

LEHTIKUVA
Keskiluokka on pulassa sähkölaskujen kanssa: ”Liian köyhä pärjätäkseen omillaan mutta liian rikas saadakseen yhteiskunnalta tukia”
Perussuomalaiset nosti eduskunnan kyselytunnilla esille riskin sähkön riittämättömyydestä talven aikana. Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo totesi, että energiatuotannossa on tehty vastuuttomia linjauksia.
– Nyt Suomi on energiapoliittisilla päätöksillään sitonut meidät kansalaiset tuulivoiman armoille, sanoi Riikka Slunga-Poutsalo.
– Sähkön pörssihinnan jäätyminen korkealle ei johdu tällä hetkellä siitä, ettei tuulisi vaan siitä, että tuulimyllyt uutistietojen mukaan ”yllättäen” jäätyvät.
Riittääkö sähkö?
Slunga-Poutsalo huomautti, ettei eteläisessä Suomessa ole vielä edes nähty kunnon pakkasia, mutta silti jo väläytellään, että sähkön riittävyys on koetuksella.
Perussuomalaiset ovat esittäneet listan toimista, joilla voidaan vaikuttaa sekä energiatuotannon turvaamiseen että sähkölaskujen kohtuullisuuteen.
– Onko hallitus mielestänne tehnyt kaikkensa, jotta sähköä tulevana talvena riittäisi kaikille? Slunga-Poutsalo kysyi pääministerin sijaiselta Annika Saarikolta (kesk.).
Saarikko ei vastannut riittävyyteen
Ministeri Saarikko totesi, että tänään 1.12. on astunut voimaan sähkön määräaikainen arvonlisäveronalennus. Hän totesi, että myös sähkölaskujen verovähennysoikeus on tulossa ja pienituloisimmille sähköavustus Kelan kautta.
Saarikko kuitenkin huomautti, ettei hallitus voi paikata koko harmia ja riskiä, joka korkeista sähkölaskuista syntyy.
Toiset maksavat 50 senttiä, toiset viisi senttiä
Slunga-Poutsalo totesi, ettei hän kysynyt niinkään sähkölaskuista vaan energian riittävyydestä.
– Mutta mennään niihin laskuihin: Meillä on kahden kerroksen väkeä. Monella on vielä edullinen sähkösopimus, kun taas toisilla on pörssisähkö tai koko ajan nousevat kiinteät sopimukset ilman vaihtoehtoja.
– Näissä sähköarpajaisissa toiset maksavat sähköstään 50 senttiä ja toiset viisi senttiä kilowattitunnilta, Slunga-Poutsalo huomautti.
– Edullisen sähkösopimuksen kanssa ei tarvitse sähköä säästellä. Toisaalla kulutuksesta on karsittu jo kaikki, jopa se asumismukavuus, mistä asiantuntijoiden suulla ei saa karsia. Rahat eivät vain riitä.
Keskituloiset pulassa
Slunga-Poutsalo huomautti, että yhä suurempi joukko keskituloisiakin ajautuu tilanteeseen, missä joutuu pohtimaan päivittäistä selviämistä.
– Joukko, joka on liian köyhä pärjätäkseen omillaan mutta liian rikas saadakseen yhteiskunnalta tukia, edes näitä tilapäisiä sähkötukia.
– Tämä hallitus on penännyt koko kauden kansalaisten yhdenvertaista kohtelua eri esitystensä kohdalla. Arvoisa hallitus, missä on kansalaisten yhdenvertainen kohtelu nyt? Slunga-Poutsalo kysyi.
Ministeri Saarikko kehui vastauksessaan sosiaaliturvan indeksikorotuksia pienituloisimmille ja edellä mainittuja sähkölaskua kompensoivia toimia, joista osa tulee tammikuussa väliaikaisesti voimaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähköavustus sähkön riittävyys verovähennysoikeus energiatuotanto sähkön hinta Keskituloiset kyselytunti Annika Saarikko Arvonlisävero Tuulivoima Energiapolitiikka Riikka Slunga-Poutsalo
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset vaativat muutoksia valtion talousarvioon: Hallitus arvostaa ilmastonmuutoksen suomalaisten hyvinvoinnin edelle

Taviolta aloite sähkölaskujen pienentämiseksi: ”Ostovoiman pelastaminen vaatii voimakkaita tekoja”

PS laittaisi menot tärkeysjärjestykseen: ”Nyt maahanmuuttopolitiikka on Ruotsin tiellä ja talouspolitiikka Kreikan tiellä”

Ranne: Sähkön omavaraisuus ei voi perustua tuulivoiman lisäämiseen

Eduskunnassa aloite sähkön hinnan alentamiseksi Puolan mallin mukaisesti

Kuluttajat ovat vaikeuksissa määräaikaisten sähkösopimusten kanssa – Juuso vaatii työ- ja elinkeinoministeriöltä nopeita toimenpiteitä
Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.















