

HS-vaalikoneeseen vastanneiden Pekka Haaviston ja Li Anderssonin mielestä Suomen etu ei mene kaiken muun edelle. Sosiaalisessa mediassa kummasteltiin presidenttiehdokkaiden vastusta laajalti. / HS vaalikone
Kaksi presidenttiehdokasta teki Suomea rankasti tylyttävät ”tuppuraiset”, some ihmeissään: ”Kumpi ampui omaan jalkaansa tyylikkäämmin?”
SDP-kansanedustaja Tytti Tuppuraiseen yhdistettyjen ns lentävien lauseiden kirjo ei ole tavattoman laaja, mutta suoranaiseksi superhitiksi nousi hänen taannoin lohkaisemansa lausahdus ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”. Samoilla linjoilla jatkaa nyt kaksi presidenttiehdokasta.
Vuonna 2020 Eurooppa- ja omistajaohjausministerinä toiminut Tytti Tuppurainen oudoksutti kansakuntaa toteamalla Uuden Suomen haastattelussa, että ”oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”.
Samoilla linjoilla jatkavat presidenttiehdokkaat Pekka Haavisto ja Li Andersson. Molemmat vastasivat Helsingin Sanomien vaalikoneeseen päinvastaisella tavalla kuin kaikki muut ehdolle asettuneet.
HS-vaalikone tiedusteli ehdokkailta kantaa seuraavaan väittämään: ”Poliitikkojen on asetettava Suomen ja suomalaisten etu kaiken muun edelle.”
Pekka Haavisto ja Li Andersson vastasivat: ”Jokseenkin eri mieltä”.
Isänmaallisuus ei itsestäänselvyys?
Somessa vastausta hämmästeltiin laajalti.
”Kumpi ampui omaan jalkaansa tyylikkäämmin: Li vai Pekka?”, kysyy mieshenkilö.
”Pitääköhän nuo tulkita vetäytymisiksi kisasta?”, pohtii toinen.
PS-valtuutettu Hannu Järvinen summaa: ”Suomen ja suomalaisten edusta kysyttiin. Jokseenkin eri mieltä: punavihreät Li Andersson ja Pekka Haavisto. Täysin samaa mieltä: kaikki muut. Lojaliteetti ja isänmaallisuus eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä, edes presidentiksi pyrittäessä.”
Saivatpa Haavisto ja Andersson toisaalta tunnustusta siitäkin, että vastasivat sentään kysymykseen rehellisesti.
”Kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä”
Eräät keskustelijat nostivat esiin ristiriidan perustuslaissa mainitun presidentin antaman juhlallisen vakuutuksen kanssa.
Aloittaessaan toimessaan tasavallan presidentti antaa eduskunnan edessä seuraavan juhlallisen vakuutuksen:
”Minä – –, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä.”
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miten vältetään Ruotsin tie, Yle kysyi presidenttiehdokkailta – paitsi siltä yhdeltä, jonka nimen varmaan arvaatkin

Jussi Halla-aho: Presidentinvaalien vaihtoehdoista
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Strandman varoittaa tuulivoiman haavoittuvuudesta: ”Lavat jäässä ja sähkön hinta pilvissä”
Tuulivoiman tuotanto on romahtanut Suomessa poikkeuksellisen pitkän jäätymisjakson vuoksi, ja sähkön hinta on noussut jyrkästi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kommentoi tilannetta Facebookissa ja vaatii tuulivoimahankkeisiin enemmän realismia sekä alueiden asukkaiden kuulemista.

Britit tyrmistyivät: Hallitus asuttaa turvapaikanhakijoita 1,3 miljoonan paikallisen jonottajan ohi
Britannian työväenpuolue aIkoo asuttaa turvapaikanhakijoita kunnallisiin vuokra-asuntoihin pois hotelleista. Suunnitelma nostattaa kansalaisissa raivoisia tunteita paikallisvaalien alla. Yli miljoona sosiaalista asuntoa jonottavaa brittiä seuraa epäuskoisena hallituksen aikeita jättää ehkä vuosiakin uutta kotia odottaneet kantakansalaiset tyhjn käsin kasvavaan kansalliseen kurjuuteen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää














