

Sebastian Tynkkynen, Leena Meri ja Mari Rantanen.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset kantelivat oikeusasiamiehelle: ”Oikeusturva uhattuna edunvalvojan määräämisissä”
Lakivaliokunnan perussuomalaiset, puheenjohtaja Leena Meri sekä jäsenet Mari Rantanen ja Sebastian Tynkkynen, ovat huolissaan edunvalvontaan liittyvien asioiden viipymisestä Digi- ja väestötietovirastossa (entinen maistraatti). Perussuomalaiset epäilevät, etteivät kansalaisten perusoikeudet edunvalvonta-asioissa toteudu asianmukaisesti.
– Esimerkiksi edunvalvojan määrääminen kestää tällä hetkellä puoli vuotta, mikä on täysin kohtuutonta. Sillä aikaa kun asia seisoo viraston Ö-mapissa, ehtivät ihmisten taloudelliset asiat usein ajautua todella huonoon jamaan. Lain mukaan jokaisella on kuitenkin oikeus saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä, selittävät lakivaliokunnan perussuomalaiset Leena Meri, Mari Rantanen ja Sebastian Tynkkynen.
Tavoiteajat ylittyvät useilla kuukausilla
Digi- ja väestötietovirasto perustelee tilannetta vetoamalla holhoustoimen asiamäärien ja edunvalvontojen määrien kasvuun sekä viraston uuteen puolisähköiseen toimintamalliin, jonka vuoksi jokaisen asian käsittelyyn on tullut ylimääräinen työvaihe.
– Tämä ei oikeuta sitä, että asioiden käsittelyajat ylittävät niille asetetut tavoiteajat usealla kuukaudella. Asioiden käsittely kestää virastossa niin pitkään, että on syytä vakavasti epäillä, etteivät kansalaisten perusoikeudet edunvalvonta-asioiden käsittelyssä toteudu asianmukaisesti, toteavat Meri, Rantanen ja Tynkkynen.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat ovat tehneet asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Digi- ja väestötietovirasto edunvalvonta oikeusasiamies lakivaliokunta perusoikeudet oikeusturva Leena Meri Mari Rantanen Sebastian Tynkkynen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Koronapassin valmistelu lopetettava

Leena Meri: Kehitysapuun kyllä riittää rahaa, mutta ei suomalaiselle oikeusjärjestelmälle

Eduskunnassa keskusteltiin sisäisestä turvallisuudesta – Leena Meri: Terrorismi ja muu vakava rikollisuus eivät jutustelemalla poistu

Perussuomalaiset: Krista Kiuru käveli jälleen kerran valiokuntien ja THL:n yli matkustusrajoituksissa – ”Kiurun toiminta on kummallista ja heikentää matkailualan toimintaedellytyksiä entisestään”

Meri: Oikeuslaitoksen resurssipuute uhkaa oikeusturvaa

Reijonen: Ulkomaalaiset vangit suorittamaan vankeustuomionsa omiin maihinsa – ”Yö vankilassa maksaa enemmän kuin hotelliyö”

Reijonen: Järkeä terveydenhuollon laskutukseen ja perintään – ”On kohtuutonta, että sairauden takia henkilö joutuu jopa ulosottotoimenpiteiden kohteeksi”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














