

LEHTIKUVA
Kööpenhaminan poliisi haluaa kasvot tunnistavat kamerat – Tanskan kansanpuolue kannattaa
Tanskalainen yhteiskunta on ottanut jyrkän linjan taistelussa rikollisuutta vastaan. Keinoista vain on ajoittain erimielisyyttä. Nyt Kööpenhaminan poliisi haluaa valvontakameroihinsa sen verran älykkyyttä, että ohjelmistojen avulla pystyttäisiin tunnistamaan kuvissa poseeraavat henkilöt. Hallitus yskii demareiden johdolla, mutta maahanmuuttokriittinen kansanpuolue kannattaa lämpimästi hanketta.
Kööpenhaminan poliisi on tutkinut valvontakameroihin liitetyn tekoälyn ja kuvantunnistuksen suomia etuja arjen viranomaistyölle ja niitähän löytyy.
– On tietysti ensi sijassa poliittinen päätös, otetaanko kuvantunnistus käyttöön, muotoilee poliisijohtaja varovasti.
– Mutta rikostutkinnassa niistä olisi kyllä paljon hyötyä.
Kamerat jo tehokäytössä
Esimerkkinä kuvantunnistuksen eduista poliisijohtaja mainitsee tilanteen, jossa jahdataan tiettyä terrorismista epäiltyä henkilöä pitkin kaupunkia. Epäkohtiakin on ja ne liittyvät kuvaohjelmiston muokkaukseen. Henkilö voidaan tunnistaa kasvojen lisäksi myös persoonallisten liikkeiden, kuten kävelytyylin tai vaikkapa vaatetuksen perusteella. Joissain olosuhteissa myös äänitunnistus on mahdollista.
Kamerat – älyllä tai ilman – ovat jo poliisin apuna kaikissa suuremmissa maailman kaupungeissa. Kameroita hyödynnettiin viimeksi todennäköisesti Oslossa, jossa huumehörhö kaappasi ambulanssin ja kaahasi kohti keskustaa. Ambulanssin paikantimen perusteella poliisi tiesi auton sijainnin ja kameroilla poliisi pystyi seuraamaan auton kulkua ja ohjaamaan ambulanssin pussittamisen ynnä kiilaamisen päin talon seinää.
Kansanpuolue kameroiden puolesta
Tanskan kansanpuolue tukee Kööpenhaminan poliisin kuvantunnistushanketta ja toteaa kannanotossaan järjestelmän nopeuttavan rikostutkintaa. Siksi se on poliisille tarpeellinen. Tanskan entinen maahanmuuttoministeri ja Venstre-puolueen varapuheenjohtaja Inger Stöjberg näkee puolestaan kehittyneen kamerateknologian ”erinomaisena apuna jengirikollisuuden torjunnassa”.
Kameroihin ympätty kasvojentunnistus on käytössä monissa erilaisissa kohteissa ympäri maailmaa. Englannissa ja Saksassa sitä käytetään häirikköjen poimimiseksi jalkapallo-otteluiden katsomoista ja Hong Kongissa kameratekniikan avulla seurataan mielenosoittajia. Kiinan viranomaiset ovatkin juuri saaneet käyttöönsä 500 megapikselin tehokameran, jolla yksittäisiä henkilöitä voidaan poimia todella suurista ihmismassoista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Suomen on seurattava Itävaltaa huntu- ja huivikiellon määräämisessä

Ruotsin kokoomuskin haluaa selvityksen huivikiellosta – ruotsidemokraattien esitys otti heti tulta

Tavio ja Purra: Suomen ei pidä edistää naisia alistavien burkinien käyttöä

Halla-aho Isis-naisten hakuinnosta: ”Säkkiin pukeutunut, kurkunleikkausideologiaa kannattava uussuomalainen on parasta, mitä tosisuvaitsevainen voi kuvitella”

Kiinassa et voi kohta ostaa kännykkää antamatta skannata kasvojasi

Uusien kansalaisten kättelystä kalabaliikki – Tanskan kansanpuolue ei anna uskonnon mennä maan lakien ja tapojen edelle
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää












