

MATTI MATIKAINEN
Huhtasaari: Feministit ajoivat aiemmin naisten oikeuksia, nyt he vihaavat valkoista kristittyä miestä
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari sanoo olevansa lopen kyllästynyt nykyajan feminismiin, jota hän pitää pelleilynä. – Feministit ovat luoneet hirviön, jota ei hallitse enää kukaan.
– Ennen oli normaalia olla lukuisilla eri tavoilla nainen, nykyään keksitään uusia sukupuolia. Aiemmin feminismi ajoi naisten oikeuksia, nykyään se on pystyttänyt vihan barrikadit, jonka kohteena on valkoinen kristitty mies.
– Feminismi halveksii juutalais-kristillistä kulttuuria, mutta islamilaisesta kulttuurista ollaan täysin vaiti. Tai oikeastaan jopa puolustetaan naisten oikeutta käyttää huivia, samaan aikaan kuin islamilaisissa maissa jopa miehet ovat protestina pitäneet huivia sympatiseeratakseen naisia, Huhtasaari ihmettelee.
Huivi osoittaa naisen paikan
Esimerkkinä hän mainitsee ruotsalaiset feministipoliitikot, jotka laittoivat huivin päähän Iranin valtiovierailulla.
– Suomessa päiväkodissa 4-vuotiaalla tytöllä on huivi päässä, eikä kukaan kyseenalaista sitä. Mielestäni huivin tarkoitus on osoittaa naisen paikka. Onneksi sentään Tanska aikoo kieltää burkat.
Sananvapautta ei sallita
Huhtasaaren mielestä feministit ovat marssittamassa meitä uuteen maailmaan, jossa ei ole sananvapautta. Ammattisanat pitää vaihtaa ja kieli pitää muuttaa.
– Kanadan pääministeri kavahti sanaa mankind, se pitää korvata sanalla peoplekind. Paul Watson pohti videoblogissaan: ”Tuleeko Guy Mansonin tilalle person personperson.” Älä käytä Kanadassa väärää pronominia, koska siinä ei selittelyt auta. Se on sakot, siis ensikertalaisille, seuraavalla kerralla kalterien taakse? Huhtasaari kirjoittaa blogissaan.
– Presidentinvaalien aikana toimittaja Haapala kritisoi Tuula Haataista. Naistoimittaja veti naiskortin esiin ja ilmoitti, että ei ollut soveliasta arvostella Haataista. Haapala kummasteli ja sanoi, että paljon kovempaa hän on Huhtasaarta lyönyt. Siihen naistoimittaja kiiruhti sanomaan, että no, kyllähän asiasta saa sanoa. Haapala jatkoi, näköjään feministien mielestä Huhtasaari on vapaata riistaa, mutta Haatainen ei. Tarjosin Haapalalle kahvit, koska hän puhkaisi yhden kuplan.
Feministipuolue SDP ärähti
Huhtasaari kirjoittaa feministien tarttuvan hänen jokaiseen kommenttiinsa täysistunnossa, kun hän puhuu islamilaisen kulttuurin leviämisestä.
– Toin esiin Ruotsissa tapahtuneen oikeuden päätöksen, jossa tuomio perustui sharia-lakiin. Muslimies vapautettiin vaimonsa pahoinpitelystä, koska sharia-lain mukaan naisen olisi pitänyt pitänyt hoitaa asia suvun kesken, eikä mennä poliisille. Rakkaus- ja feministipuolue demarit ärähtivät täysistunnossa, eivät suinkaan siksi, että olisivat olleet huolissaan islamilaisen kulttuurin leviämisestä Pohjoismaissa, vaan siksi, että Huhtasaari pilaa poliittisen kulttuurin puheillaan.
”Irtisanoudun feminismistä”
Huhtasaaren mukaan kiellettyjä sanoja ja aiheita tulee koko ajan lisää, eli vihapuhepoliiseille riittää töitä.
– Politiikassa on muotia vaatia poliitikkoja irtisanoutumaan milloin mistäkin, nyt on mennyt tovi, eikä kukaan ole vaatinut minua irtisanoutumaan mistään. Teen sen nyt pyytämättä, irtisanoudun feminismistä once and for all. Suomi takaisin kohti terveempää tasa-arvoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jutta Urpilaisen punakynnet ja Laura Huhtasaaren hymy – väärät naiset vaietkoon?

Suomen Perusta: Miesten tasa-arvo-ongelmat jäävät usein feminismin jalkoihin – miehillä alhaisempi elinikä ja suurempi syrjäytymisvaara

PerusNaiset Helsinki: Verorahoja ei saa käyttää ideologisen feminismin levittämiseen kouluissa

Raatikainen: Opetusministeriön tehtävä ei ole levittää verovaroin poliittista propagandaa koululaisille

Koululaisille jaettava feminismikirja: Aivopesua vai tasa-arvon edistämistä?

PS-Nuoret lähettää yhdeksäsluokkalaisille vaihtoehdon feminismille – ”Tuo esiin tasa-arvon ongelmia, joista feministit eivät puhu”

Journalistiliitto ja Helsingin Sanomat lobbaavat sharia-lakia länsimaihin – perussuomalaisilta täystyrmäys: ”Aivan sairasta ja absurdia vouhotusta”

Ylen faktantarkistaja sai syytteen kunnianloukkauksesta

Stand-up -koomikko häiriköi toistuvasti Laura Huhtasaarta netissä: ”Rasisti, fasisti, sun mielestä muslimeita ei voi rakastaa…”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää










