

LEHTIKUVA
Kansanedustaja Juha Mäenpää huolissaan lastensuojelun ongelmien aiheuttamasta inhimillisestä tuskasta – järjestää keskustelutilaisuuden
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää pitää lastensuojelun nykytilannetta merkittävänä suomalaisen yhteiskunnan ongelmakohtana. Erityisopettajataustalla Mäenpää tunnistaa lastensuojelun tarpeen ja ymmärtää, että moni päätöksistä on tarpeellisia ja hyvästä syystä tehtyjä. Kansanedustajan saaman palautteen ja kokemuksien perusteella on kuitenkin selvää, että järjestelmässä on myös merkittäviä ongelmia.
Edustajakauden aikana on Mäenpäälle tullut lukuisia yhteydenottoja lastensuojeluasioihin liittyen. Hän onkin käynyt seuraamassa lastensuojelun ja perheiden välisiä tapaamisia. Mäenpäälle on kokemusten kautta tullut tietoon, miten raskas itse prosessi on.
– Vanhemmat joutuvat perehtymään lainsäädäntöön, mikä vaatisi lakimiehen koulutuksen, hän harmittelee.
– Kaikista suurimpana asiana näen vanhempien ja lasten kokeman inhimillisen tuskan ja kärsimyksen. Yhteiskunnan näkökulmasta myös prosessien taloudellinen hinta on mittava, ilmajokinen kansanedustaja avaa.
Suuri lastensuojelukeskustelu Helsingissä
Pelkän pohtimisen ja tuskailun varaan poliitikko harvoin asioita voi jättää. Mäenpää järjestääkin keskiviikkona 23.11.2022 yleisölle avoimen ja verkkoon kuvattavan lastensuojelukeskustelun eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa (Arkadiankatu 3, 00100 Helsinki) kello 17:15 alkaen kahvitarjoilulla. Paneelikeskustelussa ovat mm. varatuomari Leeni Ikonen ja esittelijäneuvos Tapio Räty eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta. Itse keskustelu alkaa kello 17:30, ja tapahtuma loppuu noin kello 19:00 mennessä. Sen juontaa toimittaja Maria Asunta. Mäenpää toivottaa yleisön tervetulleeksi kuulemaan lastensuojelun oikeusturvaongelmista ja siitä, miksi lastensuojelu on yksi suurimmista suomalaisista ihmisoikeusongelmista.
– Tilaisuudessa pohditaan, miten järjestelmää tulisi muuttaa ja miten tukea lapsia ja perheitä, hän tiivistää.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perheiden ja lastensuojelun yhteistyö avainasemassa: ”Jos halutaan, että lapsi paranee, kaikkien pitäisi puhaltaa yhteen hiileen”

Mäenpää: Muuttamalla toimintatapoja paremmiksi lastensuojelusta voisi säästää jopa 500 miljoonaa euroa

Käsittelyajat kohtuuttoman pitkiä – Mäenpää siirtäisi lastensuojeluasiat käräjäoikeuksien ratkaistaviksi
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Uutiset nopeasta talouskasvusta saavat valtiovarainministeri Purran hymyilemään, mutta kaikki eivät ole asiasta iloisia
Viikonloppuna perussuomalaisten Kiihdytysajoissa puolueväelle puhunut puheenjohtaja Riikka Purra nosti puheessaan esiin viime aikojen hyviä talousuutisia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














