Artikkeli kuva

Tiina Oasmaa lehtikuva

Lapsi on lasinen astia – kovemmat rangaistukset törkeästä hyväksikäytöstä

27.04.2013 |17:49

Kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) jätti perjantaina eduskunnassa lakialoitteen lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalisten hyväksikäyttörikosten vähimmäisrangaistuksen korottamisesta. Lakialoitteen on allekirjoittanut 130 kansanedustajaa. Lakialoitteessa esitetään, että vähimmäisrangaistus korotetaan vähintään kahdeksi vuodeksi vankeutta, eli samansuuruiseksi kuin törkeissä raiskausrikoksissa.

Tällä hetkellä voimassa olevan lainsäädännön mukaan rangaistus törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on vähintään vuosi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että vähimmäisrangaistuksen saanut tuomittu kärsii tuomionsa ehdollisena eli vapaana. Näin tapahtui mm. oululaismiehen tapauksessa, jossa käräjäoikeuden tuomion jälkeen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kolmesta muusta lapsen hyväksikäytöstä tuomioksi tuli vain vuosi ja kahdeksan kuukautta ehdollista.

– Lapsiin kohdistuvat törkeät teot ja niistä saadut tuomiot eivät kohtaa. Meillä täytyy olla varaa kovempiin rangaistuksiin, Juvonen sanoo.

Juvosen mukaan lainsäädännön tulisi olla sellainen, ettei yksikään lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu kärsisi rangaistustaan ehdollisena eli vapaana. Tuomioiden tulisi hänen mukaansa olla tuntuvia eli ehdottomia.

– Nyt jätettävässä lakialoitteessa on 130 kansanedustajan allekirjoitusta. Se on paljon ja kertoo sen, mitä tästä asiasta eduskunnassa ajatellaan. Aloite on saanut myös kansalta kannustusta, ja olen saanut yhteydenottoja myös seksuaalirikosten uhreiksi lapsena joutuneilta henkilöiltä. Ne tarinat ovat olleet hyvin murheellista kuultavaa, Juvonen kertoo.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
3.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
8.
Suomen uutiset logo

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia

10.08.2026 |21:19
10.
Suomen uutiset logo

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

11.08.2026 |10:38

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää