

Eduskunnan kuppilassa "pesiviä" miehiä: Kokoomuksen Timo Heinonen (vas), puheenjohtaja Petteri Orpo sekä toimittaja Timo Haapala (istumassa) 16. marraskuuta 2018. / LEHTIKUVA
Kaikesta mahdollisesta pahastuva vasemmistopoliitikko nousi eduskuntaan – ja pahastui
Uusi eduskuntakausi on käynnistynyt, ja Arkadianmäen tienoilla säntäilee uusia, innokkaita kansanedustajia. Kukkea kevät ja auringonpaiste ovat omiaan lämmittämään mieliä, ja monella onkin hymy herkässä. Mutta ei aivan kaikilla, sillä ammattiloukkaantujien raskassarjalaisilla kaikkein aurinkoisinkin päivä on täynnänsä epäkohtaa ja vääryyttä.
Tuoretta kansanedustaja Veronika Honkasaloa on luonnehdittu 2010-luvun loukkaantumissotien heimopäälliköksi. Nimitys ei tullut ansiotta, Suomen Kuvalehti laski Honkasalon pahastuneen yhden ainoan kuukauden aikana yli viisikymmentä kertaa, milloin mistäkin aiheesta. Suoritus ylittää heittämällä sarja-märisijä Mikko Kärnän tiedotesirkuksen, joka ylsi kiivaimmillaan yhteen tiedotteeseen per päivä.
Sitruunanaamailu siivitti Honkasalon eduskuntaan. Eikä kestä kauaa ennen kuin uusi epäkohta löytyy: ensimmäisenä työpäivänään Honkasalo havaitsee patriarkaalisen vallan ”pesivän” miesten pöydissä.
”Eduskunnan kuppilassa ei tarvitse kauaa istua kun huomaa, missä patriarkaalinen valta pesii ja epäviralliset verkostot kukkivat. Miesten pöydissä, jossa miestoimittajat ja -poliitikot istuvat rinta rinnan. #ensimmäinenpäivä”
Eduskunnan kuppilassa ei tarvitse kauaa istua kun huomaa, missä patriarkaalinen valta pesii ja epäviralliset verkostot kukkivat. Miesten pöydissä, jossa miestoimittajat ja -poliitikot istuvat rinta rinnan. #ensimmäinenpäivä
— Veronika Honkasalo (@veronikahonka) April 23, 2019
Muut verkkokeskustelijat huomauttavat, että on olemassa helppo tapa asian ratkaisemiseen. Honkasalo voisi itse mennä mukaan keskusteluun.
Ehdotus ei kuitenkaan kelpaa, sillä se sisältää Honkasalon mukaan mahdollisesti tiedostamattoman ajatuksen siitä, että ”sukupuolittuneiden rakenteiden purkaminen olisi yksinomaan naisen vastuulla”.
Näin.
Tästäpä oppia ja ojennusta niille eduskuntatoimittajille, jotka seuraavan kerran kuvittelevat voivansa itse päättää, missä seurassa kahviaan ryystävät.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Åbo Akademissa rasistinen vainoriita, sukupuolentutkijat sättivät toisiaan mielikuvituksellisin termein: ”homonationalistista gangsterismia”, ”ajallista rotuerottelua”

Huhtasaari: Feministit ajoivat aiemmin naisten oikeuksia, nyt he vihaavat valkoista kristittyä miestä
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun faktantarkistus muuttui työkaluksi: Yle muokkaa totuutta itselleen sopivaan muotoon
Yleisradion politisoitunut ”faktantarkistus” ei kaadu siihen, mitä Yle tarkistuksissaan löytää, vaan siihen, mitä se etukäteen päättää olla etsimättä. Sama kaava näkyy useimmissa tapauksissa, kun Yle ryhtyy tarkistamaan faktoja: hakukriteerit on rajattu kapeaksi ja konteksti on sangen valikoiva.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.













