

Kehitysavulla ei ole tavoitteita, päämäärää eikä visiota
Kansanedustaja Maria Lohela aloitti torstain kyselytunnin vaatimalla kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautalalta selviää vastausta siihen kysymykseen, onko miljardiluokan kehitysyhteistyön valvominen pistokokein tämän mielestä todella riittävää.
Hautala vastasi, että muutakin valvontaa on, mutta ei kuitenkaan kyennyt torjumaan julkisuudessa esitettyjä väitteitä miljoonien väärinkäytöksistä. Hautala sen sijaan selitti, että viime vuonna väärinkäytöksiä oli ainakin 415 000 euron edestä. Hän lupasi myös, että vastaisuudessa ollaan tarkempia.
Edustaja Tom Packalén totesi, että Suomella ei ole kunnollisia kehitysyhteistyötavoitteita, ei päämäärää, eikä visioita. Packalen halusi ministerin kertovan, miten kehitysyhteistyön tuloksellisuudesta saadaan totuudellista ja riittävää tietoa myös maksajalle eli Suomen kansalle.
Hautala joutui joutui toteamaan Packalenin olevan oikeassa – siksikin, että OECD on moittinut Suomen löysää tavoitteiden asettelememista kehitysavussa. Nyt tavoitteita on Hautalan mukaan ruvettu määrätietoisesti asettamaan. Hautala jätti vastaamatta Packalenin kysymykseen tiedottamisesta.
Edustaja Timo Soini vaati, että etenkin tyttöjen ja naisten asemaan ja ihmisoikeuksien toteutumiseen kohdemaissa on otettava tiukka kanta. Ministeri Hautala myönsi, että Soinin esiin nostamat kysymykset olivat paikallaan ja hän kertoi esimerkkinä, kuinka Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa Suomen tukemana tehdään kehitysyhteistyötä auttamalla naisia ehkäisyneuvonnan piiriin.
Suomi maksaa kehitysapua 1,1 miljardia euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa 450 euroa jokaista työssäkäyvää suomalaista kohti.
Uutisointia muualla: Ilta-Sanomat
Teksti: Seppo Huhta
Kuva: Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Eikö tulos miellytä? – Suomalainen valtamedia vaikenee edelleen Britannian vaalituloksesta
Ison-Britannian paikallisvaalien tulos on lähes vallankumous, sillä se merkitsee käytännössä perinteisen kaksipuoluejärjestelmän tuhoa. Nigel Faragen Reformipuolue sai vaaleissa murskavoiton, mutta se ei tunnu olevan edelleenkään uutinen Suomessa. Muualla maailmassa kylläkin.

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kertoo maahanmuuton kustannusten olleen Suomelle ja Euroopalle massiivisia ja selkeästi mukanaan tuomia hyötyjä suurempia. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virénin tekemän karkean arvion mukaan maahanmuuton hintalappu Suomessa olisi noin 10,5 miljardia vuodessa perustuen hollantilaistutkimuksen tuloksiin.

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan
Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen ja kansallismielinen Reformipuolue pyyhki perinteisillä puolueilla pöytää Britannian paikallisvaaleissa. Konservatiivit ja työväenpuolue suorastaan romahtivat äänestäjien purkaessa raivoaan nykyvaltaa vastaan. Kahden puolueen valtakausi Britanniassa on ohitse.

Lehtinen iloitsee: Turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksilla venkoilu loppuu ja maasta karkottaminen nopeutuu
Eduskunta hyväksyi tänään hallituksen esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta äänin 103-53. Esityksen myötä turvapaikanhakijoiden tekemät uusintahakemukset vähentyvät merkittävästi eikä niiden avulla voi enää estää maasta poistamista. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtisen mielestä vanha laki on ollut hyvin ongelmallinen.

Maahanmuutto kasvattaa Vantaan väkilukua, mutta heikentää julkista taloutta: Verotulojen suunta kääntyi laskuun
Ulkomaalaistaustainen väestönkasvu ei tue kunnallista verotulojen kehitystä, vaan päinvastoin heikentää kuntataloutta. Ajatuspaja Suomen Perustan aiemmissa tutkimuksissa osoitettu ilmiö maahanmuuton negatiivisista talousvaikutuksista konkretisoituu nyt Vantaalla, jonka tuloverotuotot ovat kääntyneet laskuun, vaikka kaupungin väestömäärä kasvaa.

Purra: Ruma totuus EU:n elpymispaketista – ”Espanja kylpee rahassa, Suomelle surkea diili”
Suomi laittoi Sanna Marinin hallituksen aikana nimensä EU:n yli 700 miljardin euron elpymisvälineeseen, jonka Suomi ja muut ”vauraat maat” maksavat. Samalla avattiin portti uusille velkaveivauksille.

Mira Nieminen: Naudanliha loppuu – joko nyt ymmärretään alkutuotannon arvo?
Naudan jauheliha on loppu kaupasta. Ihmiset huolestuvat vasta silloin, kun lihatiskiltä ei enää löydy sitä, mitä on totuttu ostamaan, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen.

Hallituksen uudet kiristykset turvapaikkapolitiikkaan läpi – Vigelius: Jos pakolainen lomailee lähtömaassaan, suojelu voidaan päättää
Hallitus rajoittaa kansainvälistä suojelua saaneiden oikeutta matkustaa takaisin kotimaahansa, josta he ovat ilmoittaneet paenneensa. Jos suojelua saanut henkilö matkustaa vapaaehtoisesti alkuperämaahansa, voidaan suojeluasema lakkauttaa.

Raisio lähti mukaan woke-porukan noitavainoihin – Junnila: Aikuisten kehittämät mielikuvitusongelmat ulottuvat lasten peleistä jo lastenkirjoihinkin
Raision kaupungin saaman palautteen vuoksi lapsille ja nuorille suunnattu Harry Potter -tapahtuma korvataan Taikuutta Raisiossa -tapahtumalla (TS 3.5.). - Ahdasmielisyys, joka ei lautapeli Afrikan tähden kanssa Turussa onnistunut, kohdistetaan nyt Raisiossa Harry Potteriin, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila.