

PS ARKISTO
Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto pahasti ruuhkautunut – Koponen: ”Tässä rakennellaan tulevaisuuden pahoinvointipommia”
Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoa tuottavan YTHS:n ajanvaraus on pahasti ruuhkautunut, uutisoi Helsingin Sanomat. Opiskelijat ovat joutuneet hakeutumaan lääkäriin joko julkiselle tai yksityiselle puolelle jo viime vuoden tammikuusta alkaen, sillä lääkäriaikoja ei ole lainkaan varattavissa. Kansanedustaja Ari Koponen on tyrmistynyt.
– Nyt puhutaan nuorten opiskelijoiden terveydenhuollosta, jonka tulisi olla prioriteettilistalla hyvin korkealla. Autetaanko siis ennaltaehkäisevästi, kun isoa vahinkoa ei ole vielä tapahtunut, vai korjataanko jo rikki mennyttä? kysyy kansanedustaja Ari Koponen.
Valtion varat eivät ole loputtomat
Osa YTHS:n rahoituksesta saadaan palvelujen järjestäjän Kelan kautta, joka puolestaan saa rahat valtion budjetista. Rahoituksen puute on ollut hallituksen tiedossa, mutta asialle ei ole tehty mitään.
– Valtion käytettävissä olevat varat eivät ole loputtomat. Hallituksen täytyy priorisoida. Nämä ovat niitä arvovalintoja. Esimerkiksi reilut 7 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja kanavoitiin viime vuonna hallituksen toimesta Etiopian ilmatieteenlaitokselle, kauhistelee Koponen.
Järjestelmä on romahtanut
Lisäksi opiskelijat itse kustantavat 23 % YTHS:n budjetista vuosittaisilla 72,60 euron suuruisilla terveydenhoitomaksuilla. Maksu on pakollinen riippumatta siitä, käyttääkö opiskelija YTHS:n palveluja. Koponen kyseenalaistaa, saavatko opiskelijat rahansa takaisin, jos palveluita ei pystytä tarjoamaan.
– Suomessa on neljä merkittävää terveydenhuollon toimijaa: julkinen, yksityinen, työterveys ja YTHS. Olisiko jo aika tunnustaa, että järjestelmä on romahtanut? Tässä rakennellaan tulevaisuuden pahoinvointipommia, päättää Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yksityinen terveydenhuolto terveydenhoitomaksut Etiopian ilmatieteenlaitos korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolro korkeakouluopiskelijat terveydenhuollon resurssit veronmaksajien rahat työterveys prioriteetit julkinen terveydenhuolto lääkäriin pääsy Ari Koponen YTHS Helsingin Sanomat Kela opiskelijat Terveydenhuolto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Terveydenhuoltojärjestelmä unohdettiin kokonaan turvallisuusselonteossa – ”Muistaako hallitus lainkaan, mitä koronapandemian alussa tapahtui?”

Haluatko sote-aluejohtajaksi? Vaivan palkkaa jopa 17 400 €/kk – edes pääministerille ja tasavallan presidentille ei makseta näin paljon

Koponen kritisoi nykymuotoista kehitysapua: Käytetään nämäkin varat kotimaassa työntekijöiden palkkauksen ja työolojen parantamiseen

Juvonen: Ei pakkolakeja vaan palkkaa hoitoalan ammattilaisille

Terveydenhuollon työntekijöiden työolosuhteet on saatava kuntoon – Arja Juvonen: Lääkärit ja hoitajat nääntyvät tietojärjestelmä Apotin edessä

Tohtori ja kansanedustaja Sakari Puisto kannustaa opiskelijoita hankkimaan työkokemusta jo opiskeluaikana: ”Näkemystä, kokemusta ja verkostoja”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











