

PS ARKISTO
Kansanedustaja Lulu Ranne Ruotsin hallitussekoilusta: Demarien tarkoitus oli pitää oikeisto pois vallankahvasta
Ruotsin poliittinen pakka on ollut sekaisin usean päivän ajan. Ennakkoarvioiden mukaan Ruotsin hallitus kaatuu maanantaina. Kiista syntyi markkinataloudesta: pitääkö vuokria säännellä vai ei.
Ruotsin hallituksen politiikkaa kaadetaan sieltä, mistä hallituksen politiikkaa tuetaan – ja hallitus vierastaa omaa valmisteilla olevaa esitystään. Kaiken kukkuraksi Ruotsin vasemmistopuolue puuhaa oikean laidan ruotsidemokraattien (SD) kanssa yhteistuumin vihervasemmistohallituksen kaatoa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne kertoo kaiken tämän sekoilun johtuvan SD:n syrjinnästä.
– Sosiaalidemokraattien kannalta se on keino pysyä joten kuten vallan kahvassa ja ennen kaikkea pitää oikeisto pois vallasta, Ranne painottaa.
Harmaat eminenssit
Ruotsissa keskustapuolue ja liberaalit eivät lähteneet mukaan sosiaalidemokraattien johtamaan hallitukseen, vaan pysyttelivät mielummin harmaina eminensseinä. Ero suomalaiseen hallitukseen on se, että täällä RKP ja keskusta lähtivät innoissaan mukaan vihervasemmistoon.
Keskusta ja liberaalit vaativat hallitustuen ehdoksi muun muassa nyt kiistakapulana olevaa vuokrien markkinataloutta.
Oliko Ruotsin vähemmistöhallitus järkevä veto?
– Blokkipolitiikkaan tottuneille äänestäjille ratkaisu on varmaan vaikea niellä. Vasemmisto ja keskusta tuntuvat hieman hyötyneen, kun taas sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue ovat laskussa, ja liberaalithan hävinnee valtiopäiviltä seuraavissa vaaleissa, Ranne miettii kannatuslukuja.
Ruotsin valtiopäivävaaleissa liberaalit voivat todellakin menettää kaikki paikkansa neljän prosentin äänikynnyksen vuoksi. Myös ympäristöpuolue saa jännittää kohtaloaan.
Syrjintä hyödyttää vasemmistoa
Kannatuslukujen valossa oikeistolla ei ole mitään mahdollisuuksia saada hallitusta kasaan ilman ruotsidemokraatteja. Yhtä lailla Suomessa keskustan hinku tukea vihervasemmistoa voisi selittyä sillä, ettei perussuomalaisia haluta valtaan. Kuten Ruotsissa: porvareille tilanne merkitsee ikuista oppositiota.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho taivutteli toukokuussa rautalankaa ilmeisen selkeästi kokoomukselle.
– Punavihreiden kaverina voi edistää maahanmuuttoa ja EU-fantsuttelua; mutta ei hillitä kestävyysvajetta ja velkaantumista, lisätä työllisyyttä ja kilpailukykyä tai keventää veroja. Meidän kaverinamme taas ei voi edistää maahanmuuttoa ja EU-fantsuttelua, mutta meidän kanssamme voi tehdä yhtä ja toista järkevää, Halla-aho puhui puoluevaltuustolle.
Viimeinen lause viimeisestä virkkeestä unohtui monelta uutistoimitukselta. Se on ratkaiseva lause: perussuomalaiset toivovat, että muillakin puolueilla olisi halua – yhteistyöllä – parantaa kilpailukykyä.
Arvovaltakysymys
Ruotsin sisäministeri Morgan Johansson vähätteli vasemmistopuolueen ukaasia leimaten sen turhaksi uhitteluksi. Vuokrien markkinataloudesta tuli arvovaltakysymys.
Arvovaltakysymyksissä on helppo tulla maalatuksi nurkkaan.
– Eihän hallitus voi heti ensimmäisestä vaatimuksesta taipua. Toisaalta myös kristillisdemokraatit (Ebba Busch) ja moderaatit (Ulf Kristersson) ovat olleet sitä mieltä, että vasemmisto bluffaa. Vasemmisto on ajanut itsensä nurkkaan, jossa sen on pakko äänestää epäluottamuslauseen puolesta, Ranne muistuttaa arvovaltataisteluista.
Paradoksien sarja
Omituisinta Ruotsin hallituskriisissä on, että hallitus lähetti selvitykseen markkinatalouden mahdollisuuksia – samalla itse sitä inhoten. Toisaalta hallituksen kaatoon tähtää puolueita, joiden mielestä markkinatalous on hyvä asia, mutta äänestävät silti hallitukselle epäluottamusta.
Vasemmisto flirttailee ruotsidemokraateille ilman aitoa halua lähettää ruotsalaisia vaaliuurnille.
– Vasemmisto voi hyvin laskea, että uusi hallitus muodostetaan samalla periaatteella. Sen sijaan jos tulee vaalit, liberaalit katoavat yhtälöstä, ja gallup-kannatusten perusteella vastaavan vähemmistöhallituksen muodostaminen on paljon vaikeampaa, Ranne tuumaa.
Ruotsiin ennenaikaiset vaalit?
Voisiko pääministeri Stefan Löfven nokittaa vasemmistoa kertomalla, ettei hän lähde muodostamaan uutta hallitusta, vaan edessä olisi vaalit hallituksen kaatuessa?
– Voisi toki, mutta se olisi Löfvenille suuri riski. Löfvenillä on se etu, että Vänsterin käsi katsotaan ensin, onko kyse bluffista vai ei, Ranne huomauttaa luottamusäänestyksestä.
Ranne sanoo oikeiston hyväksyvän ruotsidemokraatit. Keskustalle ja puolueen puheenjohtaja Annie Lööfille tämä on vaikeampi pala nieltäväksi.
– Annie Lööfin kannanotoista päätellen keskusta sulkee SD-yhteistyön pois ja etääntyy jatkuvasti moderaateista ja kristillisdemokraateista, jotka olisivat taipumassa tekemään yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa, Ranne pohtii.
– Nykygalluppien valossa oikeistohallitus jäisi uusissa vaaleissa neljän paikan päähän enemmistöstä ilman keskustaa. Toisaalta Löfven tarvitsisi vaalien jälkeen myös keskustaa, jolloin keskustassa varmaan lasketaan, että Löfveniltä on enemmän ulosmitattavissa kuin Jimmie Åkessonilta tai Kristerssonilta, Ranne jatkaa.
Åkesson on SD:n ja Kristersson keskusta-oikeistolaisen moderaattien puheenjohtaja.
Pakka sekaisin
Ranne kertoo, että SD:n mukaantulo politiikkaan on sekoittanut Ruotsin perinteisen oikeiston ja vasemmiston välisen blokkipolitiikan. Vastaavaa on käynyt myös Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa.
– Ruotsidemokraattien pelko on pakottanut rakentamaan epätavallisen vähemmistöhallitus plus tukipuolueet -allianssin, jonka hintana pääpuolueet ovat joutuneet omaksumaan itselleen epämieluista politiikkaa, Ranne muistuttaa.
– Lopulta tämä tulee johtamaan samaan kuin todennäköisesti Suomessakin: muiden puolueiden on joko hyväksyttävä yhteistyö nousevien puolueiden kanssa tai ainakin muutettava politiikkaansa heidän suuntaansa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Vasemmistopuolue (Ruotsi) Ruotsin hallituskriisi Ebba Busch markkinatalous Morgan Johansson Ulf Kristersson Annie Lööf Jimmie Åkesson Stefan Löfven Ruotsidemokraatit Lulu Ranne Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tanskan entinen oikeusministeri jengirikollisuudesta: Ruotsin tilanne tarkoittaisi Tanskassa katastrofia

Jimmie Åkesson synkistä ampumistilastoista: ”Hallitusten täydellinen epäonnistuminen – Ruotsista on tullut Euroopan Chicago”

Ruotsidemokraattien tie vaalivoittoon ja hallitukseen: Sosiaaliturva kuuluu ainoastaan maan kansalaisille ja vain kaikille hyödyllinen maahanmuutto on sallittua

Jimmie Åkesson: ”Ruotsi ruuvaa maahanmuuton ehdot vielä Tanskaakin tiukemmalle”

Ruotsin hallitus kaatui – ruotsidemokraatit valmiina uusiin vaaleihin

Jimmie Åkesson pääministerin erosta: ”Löfvenin lähtö on merkki hajoavan poliittisen liikkeen epätoivosta”

Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö panostaa kaikkensa sosialidemokraattien vaalimenestykseen – demareita kannattaa runsas kolmannes jäsenistöstä
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















