Joka kolmannen työt loppuvat Ruotsin maahanmuuttovirastosta – kilometritehtaalle tai muutosrumbaan joutuu 3 000 työntekijää

02.01.2018 |12:42

Vuoden 2015 suuren pakolaisaallon aiheuttamat poikkeustoimet on pian saatu päätökseen. Niinpä Ruotsin maahanmuuttovirasto ajaa toimintojaan alas.

Henkilöstön vähennykset johtuvat Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan kuinka ollakaan rahapulasta. Maahanmuuttoviraston vuoden 2018 budjetista leikattiin noin 80 miljoonaa euroa, joka vastaa kutakuinkin 3 000 työntekijän palkkakuluja.

Ongelmaa ratkotaan irtisanomisten lisäksi eläkeratkaisuilla, uudelleensijoittamisilla ja muuttamalla työtehtäviä määräaikaisiksi. Maahanmuuttovirasto työllistää tällä hetkellä 8 600 työntekijää.

Viimeisen kahden vuoden aikana virasto on tehnyt 200 000 turvapaikkaratkaisua, joista 80 000 vuonna 2017.

– Tämä on henkilöstöltä aivan fantastinen suoritus. Nyt olemme lyöneet kirjat kiinni vuoden 2015 syksyn tapahtumien osalta, sanoo pääjohtaja Mikael Ribbenvik.

– Valitettavaa on se, että nämä ahkerat ihmiset saavat nyt sitten lähteä.

Siirtolaisvirasto joutuu toimimaan vaikeasti ennustettavassa todellisuudessa. Pääjohtajan mukaan maailmantilanteisiin on voitava reagoida nopeasti ja on jopa mahdollista, että viraston on vielä muokattava organisaationsa kokonaan uusiksi.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
4.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
5.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
8.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää