin kuolevalle potilaalle hyvän hoidon toteutuminen ja potilaan oikeus valita saattohoitopaikkansa.
– Hyvään saattohoitoon kuuluvat edellytykset ovat moninaiset. Saattohoidon aloittamista tarkoittava lääkärin päätös pitää tehdä yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Saattohoidossa tulee lievittää kärsimystä ja lisätä hyvinvointia, Arja Juvonen avaa aloitettaan.
Saattohoidon tulee olla oikeus
Potilaalla tulisi olla myös mahdollisuus psykologiseen ja hengelliseen tukeen, minkä tulisi kuulua saattohoitoa toteuttavien yksiköiden valmiuksiin. Potilaan tulisi saada kuolla mahdollisimman turvalliseksi kokemassaan paikassa ja valmistautua rauhassa kuolemaansa ilman pelkoja ja huolta läheistensä selviytymisestä.
– Saattohoidon tulisi olla hyvinvointivaltioon kuuluva subjektiivinen oikeus, täten nykyisin pehmeämpien normien varassa olevien saattohoitopaikkojen riittävän määrän tulisi olla kirjattu lakiin, ja myös saattohoitohenkilöstön ammatillinen osaaminen tulisi varmistaa, Juvonen sanoo.
Vaihtelua eri puolilla maata
Kansanedustaja esittää huolensa siitä, etteivät nykyinen lainsäädäntö ja lakia pehmeämmät ohjauskeinot pysty turvaamaan hyvää saattohoitoa jokaiselle sitä tarvitsevalle. Saattohoidon järjestämisessä ja osaamisessa on vaihtelua eri puolilla Suomea, ja saattohoitoa tarvitsevia on enemmän kuin saattohoitopaikkoja.
– Terveydenhuollon taloudellisten resurssien heikentyminen ja yleinen yhteiskunnallinen eriarvoistuminen voivat lisäksi vaarantaa hoidon oikeudenmukaisen ja tasapuolisen saatavuuden.
– Tästä syystä nykytilan korjaamiseksi tarvitaan erityinen saattohoitolaki, jossa selvästi määritellään hyvän saattohoidon edellytykset. Laki takaisi hyvän saattohoidon saatavuuden jokaiselle saattohoitoa tarvitsevalle koko Suomessa. Lain olisi tarkoituksenmukaista tulla voimaan mahdollisimman pian, Juvonen selventää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Epäonnistunut saattohoito on myös potilasvahinko

Juvonen: Pehmeät puheet eivät enää riitä saattohoidon parantamiseksi

Juvonen: Saattohoidossa järkyttäviä epäkohtia – pelkät kauniit puheet ja ohjeistukset eivät riitä, tarvitaan saattohoitolaki

Juvonen: Lakialoite työntekijän oikeudesta jäädä omaishoitajaksi
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.
















