Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Maahanmuuttopolitiikkaa käännetään talouden ja turvallisuuden kannalta kestävämmäksi – tulijoiden otettava enemmän vastuuta kotoutumisestaan

25.09.2024 |16:30

Hallitusohjelman mukaisilla päätöksillä tasapainotetaan julkista taloutta, vaaditaan laillisesti maahan tulleilta enemmän vastuuta kotoutumisestaan ja muutetaan järjestelmää kokonaisuudessaan velvoittavammaksi.

Perussuomalainen liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne kertoi eduskunnan täysistunnossa, että pakolaisille ja tilapäistä suojelua saaville maksettavasta toimeentulotuesta kunnille ja hyvinvointialueille aiheutuvien kustannusten korvausaikaa tullaan lyhentämään kolmesta vuodesta yhteen.

– Leikkauksella lisätään kuntien kannustimia työllisyyttä edistäviin kotouttamistoimiin. Vuoden 2025 talousarvioehdotuksen mukaisesti kunnille maksettavia laskennallisia korvauksia vähennetään 58 miljoonalla eurolla.

– Leikkauksen myötä kuntien ja hyvinvointialueiden tehtäviä vähennetään. Kyseessä on norminpurku. Lisäksi laskennallisiin korvauksiin kohdennetaan tuottavuussäästöjen perusteella tasoalennus. Näitä säästöjä ollaan parhaillaan valmistelemassa hallituksen esitykseksi. Kotoutumiskoulutuksen ja hintatason tarkastuksella säästetään 8,4 miljoonaa euroa, Ranne kertoi.

Pakolaiskiintiötä alennetaan

Pakolaiskiintiötä alennetaan 500 henkilöllä, mistä saadaan 4,3 miljoonan euron säästöt. Tulkitsemiskorvausten leikkauksella säästöjä saadaan 3,1 miljoonaa euroa. Aikuistumisen tuen yläikärajan alentaminen 25 ikävuodesta 23:een vähentää määrärahoja noin 400 000 eurolla.

Järjestöavustusten lakkauttamisella saadaan säästöä 600 000 euroa. Ruotsinkielisten kotoutumiskoulutusten kustannuksia nostetaan 300 000 eurolla. Maahanmuuttajaäitien asemaa parannetaan.

– Näillä hallitusohjelman mukaisilla päätöksillä ja linjauksilla tasapainotetaan julkista taloutta, vaaditaan laillisesti maahan tulleilta enemmän vastuuta kotoutumisestaan ja muutetaan järjestelmää kokonaisuudessaan velvoittavammaksi. Hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa käännetään talouden ja turvallisuuden kannalta kestävämmäksi, Ranne päätti puheenvuoronsa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Mäenpää: Vihreiden sormivarmistus petti – ”Hallituksen vastuullinen maahanmuuttopolitiikka ennaltaehkäisee varjoyhteiskuntien syntymistä”

04.09.2024 |12:42

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää