Artikkeli kuva

YLE

Toimitus suosittelee

Liittovaltio-Annelin kiirastuli

16.05.2014 |22:23

Keskustan eurovaaliehdokas Anneli Jäätteenmäki joutui Ylen vaalitentissä ahtaalle liittovaltiokehitystä tukevien äänestyspäätöstensä vuoksi. Jäätteenmäki selitti eurobondeihin ja yhteisen talletussuojarahaston hyväksi tekemiään äänestyksiä sillä, ettei hän ollut ymmärtänyt ”joulukuusi-äänestyslistojen sivulauseiden sivulauseiden” sisältöä.

Perussuomalaiset julkaisivat torstaina ”Keskustan kahdet rattaat”-tutkimuksen keskustan meppien ja keskustan euroryhmä Alden äänestyspäätöksistä viime vuosilta. Jäätteenmäki viittasi Ylen ohjelmassa toistuvasti perussuomalaisten tutkimukseen väittäen sitä valheelliseksi, mutta ei kyennyt selittämään, miksi votewatch.eu:n sivuilta kerätyt äänestystulokset olisivat olleet valheellisia.

Ohessa muutamia tutkimuksen esimerkkejä äänestyksistä, joilla keskustan mepit ja Alde-ryhmä ovat edistänyt liittovaltiokehitystä:

keskustan-liittovaltiokehitys

Lataa ”Keskustan kahdet rattaat”-tutkimus kokonaisuudessaan täältä >

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
6.
Suomen uutiset logo

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle

28.06.2025 |09:10
7.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää