Artikkeli kuva

Kauppakeskus suljettuna ja vartioituna illalla - Kuopiossa kauppakeskus Hermanissa, Savon ammattiopiston tiloissa, tapahtui väkivallanteko 1. lokakuuta 2019. Kuopion Hermanissa loukkaantuneita on kymmenen, joista kaksi vakavasti. Yksi henkilö on kuollut. / LEHTIKUVA

Kuopion kouluhyökkäys vaati kuolonuhrin, motiivi vielä hämärän peitossa

01.10.2019 |21:55

Sapelityyppistä miekkaa käyttänyt 25-vuotias mies surmasi yhden ja haavoitti yhdeksää Savon ammattiopistossa Kuopiossa.

Poliisin mukaan epäilty on suomalainen, vuonna 1994 mies, joka on koulun oppilas. Hän oli miekan lisäksi varustautunut myös aseella. Poliisi taltutti hyökkääjän kahdeksan minuutin kuluttua hyökkäyksestä.

Teon motiivi ei ole vielä tiedossa.

Suurin osa Kuopion iskussa loukkaantuneista on naisia, iältään 15–50-vuotiaita, kertoo johtajaylilääkäri Antti Hedman Ilta-Sanomille.

Mediatietojen mukaan sairaalassa on kolme miestä, yksi heistä on epäilty.

Iskun tekijä on HS:n viranomaisilta saaman tiedon mukaan vuonna 1994 syntynyt Joel Otto Aukusti Marin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää