

LEHTIKUVA
Kyborgia pukkaa – ensimmäinen ihminen saanut kohutun Neuralink-aivoimplantin
Kyborgit ovat aina kiehtoneet osaa ihmisistä ja varsinkin scifi-väkeä. Robotin ja ihmisen yhdistelmä on jälleen askeleen lähempänä, kun Elon Muskin perustama yhtiö on onnistuneesti asentanut ihmiseen aivoimplantin. Vaikka Musk ei ole ainoana pappia kyydissä, hänen henkilöhistoriansa valaa uskoa uusiinkin onnistumisiin.
Miljardööri ja ihmeaikuinen Elon Musk iloitsi omistamassaan viestipalvelu X:ssä tieteen uutta aluevaltausta:
– Ensimmäinen ihminen on saanut Neuralink-aivoimplantin ja hän toipuu hyvin. Alustavat tulokset ovat lupaavia.
Muskin Neuralink-yhtiön tavoitteena on yhdistää ihmisen aivot tietokoneeseen vaikeista neurologisista sairauksista kärsivien potilaiden auttamiseksi. Tällaisia sairauksia ovat muun muassa ALS ja Parkinsonin tauti.
Kova kisa aivojen käyttöliittymästä
Neuralink ei ole ainoa yritys, joka on onnistunut asentamaan implantin ihmisaivoihin. Kaikille lääketieteellisiä laitteita valmistaville yrityksille ensimmäinen ihmistesti on kuitenkin merkittävä.
– Aivojen tietokoneisiin yhdistävää rajapintaa tutkivan yhteisön kannalta katsottuna on todettava, että vaikka monet yritykset työskentelevät kiehtovien tuotteiden parissa, on vain muutama yritys, joka on istuttanut laitteitaan ihmisiin. Neuralink on siten liittynyt melko pieneen ryhmään, toteaa professori Anne Vanhoestenberghe BBC:n uutisille.
– Tiedämme Elon Muskin olevan erittäin taitava luomaan julkisuutta yrityksilleen, professori lisäsi.
Ajatuksen voimalla
Musk ei aio jäädä tuleen makaamaan, vaan jatkaa mopo pystyssä kohti tulevaisuutta. Viestipalvelu X:ssä Musk ilmoittaakin, että Neuralinkin ensimmäinen tuote on nimeltään Telepathy (telepatia).
Telepathy mahdollistaa ”puhelimen tai tietokoneen ja niiden kautta melkein minkä tahansa laitteen hallinnan vain ajattelemalla”.
Neuralinkin aiemman ilmoituksen mukaan yhtiön tavoite on saada ihminen kommunikoimaan tietokoneen näppäimistön ja hiiren kanssa pelkästään ajatuksen voimalla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- telepatia Telepathy neurologiset sairaudet ihmisen ja tietokoneen kommunikointi rajapinta Anne Vanhoestenberghe laitteiden ohjaaminen ajatuksen voimalla ALS Parkinsonin tauti chip aivojen käyttöliittymä kyborgi aivoimplantti Neuralink siru Elon Musk
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tekoäly vie ammattilaisten työt: British Telecom leikkaa jopa 55 000 työntekijää – lähes puolet väestä pihalle

Tekoäly valtaa maailmaa ja kouluissa ollaan etukenossa – vanhat säännöt eivät toimi ja uudet puuttuvat

Tekoälyn ryydittämä globaali uutiskanava pyrkii murtamaan sisällöntuotannon paikalliset monopolit

Verottaja haluaa torpata yksityisyyden suojan ja ottaa biometriset tunnisteet käyttöön – sota järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan vaatii uusia aseita

Tekoälyn hyödyntäminen leviää kulovalkean tavoin – EU yrittää saada lainsäädännöllä henkeä takaisin pulloon
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














