

LEHTIKUVA
Ylen faktantarkistaja sai syytteen kunnianloukkauksesta
Yleisradion faktantarkistajana tunnettua Johanna Vehkoota syytetään oululaisen kaupunginvaltuutetun Junes Lokan halventamisesta.
Toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoota vastaan on nostettu syyte kunnianloukkauksesta. Rikosasia on tullut vireille Oulun käräjäoikeudessa viime maanantaina, eikä sille ole vielä määrätty käsittelypäivää.
Ei halua kommentoida
Suomen Uutiset tavoitti Vehkoon tänään aamupäivällä, eikä hän halunnut kommentoida asiaa.
Vehkoo on aiemmin Yleisradion faktantarkistajana toimittanut Yleisradiolle Valheenpaljastaja-juttusarjaa. Vehkoo on myös yksi feministisen ajatushautomo Hatun johtajista.
Valtuutettua kutsuttu rasistiksi ja natsiksi
Asianomistajana eli syytettä koskevan kunnianloukkauksen kohteena on oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka. Hän on kirjoittanut tapauksen taustoista omalle Facebook-sivulleen.
Asiassa on kysymys muutaman vuoden takaisesta Facebook-kirjoituksesta, jonka julkaisemisen jälkeen Lokka teki kirjoittajasta rikosilmoituksen. Rikosilmoituksessa Lokka kertoo, että häntä on kirjoituksessa kutsuttu rasistiksi ja natsiksi.
Voidaan tuomita sakkorangaistukseen
Kunnianloukkaus on teko, jossa joku esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että tällaisen teon voidaan katsoa aiheuttavan loukatulle vahinkoa tai kärsimystä taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita sakkorangaistus.
Kunnianloukkaus on niin sanottu asianomistajarikos, eli poliisi voi ottaa kunnianloukkauksen tutkittavakseen vain, jos asianomistaja vaatii rikoksesta epäillylle rangaistusta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari ja Halla-aho oikeassa, Ylen faktantarkastus väärässä – Puola on pahimman luokan saastuttaja

PS-kansanedustajat: Poliitikkoja saa arvostella, toimittajia ei – ”Media vastatkoon huutoonsa ja lopettakoon ihmisten leimaamisen ja asenteellisen uutisoinnin”

Jani Toivolan eduskunta-avustaja valppaana – löysi rasismia jopa SPR:n rasismia vastustavasta kampanjasta

Julkisen sanan neuvosto ja Journalistiliitto suojelevat syytteen saanutta faktantarkistajaa – ei sanaakaan kunnianloukkauksesta, kääntävät keskustelun ”toimittajien häirintään”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













