Artikkeli kuva

LEHTIKUVA Sari Gustafsson

Lapsiperheille ja opiskelijoille keppiä – hallituksen arvomaailma ihmetyttää

29.08.2013 |23:13

Vielä eilen pääministeri Jyrki Katainen uhosi, että koko kestävyysvaje on tarkoitus kuroa umpeen budjettiriihessä tehtävillä rakenteellisia uudistuksia koskevilla päätöksillä. Se herätti toivoa: olisiko meillä sittenkin toimintakykyinen hallitus?

– Hallituksen tämänpäiväinen tiedotustilaisuus palautti maanpinnalle. Vaikka osa tehdyistä päätöksistä, kuten työttömien suojaerä, ovat perussuomalaisten mielestä kannatettavia uudistuksia, ei näillä 8-10 miljardin kestävyysvajetta umpeen kurota, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner toteaa.

Hallituksen suuret lupaukset jäävät siis jälleen kerran lunastamatta. Perussuomalaiset ihmettelevät myös, miksi hallitus ei lisännyt työnantajien kannustimia nuorten ja ikääntyneiden palkkaamiseen.

– Tätähän olemme ehdottaneet yhdeksi ratkaisuksi työurien aitoon pidentämiseen. Muutenkin työhyvinvointiin liittyvät panostukset ovat liian vähäisiä, Ruohonen-Lerner moittii ja jatkaa:

– Herää kysymys, eikö hallitus ole huolissaan nuorten ja yli 55-vuotiaiden huonosta työllisyydestä.

Perussuomalaiset eivät hyväksy kotihoidontuen muutoksia.

– Katsomme, että perheille itselleen tulee jättää mahdollisuus päättää pienten lastensa hoidosta, Ruohonen-Lerner sanoo. Hänen mukaansa hallituksen arvomaailmasta kertoo paljon se, että lapsiperheille ja opiskelijoille tarjotaan keppiä, mutta suuryrityksille lähes miljardin euron yritysveroporkkanaa.

Perussuomalaiset kantavat erityistä huolta siitä, että suurin rakenteellinen uudistus, kunta- ja sote-uudistus, on edelleen menossa päin kaaosta. Kuntaliitoksiin nojaavalla mallilla ei säästöjä ole odotettavissa. Perussuomalaiset ovat pettyneitä siihen, että hallitus ei tehnyt täyskäännöstä uudistuksen toteuttamisessa ja palauttanut sitä lähtöruutuun, jotta asiassa olisi voitu edetä parlamentaarisen valmistelun pohjalta.

Perussuomalaiset haluavat myös muistuttaa, että hallituksella on edelleen ratkaisematta suurin rakenteellinen ongelma: euron toimimattomuus.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
6.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää