
Kokkolan koululaisille suvaitsevaisuusoppia vähintäänkin erikoisella tavalla, poisjäänti tarkoitti sakkomaksua – rehtori: ”Ovat nähneet rankempaakin”
Kokkolassa on syntynyt kohu kaupungin lukiolaisille näytetystä elokuvasta. Rainan oli tarkoitus johdatella nuoria suvaitsevaisuuteen, mutta tuloksena oli jotakin ihan muuta. ”Huonoin elokuva, jonka koskaan olen nähnyt”, ”vaikutti pornoelokuvalta”, ”liikaa seksiä koululaiselle”, ”pedofilian rajamailla”, ”kummallinen ja epämiellyttävä”, nuoret kommentoivat Svenska Ylellä. Lukiolaisten oli katsottava opetuksellinen elokuva – poisjäänti tarkoitti 10 euron sakkomaksua. Sakolta välttyi kirjoitettamalla koulussa esseen suvaitsevaisuudesta.
Call me by our name -elokuva käsittelee 17-vuotiaan Elion ja 24-vuotiaan Oliverin homoeroottista suhdetta.
Elokuvan nähneet kokkolaiset oppilaat ovat 16-18 vuotiaita. Elokuva herätti se herätti paljon kummastusta ja närää nuorissa. Toki positiivisiakin lausuntoja kuultiin kuten ”ehkä elokuva oli liiankin aito”. Mielipiteiden kirjo oli laaja. Mutta edistikö lopputulos suvaitsevaisuutta?
Elokuva oli osa pakollista opetusta
Oppilaat saivat koulustaan sähköpostin ennen elokuvissa käyntiä ja siinä kerrottiin, että heidän on oltava mukana tässä opetuksellisessa tilaisuudessa. Muuten kyseessä on luvaton poissaolo. Oppilaiden pitäisi myös maksaa 10 euron sakko, jos he jäävät pois esityksestä.
– Lähetimme viestin estääksemme lintsaamista. Kaupunki on satsannut rahaa voidakseen esittää elokuvan, eikä opetuksesta voi olla pois ilman lupaa, sanoo Kokkolan ruotsinkielisen lukion rehtori Cecilia Hägglund-Nygård Svenska YLE:n uutisissa.
Elokuvaesityksen taustalla on Kokkolan kaupungin tasa-arvotyöryhmä. Ryhmän ajatus oli suunnata elokuvanautinto juuri lukiolaisille. Cecilia Hägglund-Nygård painottaa, että elokuvan oli tarkoitus lisätä suvaitsevaisuutta erilaisia ihmisiä sekä seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan.
Rankempaakin on nähty
– Toki elokuvassa oli kahden miehen välisiä eroottisia kohtauksia mutta mikään pornoelokuva se ei ole, Hägglund-Nygård toteaa.
– Eivätkä elokuvan katsojat olleet mitään pikkulapsia, he ovat ehkä nähneet rankempaakin vapaa-ajallaan, rehtori perustelee.
Kymmenkunta Kokkolan ruotsinkielisen lukion oppilasta jäi pois elokuvan esityksestä vedoten maailmankatsomuksellisiin sekä uskonnollisiin syihin. Oppilaat, jotka eivät elokuviin halunneet, saivat sen sijaan kirjoittaa esseen suvaitsevaisuudesta. Heitä ei sakotettu lintsauksesta.
– Tasa-arvo on mielestäni kaksisuuntaista eli me kristityt voimme kieltäytyä sellaisesta, joka sotii arvojamme vastaan. Aivan samoin kuin he, jotka eivät tule mukaan kirkkoon, perustelee eräs esseen valinneista lukiolaisista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Niikko: Suvaitsevaisuudesta puhuttaessa tulisi kunnioittaa myös muiden vakaumuksia
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












