
Kuten suuressaa maailmassa sanotaan:”Go woke go broke” – Piilaakson yhtiöitä rahoittanut suuri monikansallinen woke-pankki rommasi nurin
Usein kuultu ”Go woke go broke” tarkoittaa vapaasti käännettynä ”Aloita wokettaminen, koe konkurssi”. Sanonta muuttui todeksi Yhdysvaltojen 16. suurimman pankin Silicon Valley Bank kaaduttua viime viikolla. Piilaakson innovaatiosektorin rahoittaja tunnettiin myös woke-henkisyydestään. Pankin riskienhallinnan johtajasta tuli kansainvälisesti näkyvä woke-sankari samoihin aikoihin kun hänen firmansa kulki kohti tuhoa, ja asiakkaat menettivät säästönsä. Amerikkalaisen Home Depot -firman perustaja Bernie Marcus arvelee woken olevan osasyy pankin epäonnistumiseen. Hänen mielestään woke ja yhteiskuntavastuu veivät huomiota yrityksen tavanomaiselta johtamiselta. Finanssisektori elää tällä hetkellä jännityksessä siitä, onko SVB:n tapaus vasta alkusoittoa suuremmalle kriisille.
Korkotasojen nousu moukaroi pankkisektoria ympäri maailmaa. Piilaakson startupeja rahoittanut, Yhdysvaltojen 16. suurin pankki Silicon Valley Bank (SVB) ajautui viime viikolla konkurssiin. Tapauksesta tekee erikoisen se, että vielä lopun aikoina yhtiön riskienhallinnan päällikkö oli kunnostautunut woke-agendojen parissa. Diversiteetti ja inklusiivisuus eivät kuitenkaan antaneet suojaa tavanomaisilta taloudellisilta ongelmilta.
New York Post -lehti avaa monikansallisen yhtiön eriskummallisia woke-hankkeita kriisin aattona. Ison-Britannian jaoston riskienhallinnan johtotehtävissä toiminut Jay Ersapah oli mm. puuhastellut ”LGBTQ+-ohjelmia”, ”turvallisia tiloja” ja työpajoja ”kaapista ulos tulemisen tarinoille”. Samaan aikaan yhtiö kulki kohti tuhoaan.
Jay Ersapah oli ajamassa firmaan ensimmäistä, kuukauden mittaista pride-kampanjaa. Hänen johdollaan perustettiin myös blogi sateenkaarinuorten mielenterveysasioille, joilla ei kuitenkaan ollut suoraa kytköstä yrityksen ydintoimintaan.
”Sanonta ’et voi olla asioita, joita et voi nähdä’ vetoaa minuun”, Ersapah sanoi firman nettisivuilla. ”Kun vartuin aikuiseksi, minulle ei ollut esikuvia, sillä olen queer-persoona, värillinen ja ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja työväenluokkaisesta perheestä”.
Ersapahin intoilu pankkinsa Euroopan puolen LGBTQIA+ -henkilöstöresurssien ryhmän johdossa huomattiin laajasti. Hänet nimettiin pankkinsa ”erinomainen LGBT+ -roolimalli 2022” -listalle. Yhtiö levitti listaa työntekijöilleen vain neljä kuukautta ennen kuin viranomaiset lopulta sulkivat pankin maksukyvyttömyysongelmien takia.
Woke ja yhteiskuntavastuu veivät huomiota yrityksen tavanomaiselta johtamiselta.
Riskienhallintajohtaja hääräsi myös ”monimuotoisten roolimallien” hankkeen johtajana sekä mentoroi vapaaehtoisesti maahanmuuttajataustaisille johtajille suunnatussa verkostossa. Ersapahin ulosannin perusteella sai helposti kuvan, että vähemmistöaktivismi oli hänelle varsinaista taloudellisten riskien hoitamista suurempi huolenaihe ja intohimo:
”Minulla on etuoikeus olla mukana LGBTQ+ -henkilöstöresurssien ryhmän johdossa ja jakaa tietoutta queer-kokemuksista, verkostoitua kansalaisjärjestöjen kanssa ja ennen kaikkea luoda yhteisöllisyyttä sateenkaari-ihmisten ja heidän liittolaistensa kesken.”
Ersapahia ei tavoitettu antamaan kommenttia tapaukseen. Viime viikon perjantaina Kalifornian finanssivalvontaa suorittava viranomainen sulki pankin kuultuaan, että 21 miljardin velkakirjamyynneistä oli koitunut lähes kahden miljardin dollarin tappiot. Yleinen korkotasojen nousu sekä teknologiasektorin hyytyminen ovat vaikeuttaneet yhtiön liiketoiminta-asemaa.
”Harmittaa niiden ihmisten puolesta, jotka menettävät kaikki rahansa tämän woke-pankin takia”
Loppuviikosta amerikkalaisen Home Depot -firman perustaja Bernie Marcus kommentoi Fox Newsille, että kenties yhtiön woke-keskeisyys oli yksi syistä, jotka johtivat firman tuhoon.
”Harmittaa niiden ihmisten puolesta, jotka menettävät kaikki rahansa tämän woke-pankin takia. Ja siis, oli vielä ikävämpää kuulla, että pankin johto myi osakkeitaan ennen konkurssia. — Kukaties oikeuslaitos lähtee heidän peräänsä? Se on woke-firma, joten ehkä ei. He varmaan pääsevät pälkähästä.”
Pitkän linjan bisnesmies moitti myös Bidenin hallintoa, joka on yllyttänyt yrityksiä puuhastelemaan yhteiskuntavastuun parissa ja laiminlyömään perinteiset taloudelliset haasteet.
”Tällaisia pankkeja johdetaan huonosti, koska jokaisen huomio on diversiteetissä ja kaikissa noissa woke-jutuissa, eikä siinä tärkeimmässä, eli omistajien intresseissä.”, Marcus sanoi. Hänen mukaansa sosiaalipolitiikka ei kuulu pankin tehtäviin. Varsinkaan nyt mistään wokesta ei ole apua korvaamaan ihmisille heidän menetettyjä säästöjään.
SVB:n kaatuminen ei ole merkityksetön yksittäistapaus, vaan pelottava esimerkki koko pankkisektorille. Tällä hetkellä finanssimaailmassa pelätään, että tulipalo leviää laajemmalle sekä oikeiden tappioiden että myös paniikkireaktion myötä. Toiset myös näkevät, että suuren ja harvinaislaatuisen innovaatiorahoittajan kaatuminen merkitsee aikakauden loppua, innovaatioiden ja Piilaakson romahdusta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Olutbrändi Bud Light ryhtyi wokettamaan: Emoyhtiön osake rommasi, tuohtuneet asiakkaat vaihtoivat toiseen kaljamerkkiin

Olutbrändi Bud Lightin woke-tuska pahenee: Amerikkalaisten entinen suosikkikalja ei enää mene kaupaksi edes alennusmyynnissä

Wokettaminen ei kannata: Halpahalliketjulle miljarditappiot Pride-tuotteiden takia USA:ssa

Kansainvälinen bisneskäsikirja varoittaa wokesta – yritysten on päätettävä, irtisanotaanko taitava työntekijä jos hän ajattelee väärin
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















